Keskiluokan kapina kytee Latinalaisessa Amerikassa

Ainoa keino toipua koronapandemiasta ja välttää vuodentakaiset levottomuudet on kuunnella kansalaisten toiveita ja vaateita, kirjoittavat Ricardo Raineri ja Philippe Benoit.

Samaan aikaan kun covid-19 jatkaa tuhojaan Latinalaisessa Amerikassa, mantereen hallitukset suunnittelevat toimia, joilla ne haluavat nopeuttaa talouden toipumista pandemian jälkeen.

Toimissaan hallitusten on otettava huomioon alueen kasvavan keski- ja työväenluokan tarpeet. Jos näin ei tehdä, yhteiskunnalliset levottomuudet saattavat mitätöidä talouden elvytysyritykset.

Vuosina 2000–2014 Latinalaisen Amerikan maissa köyhyys väheni merkittävästi, ja niihin syntyi elinvoimainen keskiluokka. Saavutuksia ruokki ennen kaikkea luonnonvarojen vienti, jonka ansiosta vuosittainen talouskasvu oli keskimäärin 3,2 prosenttia – vuoden 2008 finanssikriisistä huolimatta.

Monissa maissa myös demokraattiset hallinnot vahvistuivat ja niiden politiikka hyödytti ihmisiä, jotka eivät kuuluneet vakiintuneisiin eliitteihin. 77 miljoonaa ihmistä nousi köyhyydestä, ja vuonna 2010 keskiluokkaan kuuluvia oli enemmän kuin köyhiä, ensimmäistä kertaa mantereen historiassa.

Lisääntyvä vauraus synnytti uudenlaista kansalaisuutta. Se muodostui laajenevasta keskiluokasta ja työväenluokkaisista perheistä, joista monet olivat nousseet köyhyydestä ja kamppailivat säilyttääkseen uuden asemansa.

Taloudellinen ja sosiaalinen kehitys rohkaisi kansalaisia odottamaan elämänlaatunsa kohentumista. He odottivat kohtuuhintaisia kulkuyhteyksiä, kodinkoneita ja kulutustavaroita, laadukasta terveydenhoitoa, korkeatasoista koulutusta lapsilleen, lisää tuloja ja turvattua eläkettä.

VUODEN 2014 lopussa Latinalaisen Amerikan talousonni alkoi kääntyä, kun luonnonvaroista saatu hyöty hiipui. Mineraaleista ja muista vientituotteista saadut tulot laskivat 40 prosentilla vuoteen 2016 mennessä. Seurauksena oli vuosittaisen talouskasvun nopea lasku alle puoleen prosenttiin seuraavan neljän vuoden aikana. Tämä vaikeutti hallitusten mahdollisuuksia rahoittaa menojaan, ja ne joutuivat leikkaamaan sosiaali- ja muita etuja.

Leikkaukset toteutettiin kuitenkin tilanteessa, jossa edeltänyt talouskasvu ja sosiaalinen liikkuvuus olivat vahvistaneet kansalaisten ääntä ja itsetuntoa.

Kolumbia, Chile, Ecuador ja monet muut keskituloiset Latinalaisen Amerikan maat ajautuivat vuonna 2019 levottomuuksiin, kun kansalaiset lähtivät sankoin joukoin kadulle osoittamaan mieltään epätasa-arvoa, syrjintää ja korruptiota vastaan.

Kolumbia, Chile, Ecuador ja monet muut keskituloiset Latinalaisen Amerikan maat ajautuivat vuonna 2019 levottomuuksiin, kun kansalaiset lähtivät sankoin joukoin kadulle osoittamaan mieltään epätasa-arvoa, syrjintää ja korruptiota vastaan. He olivat tyytymättömiä, koska heidän odotuksensa eivät olleet täyttyneet.

Hallitusten oli huomioitava lisääntynyt kansalaisaktiivisuus. Esimerkiksi Chilen hallitus joutui siirtämään YK:n ilmastokokouksen Espanjaan pääkaupungin Santiagon levottomuuksien takia.

