Vesilahden yläasteen oppilaat keräävät rahaa esimerkiksi afrikkalaisilla kankailla.

Suomalaisnuoret rakennuttavat kouluja Afrikkaan

Vesilahden yläaste rakennutti taksvärkkirahoillaan alakoulun Sambian Isengeen. Sen jälkeen oppilaat ovat tukeneet kyliä Vietnamissa ja Senegalissa.

Oli lokakuu 2013 Lusakassa, Sambian pääkaupungissa. Apulaisterveysministeri Patrick Chikusa katsoi kolmea suomalaista tyttöä, jotka olivat Vesilahden yläasteelta Pirkanmaalta.

Sen jälkeen hän katsoi Tapani Pietilää, yläasteen rehtoria.

Rehtori Tapani Pietilä on kehitysyhteistyön moottori.
Rehtori Tapani Pietilä on kehitysyhteistyön moottori.

Pietilä totesi, että hän on vain autonkuljettaja, ja viittilöi tyttöihin päin.

Chikusan oli neuvoteltava neljätoistavuotiaiden tyttöjen kanssa lahjoituskontista, joka toisi Suomesta sairaalasänkyjä, pyörätuolin ja valtavasti vaippoja ja nenäliinoja. Tytöt edustivat oppilaskunnan hallitusta, joka johtaa Vesilahden yläasteen kehityshankkeita.

Sambian-matkasta on kulunut vuosi ja kolme kuukautta.

Ollaan Vesilahdella Tampereen eteläpuolella, ja Pietilän vieressä istuu jälleen kolme tyttöä yläasteen oppilaskunnan hallituksesta. Pietilä viittilöi tyttöjä selittämään, mihin oppilaat käyttävät keräämänsä taksvärkki- ja lahjoitusvarat.

Oppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Salla Laakso aloittaa.

Hän kertoo, että Sambian Isengen kylään on noussut alakoulu, kaksi taloa opettajille ja heidän perheilleen, tyttöjen ja poikien käymälät, porakaivo ja kanala. Kaksikymmentä naista on käynyt vuoden kestävän ompelukurssin ja kouluttanut muita naisia ompelukoneen käyttöön.

Ja että Senegalin Diamniadion kylään rakennutetaan parhaillaan yläkoulua.

Sen jälkeen Laakso katsoo kysyvästi Pietilää, kansainvälisen yhteistyön moottoria. Laakso on yhdeksäsluokkalainen muttei tiedä tarkalleen, miten hankkeet saivat alkunsa.

Alku tsunamista

Tapani Pietilä aloittaa joulukuun 2004 tsunamista, joka pyyhkäisi yli Kaakkois-Aasian rantojen. Silloinen oppilaskunnan hallitus päätti, että yläasteen joulumyyjäisten tuotto luovutetaan kriisityöhön.

Myöhemmin selvisi, että osa kyseisen järjestön kriisiavusta oli päätynyt sijoitustilille.

Oppilaat turhautuivat. Niin myös rehtori.

Jotain muuta oli keksittävä. Meeri Salokangas Vesilahdelta oli lähdössä vapaaehtoistyöhön Sambiaan. Yläasteen oppilaat pyysivät Salokangasta etsimään sopivan avustuskohteen ja antoivat tälle syksyn 2004 taksvärkkirahat eli noin 1 400 euroa.

Oppilaat halusivat päättää, mihin heidän taksvärkkinsä tuotot käytetään.

Salokangas lähti Sambiaan helmikuussa 2005.

Sieltä hän kirjoitti, että taksvärkkirahoilla nousisi terveysasema Isengeen, neljäntuhannen asukkaan kylään. Oppilaat lähettivät Salokankaalle lisää rahaa, jota kertyi yhteensä 3 200 euroa. Terveysasema valmistui. Oppilaat päättivät jatkaa tukeaan Isengelle.

Vuonna 2007 yläaste järjesti ensimmäisen ryhmämatkansa Sambiaan.

Yksi osallistujista, paikallinen eläkeläinen, oli veistänyt kylän kirkkoon ristin, joka päätyi kyläpäällikön kotiin. Pietilä ilmoitti kyläläisille, että risti kuuluu kirkkoon.

Risti palautui, mutta luottamus oli mennyt.

Naisten kanssa kehityshankkeet ovat sujuneet paremmin.

