Yritykset ja järjestöt kehittävät yhteistyötään

Yritykset ja kansalaisjärjestöt hyötyisivät yhteistyöstä kehittyvissä maissa. Mutta miten ne löytäisivät toisensa?

Lastenoikeusjärjestö Plan International halusi tehostaa tiedonkeruuta kenttäkohteistaan. Samaan aikaan Pajat Solutionsin toimitusjohtaja Pertti Lounamaa ehdotti järjestölle yhteistyötä.

Planilla oli idea älypuhelimen sovelluksesta, Lounamaalla alan osaamista.

Yhteistyöstä syntyi Poimapper-sovellus, johon Planin hanketyöntekijät voivat syöttää tietoa esimerkiksi koulujen ja vesipisteiden sijainnista. Tiedonkeruu on aiempaa tarkempaa ja nopeampaa, mikä tehostaa hankkeiden suunnittelua ja raportointia. Vuonna 2010 Poimapperia kokeiltiin Keniassa. Myös Nairobin yliopisto osallistui sovelluksen arviointiin.

Nyt Poimapper toimii 20 Planin kumppanimaassa.

Sovellus myös voitti Maailmanpankin tarjouskilpailun, ja filippiiniläiset ministeriöt käyttävät sitä kehityshankkeidensa seurannassa ja tiedon jakelussa.

Lounamaa on yhteistyöhön tyytyväinen. Hänestä järjestöt ajattelevat liian vähän toimintansa tehostamista ja omaksuvat uutta teknologiaa hitaasti. Yhteistyön onnistuminen vaati Planilta kokeilunhalua, riskinottoa ja ”yhteisen kielen” eli teknologian ymmärtämistä.

Syntyi niin kutsuttu win-win-tilanne, jossa yritys ja järjestö voittivat.

Sellaisia pitäisi nyt löytää enemmän.

Järjestöt etsivät uusia tapoja tehostaa ja jatkaa työtään, sillä kehitysyhteistyön määrärahoja on leikattu rajusti.

Järjestöt etsivät uusia tapoja tehostaa ja jatkaa työtään, sillä kehitysyhteistyön määrärahoja on leikattu rajusti. Yksityistä rahaa tarvitaan, sillä julkinen kehitysrahoitus on vähentynyt eikä yksin riitä YK:n kehitystavoitteiden saavuttamiseen. Yritykset luovat kehittyviin maihin työpaikkoja, jotka tuovat paikallisille ihmisille tuloja ja lisäävät heidän hyvinvointiaan ja osaamistaan.

Yritysten ja järjestöjen pitäisi löytää toisensa helpommin.

Mutta miten?

Selvitystä ja tutustelua

Syyskuussa 2015 ulkoministeriö järjesti keskustelutilaisuuden, jossa pohdittiin kansalaisjärjestöjen yritysyhteistyötä. Yksi osallistujista oli Maija Peltola, Kepan yritysyhteistyön asiantuntija. Kepa on yli 300 kehitysyhteistyöjärjestön kattojärjestö.

Peltola tietää, etteivät yritykset tunne kansalaisjärjestöjä ja niiden toimintaa.

Ja juuri siinä hän yrittää auttaa.

Syyskuun lopussa Peltola teki Finprolle selvityksen Kepan jäsenjärjestöjen ja yritysten yhteistyön mahdollisuuksista kehitysmaissa. Finpro on yritysten perustama yhdistys, joka muuttuu valtion omistamaksi yhtiöksi. Se auttaa pieniä ja keskisuuria yrityksiä kansainvälistymään.

Marraskuussa alkoi uudenlainen kokeilu, jota Peltola oli käynnistämässä.

Kepa ja Suomen Yrittäjät järjestävät tilaisuuksia yritysten ja järjestöjen edustajille. Aiheet ja alueet vaihtuvat. Marraskuussa aiheena oli ympäristö ja alueena Saharan eteläpuolinen Afrikka. Ympäristöalan yritykset osallistuivat tilaisuuteen innolla.

Yritykset ja järjestöt ovat lähentyneet toisiaan, Peltola toteaa.

Yrityksillä on usein teknologian osaamista, järjestöillä kehitysmaiden tuntemusta ja kontakteja.

Yhteistyö sopii etenkin hankkeisiin, joissa on selkeät tavoitteet ja aikataulu. Yritykset ovat nopeita, järjestöt hitaita. Yrityksillä on usein teknologian osaamista, järjestöillä kehitysmaiden tuntemusta ja kontakteja. Järjestöt ymmärtävät suomalaisten yrittäjien ajattelutapaa.

Lisäksi järjestöt osaavat neuvoa yrityksiä yritysvastuun kysymyksissä.

Mutta järjestöt eivät tahdo vain ”yritysten konsulteiksi”.

Yhteistyön pitää hyödyttää järjestöjen kehitysyhteistyötä ja paikallisia asukkaita. Jos yritys haluaa viedä vammaisten apuvälineitä Afrikkaan, niin vammaisjärjestön suhteet ovat yritykselle eduksi. Yhteistyöstä hyötyvät kaikki: yritys, afrikkalaiset vammaiset ja vammaisjärjestö.

