Loppu vastuuttomuudelle – Joukko suomalaisyrityksiä ja kansalaisjärjestöjä haluaa yritysvastuuasiat tiukemmin lakiin

Joukko kansalaisjärjestöjä ja yrityksiä ajaa Suomen lakiin huolellisuusvelvoitetta, joka velvoittaisi Suomessa toimivat yritykset selvittämään tuotantoketjujensa ihmisoikeusvaikutukset yhä tarkemmin.

Marketeissa myytävien hedelmämehujen pienet präntit kertovat, mistä maasta mehu tulee, välillä kerrotaan tehdaskin. Avoimelta näyttää, mutta kovin hankalalta tuntuu selvittää, minkälaisia ihmistarinoita tehtaan nimen ja tuotannon taakse kätkeytyy.

On vain luotettava, että kauppa on tehnyt sen minun puolestani.

”Kuluttaja vaatii vastuullisuutta, mutta tosiasiassa hänen on vaikea saada tietoa siitä, miten ja missä kauppojen tavarat on tuotettu. Vastuullisuussertifikaatti on vasta pienessä osassa tuotteita”, kansalaisjärjestö Finnwatchin tutkija Anu Kultalahti sanoo.

S-ryhmä ja Kesko joutuivat vuonna 2013 liemeen niiden omien Rainbow- ja Pirkka-tuotemerkkien alla tuotettujen ananasmehujen takia. Mehujen tuotantoketjuja tutkinut Finnwatch löysi Thaimaassa toimineista ananastehtaista useita ihmisoikeusrikkomuksia.

S-ryhmän vastuullisuusjohtaja Lea Rankinen ymmärtää palaamisen aiheeseen. Vaikka kauppa oli aloittanut oman vastuullisuustyönsä jo 2000-luvun taitteessa, Thaimaan tapaus osoitti, kuinka vaikeaa tuotantoketjua oli valvoa.

Mehujen ja mehutiivisteiden toimittajia vaihdettiin. Sekä Kesko että S-ryhmä terästivät tuotantoketjujensa valvontaa.

”Emme halua, että kilpailu missään nimessä perustuisi työolojen polkemiseen.”

”Pitää vain olla avoin ja rehellinen. Näissä asioissa maailma ei muutu hetkessä”, Rankinen sanoo.

”Vaikka kaupan alalla muuten kilpailemme kovastikin, emme halua, että kilpailu missään nimessä perustuisi työolojen polkemiseen”, Keskon vastuullisuusjohtaja Matti Kalervo sanoo.

Lainsäädäntö laahaa perässä

Suomalaisten kauppaketjujen oma halu selvittää ja kehittää tuotantoketjuaan osoittautui suureksi. Toisinkin olisi voinut käydä. Nykyisen lainsäädännön mukaan Suomessa toimivalla yrityksellä ei ole juridista vastuuta, vaikka sen tuotantoketjussa ihmisoikeuksia maailmalla loukattaisiinkin.

”Yritysten toimintaa säätelevä lainsäädäntö on jäänyt ajasta jälkeen, eikä huomioi globaalin kaupan erityispiirteitä”, Reilu Kauppa ry:n vastuullisuusjohtaja Tytti Nahi sanoo.

Tuulet maailmalla kuitenkin puhaltavat siihen suuntaan, että vastuun tuotantoketjun olosuhteista pitäisi olla sillä, joka tuotannosta viime kädessä hyötyy. Siis esimerkiksi Suomessa toimivalla yrityksellä, joka tuo tuotteisiinsa raaka-aineita kehitysmaista.

”Valtioilla on velvollisuus suojella ihmisoikeuksia.”

Vuonna 2011 YK:n ihmisoikeusneuvosto linjasi yritystoimintaa ja ihmisoikeuksia koskevat ohjaavat periaatteet. Niiden mukaan valtioilla on velvollisuus suojella ihmisoikeuksia, ja yrityksillä puolestaan vastuu kunnioittaa niitä. Jos yritystoiminnasta seuraa ihmisoikeusloukkauksia, niiden uhrien on päästävä ”tehokkaiden korjaavien toimenpiteiden pariin” – siis saatava oikeutta ja mahdollisesti myös korvauksia.

Liiketoiminnan näkökulmasta periaatteet tarkoittavat sitä, että yritysten on selvitettävä toimintansa ihmisoikeusvaikutukset ja ihmisoikeusriskit tuoteryhmittäin ja maantieteellisesti.

Tavaroita, joiden tuotannossa esiintyy riski ihmisoikeusloukkauksista, kutsutaan yritysvastuupuheessa riskituotteiksi. Alueita, joilla tuotannossa esiintyvä ihmisoikeusloukkaus on mahdollinen tai todennäköinen, kutsutaan riskialueiksi.

