Aina vain maistuu liha

Kiinalaiset syövät sikaa, muu maailma yhä enemmän siipikarjaa. Lihankulutus kasvaa mutta aikaisempaa hitaammin ennen kaikkea vauraissa maissa.

Viime vuonna maailmassa tuotettiin 335 miljoonaa tonnia lihaa. Se oli enemmän kuin koskaan aiemmin.

Erityisen hyvin liha maistui vauraissa teollisuusmaissa mutta enenevästi myös väkirikkaassa Kiinassa, jossa keskivertokansalainen kulutti vuodessa lähes 50 kiloa lihaa. Ruokakippoon määrästä päätyi hieman vähemmän, sillä tilastoluku kuvaa eläimen teuraspainoa, jossa luuta on noin viidennes. Jotakuinkin saman verran painosta poistuu kypsennyksen aikana.

Eniten kiinalaiset söivät possua. Sen suosio on kasvanut samaa tahtia kuin väki on vaurastunut.

Eniten kiinalaiset söivät possua. Sen suosio on kasvanut samaa tahtia kuin väki on vaurastunut. Kun 1960-luvun alussa riisin ja kasvisten lisukkeena oli kymmenisen grammaa sianlihaa päivässä, 50 vuotta myöhemmin määrä oli kymmenkertainen.

Nyt kiinalaisten sianlihan kulutusta uhkaa afrikkalainen sikarutto, joka on tänä vuonna tappanut tai pakottanut teuraalle arviolta kolmanneksen maan 700 miljoonasta siasta. Paikoin sianliha on kadonnut kaupan tiskeiltä, ja vaikka sitä olisikin tarjolla, kaikkein köyhimmillä ei ole enää varaa sitä ostaa.

KESKIVERTOKANSALAINEN Yhdysvalloissa, Espanjassa ja esimerkiksi Tanskassa söi viime vuonna kaksin verroin enemmän lihaa ja lihatuotteita kuin kiinalainen. Silti vauraissa teollisuusmaissa lihankulutuksen kasvu hiipui. Usein nauta ja sika vaihtuivat lautasella siipikarjaan myös perinteisissä pihvilihan tuottajamaissa, kuten Argentiinassa ja Brasiliassa.

Osaltaan muutosta selittävät tieto ja huoli ilmaston kiihtyvästä lämpenemisestä ja lihantuotannon ympäristöhaitoista.

Naudan hiilijalanjälki on erityisen suuri jo siksi, että märehtijänä se tuottaa pötsissään metaania, jota se röyhtäilee ilmakehään satoja litroja päivässä. Metaani on monin verroin voimakkaampi kasvihuonekaasu kuin hiilidioksidi. Ilmastovaikutus on huomattava, kun maailmassa on arviolta 1,5 miljardia nautaa.

Ilmastovaikutus kuvataan teuraskiloa kohden laskettuna hiilidioksidiekvivalenttina (CO₂-ekv), johon sisältyvät hiilidioksidi-, metaani- ja typpioksiduulipäästöt.

Nautakarjan kasvatus vaatii laitumia ja rehuruokinta viljelymaita.

Nautakarjan kasvatus vaatii myös laitumia ja rehuruokinta viljelymaita. Lisätilaa on hankittu esimerkiksi polttamalla sademetsää Etelä-Amerikan Amazonasissa. Afrikan kuivilla seuduilla karja taas kaluaa kaiken kasvillisuuden ennen kuin uutta ehtii versoa tilalle.

Nykyaikaisissa sikaloissa ja kanaloissa ilmastopäästöjä syntyy muiden muassa rehunvalmistuksessa, lämmityksessä, valaistuksessa ja lannan käsittelyssä. Ne ovat silti korkeimmillaankin naudan päästöjä pienempiä.

Kaikkiaan lihan tuotantoketju laitumelta lautaselle on pitkä, ja sen ympäristövaikutukset vaihtelevat suuresti eri puolilla maailmaa. Pätevää ja vertailukelpoista tutkimustietoa on niukalti tarjolla.

TEOLLISUUSMAISSA LIHAN kulutuksen kasvu hidastuu myös siksi, että väki vanhenee ja vähenee. Uusia markkinoita toivotaan Afrikasta, jossa väestö sitä vastoin kasvaa ja paikoin vaurastuu. Esimerkiksi eteläafrikkalainen kulutti viime vuonna 52 kiloa lihaa, egyptiläinen hieman yli 20 kiloa. Köyhemmissä maissa lihankulutus oli kuitenkin vaatimatonta: nigerialaisen vuosiannos oli runsaat viisi kiloa, etiopialaisen kolmisen kiloa – näin siitäkin huolimatta, että Etiopiassa on arviolta 57 miljoonaa nautaa.

Afrikassa ja useissa Aasian maissa lihansyöntiä rajoittavat kulttuuri ja uskonto. Muslimit eivät syö sikaa, hindut välttävät nautaa. Intiassa kolmannes väestöstä on kasvissyöjiä, mikä näkyy tilastoissa vähäisenä lihankulutuksena.

TEKSTI TIINA KIRKAS

GRAFIIKKA JUHO HIILIVIRTA

Lähteet mm.: FAO, OECD, Luonnonvarakeskus

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Joulukuu 4/2019