Oppilaat olivat sitä mieltä, että yhteistyö Isengen miesten kanssa saa loppua. Silloin naiset astuivat esiin. Heidän kanssaan kehityshankkeet ovat sujuneet paremmin, Pietilä sanoo.

Hän arvioi, että Vesilahden yläaste on tukenut isengeläisiä 50 000 eurolla.

Varoja kertyy oppilaiden taksvärkeistä, joulumyyjäisistä ja arpajaisista. Lisäksi lahjoituksia tulee yrityksiltä ja kuntalaisilta. Myös naapurikunnan Lempäälän lukio, jossa useimmat vesilahtelaiset jatkavat lukio-opintojaan, on lahjoittanut taksvärkkirahojaan Isengeen.

Yläasteen oppilaat ovat tukeneet myös vietnamilaista Ngyen Ly -kylän koulua ja päiväkotia.

Vietnamiin on kustannettu kaasuhella ja leikkitelineitä, jotka maksoivat alle 600 euroa. Parin viikon kuluttua laitteet olivat paikoillaan. Sen jälkeen koulusta ja päiväkodista ilmoitettiin, ettei mitään enää tarvita, Pietilä kertoo.

Sattumalta Senegal

Tapani Pietilä kertoo myös Senegal-yhteistyön alusta, tapaamisesta Ruotsin-laivalla kesällä 2010. Laivalla hän puhui avustustyöstä tuttavansa, Hanoin yliopiston dekaanin Nguyen Ngoc Lamin kanssa.

Musta mies heidän takanaan totesi, että Afrikassa riittäisi autettavaa.

Afrikassa riittäisi autettavaa.

Pietilä jäi juttusille Mamadou Lamine Fallin kanssa. Fall on kotoisin Senegalista ja opiskeli Suomessa. He vaihtoivat yhteystietojaan, ja Fall vieraili Vesilahden yläasteella. Hän kertoi isänsä kotikylästä Diamniadiosta, joka sijaitsee saaressa 30 kilometrin venematkan päässä mantereesta.

Kylässä on alakoulu. Lähin yläkoulu on naapurisaaressa, noin 40 kilometrin päässä, joten monen lapsen koulunkäynti päättyy alakouluun. Asukkaita Diamniadiossa on noin 1 500.

Pietilä ja yläasteen oppilaat päättivät tutustua kylään syyskuussa 2012.

”Siellä oli aivan eri tekemisen tahti kuin Sambiassa”, Pietilä sanoo.

Oppilaat päättivät rakennuttaa neljän luokkahuoneen yläkoulun, jossa jopa 300 lasta mahtuisi opiskelemaan. He keräsivät 12 600 euroa. Pietilä yritti lähettää rahoja Senegaliin, muttei onnistunut, joten setelit oli vietävä itse perille. Toinen matka järjestettiin syyslomalla 2014.

Pietilä vaikenee ja pyytää oppilaita jatkamaan.

Oppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Salla Laakso esittelee lahjoituskontin matkaa Suomesta Sambiaan.
Oppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Salla Laakso esittelee lahjoituskontin matkaa Suomesta Sambiaan.

Oppilaskunnan hallituksen jäsen Silja Piispanen kertoo ”rakastuneensa maahan”, vaikka pääkaupunki Dakar oli hänestä liian roskainen. Vesilahtelaiset viettivät Diamniadiossa päivän. Kun heidän veneensä saapui satamaan, kyläläiset hurrasivat ja tanssivat.

”Jokaiseen sormeeni tarrasi pikkulapsi”, hän muistelee haikeana.

Kyläläiset järjestivät juhlat, ja Piispanen luovutti muiden oppilaiden kanssa lahjoituksen kylän edustajille. Jatkossa heidän on esitettävä kuitit yläkoulun rakennuskustannuksista, sillä Vesilahden oppilaskunnan hallitus haluaa tositteet kehityshankkeidensa kuluista.

Yläkoulun vesikatto ja ikkunat ovat jo paikallaan. Piispanen iloitsee siitä, että kylän lapset saavat opiskella saarella ja asua omissa kodeissaan.