Ja jos ihmisoikeusloukkauksia ilmenee, yhtiön on korjattava ne.

”Kun asiaa on selvitetty, on käynyt ilmi, että suomalaisyrityksistä vain 29 prosenttia kertoo itse noudattavansa ihmisoikeuksia koskevaa huolellisuutta. Suomessa moni yritys hoitaa asian todella esimerkillisesti, mutta samaan aikaan meillä on suuri määrä yrityksiä, joita asia ei käytännössä kiinnosta lainkaan”, Finnwatchin Anu Kultalahti sanoo.

Ranskassa jo laissa

Ranskassa kattava ihmisoikeuksia koskeva huolellisuusvelvoite kirjattiin viime vuonna lakiin ensimmäisenä maailmassa. Vastaavia suunnitelmia Euroopassa on muun muassa Saksassa ja Sveitsissä. Isossa-Britanniassa on puolestaan säädetty orja- ja pakkotyötä koskeva raportointivelvoite.

Suomessa kansalaisjärjestöjen, ammattiliittojen ja yritysten yhteinen rintama on vaalivuoden alla alkanut vaatia lakia huolellisuusvelvoitteesta. Asialla ovat muun muassa Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK, Finnwatch ja Reilu Kauppa ry. Yrityksistä mukana ovat muun muassa Kesko, S-ryhmä, tekstiilivalmistaja Finlayson ja ravintolaketju Kotipizza.

”Kokemuksemme on, että jos velvoittavuutta ei ole kuin moraalisesti, se ei aina näy käytännön toimissa. Jos velvollisuutta tietää tuotantoketjun oloista ei ole, se johtaa helposti siihen, että yritykset eivät haluakaan tietää”, SASK:n toiminnanjohtaja Janne Ronkainen perustelee.

”Keskustelu on kehittynyt ja tarkentunut.”

Suomessa alettiin tehdä ensimmäisiä suunnitelmia YK:n periaatteiden soveltamisesta käytäntöön jo vuonna 2013. Ulkoministeriön asiantuntija Kent Wilska näkee, että keskustelu on kehittynyt ja tarkentunut.

”Vuonna 2013 järjestöt halusivat lakia, mutta silloin puhuttiin yleisesti yritysvastuulaista, mikä oli aika ympäripyöreää. Nyt puhutaan paljon kapeammasta kokonaisuudesta”, Wilska sanoo.

Wilskan mukaan suurin syy keskustelun lisääntymiselle huolellisuusvelvoitteen kirjaamiseksi lakiin on huomio siitä, että nykyinen suvereenien valtioiden varaan perustuva sääntöjärjestelmä ei sovi tämän päivän globaaleihin ja monimutkaisiin yritysjärjestelmiin.

”Kehitysmaissa näitä sovittuja sääntöjä ei välttämättä toimeenpanna ja valvota, ja siksi Suomessakin myynnissä voi olla tavaraa, joka ei kestä eettistä tarkastelua”, Wilska sanoo.

Riittävä määrä huolellisuutta?

Ilmapiiri keskustelulle huolellisuusvelvoitteesta on suotuisa: harva lähtee omalla nimellään sanomaan, että ihmisoikeuksista tuotantoketjussa ei pitäisi kantaa velvoittavaa huolta.

Kansalaisjärjestöjen ja yritysten ihmisoikeusvastuusta käymää keskustelua pitkään seurannut Wilska sanookin, että kyse on lähinnä siitä, minkälaista lakia on realistista lähteä edistämään.

Jotta laista olisi hyötyä, sen pitäisi olla riittävän velvoittava ja rangaistustenkin tuntuvia. Realismia ei kuitenkaan ole vaatia jokaisen tuotteen jokaisen komponentin tutkimista.

”Esimerkiksi tonnikalan tapauksessa ei riitä, että yritys auditoi, missä sitä pakataan. On mentävä troolarien tasolle. Sitä vastoin voi miettiä, olisiko järkeä siinä, että alettaisiin selvittää, miten purkin etiketin paperi on tuotettu. Yritysten on käytännössä pakko jotenkin priorisoida toimiaan , Wilska miettii.

Kaikki samalle viivalle

Kaupan alalla laki saa kannatusta: erityisesti ruokakauppaa dominoivat S-Ryhmä ja Kesko ovat vahvasti mukana.

”Olemme mukana, koska olemme tehneet asian eteen paljon töitä ja näin työ vastuullisuuden eteen nousee myös esiin. Toinen syy lain edistämiselle on se, että jos kaikki yritykset tekisivät samat varmistukset tuotantoketjuissaan, olisimme kaikki kilpailutilanteessa samalla viivalla”, Keskon vastuullisuusjohtaja Matti Kalervo summaa

S-Ryhmän vastuullisuusjohtaja Lea Rankinen on Kalervon kanssa samoilla linjoilla.