Yhteistyö edellyttää kuitenkin tarkkaa suunnittelua.

Se taas vaatii aikaa ja rahaa, Peltola muistuttaa.

Ketterä pilottiraha

Yritysten ja järjestöjen yhteistyöhön voi hakea julkista rahoitusta. Parhaiten yrityksille ja järjestöille sopivat Finnpartnership-ohjelman liikekumppanuustuki ja BEAM-ohjelma (Business with Impact).

Niistä liikekumppanuustuki on ”bisnesluontoisempi”. Tukea hakee suomalainen yritys, jolla on kumppanina kehitysmaan yritys tai ”muu liiketoimintaa harjoittava toimija”. Myös järjestö voi olla yksi kumppaneista. Omavastuuosuus on 30–70 prosenttia kuluista.

BEAM taas on kehitysinnovaatio-ohjelma, jonka ulkoministeriö ja innovaatiorahoituskeskus Tekes perustivat viime keväänä. Sitä pidetään liikekumppanuustukea sopivampana järjestöjen ja yritysten yhteistyöhön. Ohjelmasta tuetaan ”suomalaisten yritysten ja kehitysmaiden toimijoiden uusia, kehitysmaiden ihmisten hyvinvointia lisääviä innovaatioita ja kestävää liiketoimintaa”.

BEAM-ohjelma vaatii aktiivisen yrityksen, joka saa mukaansa järjestöjä ja tutkimuslaitoksia, sanoo tarkastaja Katja Hirvonen ulkoministeriön kehityspoliittiselta osastolta.

Maija Peltola Kepasta harmittelee, että rahoitusmallit ovat lähes yksinomaan yrityksille.

”Miksei myös järjestöille, joiden tukea on leikattu rajusti?”

Nykyiset rahoitusmallit ovat lähes yksinomaan yrityksille.

Peltolan mielestä rahoitusmalleja voisi muokata siten, että myös järjestöt voisivat toimia ensisijaisina hakijoina. Omavastuuosuus järjestöille voisi olla sama kuin niiden kumppanuus- ja hanketuessa eli 15 prosenttia. Lisäksi voisi kokeilla ”yhden luukun yritysapua”, josta yritykset saisivat keskitetysti tietoa järjestöistä.

Mutta tärkeintä olisi, että yhteistyön voisi käynnistää erityisellä ”pilottirahalla”.

Samaa sanoo Tiina Saukko, Funzin operatiivinen johtaja ja kehitysjärjestö World Visionin entinen toiminnanjohtaja. Funzi on mobiili tieto- ja oppimispalvelu. Saukon mielestä niin kutsutun pilottirahan pitäisi olla ”ketterä ja nopea” rahoitus järjestöille ja yrityksille, joilla ei ole välttämättä varaa yhteistyön suunnittelu- ja kokeiluvaiheeseen.

Sellaista ketterää rahaa ei ole, Hirvonen sanoo. Myös hänestä ulkoministeriön olisi syytä kehittää uusia kehitysrahoituksen malleja.

Paikallista hyötyä

Tiina Saukon mielestä valtion eli rahoittajan pitää tukea yritysten ja järjestöjen yhteistyötä vain, jos työ hyödyttää kehitysmaiden ihmisiä ja on taloudellisesti kestävää.

Valtion eli rahoittajan pitää tukea yritysten ja järjestöjen yhteistyötä vain, jos työ hyödyttää kehitysmaiden ihmisiä.

Valtio siis ostaa järjestöiltä ja yrityksiltä ”kehitysvaikutuksia” eli tuloksia kentältä.

Yrityksen liiketoiminnan pitää myös olla skaalautuvaa, jolloin sen tuote tai palvelu soveltuu useisiin maihin ja useiden ihmisten tarpeisiin. Silloin pilottirahan kaltainen alkusysäys riittäisi eikä muuta ”tukihässäkkää” enää tarvittaisi, Saukko sanoo.

Esimerkiksi Pajat Solutionsin mobiilisovellus Poimapper on skaalautuvaa liiketoimintaa.

Saukon mielestä on olennaista, että yritykset ja järjestöt oppivat ymmärtämään toistensa toimintatapoja. Järjestöjen kannattaisi palkata työntekijöitä, jotka ymmärtävät yritystoimintaa ja osaavat arvioida yrityksiä. Vastaavasti yritysten kannattaa houkutella työntekijöitä järjestöistä.

Vaihtoehtoisesti yritykset voivat maksaa järjestöille paikallistuntemuksesta.

Tiina Saukko toteaa myös, ettei kaiken kehitysyhteistyön pidä olla skaalautuvaa.

Järjestöt tarvitsevat lahjarahoitusta eli perinteistä kehitysapua hankkeisiin, joissa ei ole liiketoiminnan mahdollisuuksia. Sellaisia ovat esimerkiksi tyttöjen ympärileikkausten estäminen ja demokratian vahvistaminen, jotka osaltaan vakauttavat yhteiskuntia.

TEKSTI PÄIVI ÄNGESLEVÄ

KUVITUS ANNA-KAISA JORMANAINEN