Apu menee perille

On iltapäivä, ja oppilaat vievät kierrokselle yläasteelle, jonka luokkahuoneet on nimetty. Lähdemme Bagdadista ja ohitamme Montmarten (kuvaamataidon luokka), Tukholman (ruotsi), Leningradin (historia ja yhteiskuntaoppi) ja päädymme Isengeen, terveydenhoitajan huoneen ovelle.

Vapaalla_2665Kahdeksasluokkalainen Iina Salmela osallistui Isengen-matkalle lokakuussa 2013.

”Tuli tosi hyvä mieli, kun näki, kuinka iloisia ihmiset olivat avustamme.”

Hänestä yläasteen rahoittama alakoulu oli hyvässä kunnossa, ja sähköjohtoja kouluun oli alettu vetää. Lapset koskettelivat hänen hiuksiaan, jotka silloin olivat vaaleat, ja he pelasivat jalkapalloa. Oppilaat veivät vaatteita ja jalkapalloja lahjoiksi.

Salmela toteaa, että hänelle on tärkeää varmistua avun perillemenosta.

Samaa mieltä on Silja Piispanen, jonka mielestä kehitysavulla on merkitystä.

”Tuli tosi hyvä mieli, kun näki, kuinka iloisia ihmiset olivat avustamme.”

”Haluan auttaa kehitysmaita, koska eurooppalaisten takia ne eivät ole kehittyneitä. Jos avulla ei olisi ollut merkitystä, yläkoulu ei olisi noussut niin nopeasti Diamniadioon.”

Senegalin-matka oli hänelle kulttuurisokki.

”Olen suuri eläinten ystävä. Minua järkytti, kuinka huonosti elämiä kohdeltiin siellä. Jos ihmisten olot paranevat, eläimetkin saavat paremman elämän.”

Oppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Salla Laakso ei ole ”saanut aikaiseksi” osallistua yläasteen matkoille, vaikka onkin päättämässä kehityshankkeista.

Hän on kiinnostunut kehitysmaista ja haluaa vaikuttaa yhteisiin asioihin.

”Pietilä kyselee avustettavilta, mitä he haluavat ja tarvitsevat, ja me päätämme, toteutuvatko ne vai ei. Käymme seminaarimatkoilla, kuten äskettäin risteilyllä Maarianhaminassa, jossa tällä kertaa pohdimme entisen suurlähettilään Matti Kääriäisen mielipiteitä kehitysavusta.”

Hallituksen jäsenet olivat täysin eri mieltä Kääriäisen kanssa.

”Meistä apu ja asiat onnistuvat, kun ne pistetään onnistumaan.”

”Meistä apu ja asiat onnistuvat, kun ne pistetään onnistumaan.”

Tieto ei aina kulje

Mutta mitä lahjoituskontille tapahtui? Tapani Pietilä tietää sen, että apulaisministeri Patrick Chikusa otti tuliterän kontin vastaan, ja se päätyi monien mutkien kautta Isengeen.

Tarkempaa tietoa kontista ei kuulunut aikoihin, sillä tekstiviestit eivät menneet perille.

Kontista on tarkoitus tehdä terveysasema, ja siksi siihen rakennetaan ikkunoita ja väliseiniä. Termiitit tuhosivat oppilaiden rahoittaman aiemman terveysaseman, joka oli rakennettu puusta ja savesta. Terveysasema on toiminut väliaikaisesti ”Vesilahti Community Schoolin” tiloissa.

Helmikuussa Pietilä kuuli, että sähköyhtiö saapuisi vihdoin liittämään koulun sähköverkkoon. Hän kirjoitti koulun verkkolehdessä Koulutien Uutisissa, että ”taas yksi aika suuri hanke on saatu valmiiksi. Voimme kiittää itseämme kärsivällisyydestä ja peräksiantamattomuudesta”.

Kehityshankkeet takkuilevat välillä, ja sen oppilaatkin ovat huomanneet.

Mutta sellaista elämä on kolmannessa maailmassa, Pietilä toteaa.

Kehityshankkeiden lisäksi yläasteella on oppilasvaihtoa saksalaisten kanssa ja ystävyyskoulu Latviassa. Ja kuinka ollakaan, Opettajat ilman rajoja -järjestö palkitsi Vesilahden yläasteen ensimmäisellä globaalikasvatuspalkinnollaan vuonna 2013.

TEKSTI PÄIVI ÄNGESLEVÄ

KUVAT LIISA TAKALA

 

 

Maaliskuu 1/2015