Lisäksi hän haluaa nostaa esille pakolais- ja siirtolaisvirtojen tuomat ihmisoikeusriskit tuotannossa. Kehittyvissä talouksissakin heikoimmin kohdellut työntekijät ovat usein siirtolaisia ja pakolaisia naapurimaista tai lähialueilta.

Näin oli myös vuoden 2013 Thaimaan ananasmehutapauksessa, jossa Suomessa myytävän ananasmehun tuotantoketjussa esiintyi ihmisoikeusongelmia.

”Riskimaiden tai tuotannon riskipaikkojen lisäksi yhä oleellisempaa on katsoa yhteiskuntien murroksia ja siirtolaisvirtojen suuntia. Siirtolaisten työllistämiseen liittyy paljon haavoittuvuuksia, joita meidän on opittava tunnistamaan”, Rankinen sanoo.

Tehokkain keino varmistaa tuotantoketjun työolot ovat Rankisen ja Kalervon mukaan laadukkaat, kolmannen osapuolen tekemät auditoinnit.

”Olemme myös oppineet, että auditoijan on oltava natiivi, joka tuntee paikallisen työkulttuurin sekä lainsäädännön ja osaa paitsi maan oman myös siirtotyöläisten kielen”, Kalervo sanoo.

Keskuskauppakamari vastustaa

Kaikki eivät innostu ajatuksesta kirjata huolellisuusvelvoite lakiin. Liike-elämän vaikuttajajärjestön Keskuskauppakamarin kanta on, että yritysten harmiksi ei tarvita yhtään uutta lakia.

Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaa on vapaaehtoisuuden kannalla.

”Yhtiöt joutuvat katsomaan asiakkaitaan ja sidosryhmiään ja heidän valintojaan”, Linnainmaa sanoo.

Linnainmaa kuitenkin ymmärtää järjestökentän kannan, sillä hän sanoo jakavansa saman päämäärän. Mutta hän ei usko, että Suomessa allekirjoitettu laki tai paperille kirjattavat yrityssuunnitelmat parantaisivat itse ongelmaa eli riskimaissa työskentelevien kehnoja olosuhteita.

”Kuinka paljon se tilanne kehitysmaissa ihan oikeasti paranee sillä, että täällä maksetaan konsulteille isoja summia raporttien laatimisesta”, Linnainmaa kysyy.

Pelkästään kuluttajan hartioille Linnainmaa ei ihmisoikeuksien ratkaisua laittaisi. Kansallisen säätelyn sijaan Keskuskauppakamarissa kaivattaisiin yhteistä Euroopan unionin tason rintamaa. Silloin pelikenttä olisi eri EU-maiden yrityksille sama.

Myös painostuskeinona kohti terveempiä työtapoja EU-tasoinen koalitio olisi yksittäistä maata tehokkaampi.

”Kysymys on myös siitä, kuinka vahvasti EU pitää asiaa esillä kansainvälisillä foorumeilla ja yrittää saada niitä maita keskusteluun mukaan, joissa työolot ovat huonoja”, Linnainmaa näkee.

Askel kohti EU-sääntelyä

Osa lakiin kirjatun huolellisuusvelvoitteen kritiikistä liittyy siihen, miten suomalaisten askartelu maailmaa muuttaisi. Sen nähdään vain antavan kilpailuetua sellaisille maille kuten Kiina, missä liiketoiminnan käytännöllisyys menee ihmisoikeuksien edelle.

SASK:n toimitusjohtaja Janne Ronkainen ei argumenttia allekirjoita.

”Se on vakiovastaus, että ollaan niin pieniä, mutta se on huono argumentti vastuun väistämiseksi. Jos kukaan ei aloita, ei mihinkään päästäkään. Muilta taas on paha vaatia, jos oma pesä ei kestä tarkastelua”, Ronkainen sanoo.

Sekä järjestöjen että asiassa aktiivisten yritysten tavoitteena on saavuttaa kansallisten lakien kautta EU-tasoinen sääntely, joka velvoittaisi yritykset noudattamaan ihmisoikeuksia koskevaa huolellisuutta.

”Jos emme halua pelata Kiinan ehdoilla, meidän on luotettava omiimme. Meillä hyvinvointi on vahvaa ja yritysten vastuu suurta. Eikö siis tehtävämme ole saada mahdollisimman moni maa siihen mukaan, tai sitten toinen vaihtoehtomme on vain luovuttaa”, Reilu Kauppa ry:n vastuullisuusjohtaja Tytti Nahi summaa.

Teksti: Juho Paavola
Kuvitus: Samuli Siirala

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.