MAALISKUUSSA 2020 koronapandemia iski Latinalaiseen Amerikkaan ja aiheutti suurta taloudellista ja sosiaalista vahinkoa. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF arvioi, että alueen taloudellinen tuotanto saattaa laskea tänä vuonna yhdeksän prosenttia. Se johtaisi yli 30 miljoonan työpaikan menetykseen ja reilusti yli kahden miljoonan yrityksen katoamiseen.

Kriisi työntää kotitalouksia pois keskiluokasta ja palauttaa kertaalleen köyhyydestä nousseet takaisin köyhyyteen. Maailmanpankki arvioi, että Latinalaisessa Amerikassa köyhien määrä voi kasvaa jopa 23 miljoonalla. Se nostaisi mantereen köyhien kokonaismäärän yli 170 miljoonaan.

Latinalainen Amerikka toipuu ennen pitkää koronapainajaisesta mutta muuttuneessa, suurten haasteiden maailmassa. Alueen hallitukset kehittävät parhaillaan keinoja elvyttää taloutta, mutta niitä kahlitsevat rahoitukselliset ja muut rajoitteet, jotka haittasivat niiden talouksia jo ennen koronakriisiä.

Lisäksi monet Latinalaisen Amerikan kauppakumppanit uudelleenarvioivat riippuvuuttaan globaaleista arvoketjuista. Tämä saattaa vähentää luonnonvarojen kysyntää, joka on ollut mantereen talouskasvun moottori.

Latinalaisessa Amerikassa hallitusten on ratkaistava näitä makrotaloudellisia kysymyksiä yhteiskunnallisessa tilanteessa, jota leimaavat yhä vuoden 2019 levottomuuksien taustatekijät.

Koronarajoitukset estävät poliittiset joukkokokoontumiset, mutta yhteiskunnallisia levottomuuksia aiemmin lietsoneet tekijät eivät ole kadonneet – päinvastoin ne ovat monin tavoin kärjistyneet pandemian seurauksena.

Vaikka monet mieltään osoittaneiden kansalaisten pyrkimykset ovat jääneet koronapandemian takia pimentoon, ne ovat yhä läsnä, kuten myös heidän poliittinen painoarvonsa.

Latinalaisessa Amerikassa valtioiden on käynnistettävä talouttaan tavalla, joka vastaa kansalaisten tarpeisiin. Vain siten se on kestävää.

LATINALAISESSA AMERIKASSA valtioiden on käynnistettävä talouttaan tavalla, joka vastaa kansalaisten tarpeisiin. Vain siten se on kestävää.

Tämä vaatii politiikkaa, joka ensinnäkin edistää tasa-arvoista ja kaikkia väestöryhmiä hyödyttävää kasvua eikä vain vakiintuneiden eliittien etuja. Toiseksi on parannettava julkisen sektorin instituutioiden ja palveluiden laatua, etenkin niiden vastuullisuutta ja teknistä kapasiteettia. Kolmanneksi on kohennettava yksityisen sektorin liiketoimintaympäristöä, jotta manner houkuttelisi investointeja niin kotimaasta kuin ulkomailtakin.

Samalla hallitusten tulisi edistää alueen taloudellista yhdentymistä ja tasaveroista yhteistyötä protektionismin sijaan.

Kun Latinalaisessa Amerikassa valmistaudutaan koronapandemian jälkeiseen aikaan, poliittinen keskustelu keskittyy talouskasvuun, joka on vaurastumisen edellytys. Vuoden 2020 pandemiaa edeltävät kuitenkin vuoden 2019 tapahtumat, joihin kytkeytyy yhä laajalle leviävien levottomuuksien ja yhteiskunnallisten häiriöiden riski.

Vuosi 2020 on muistuttanut Latinalaista Amerikkaa ja muuta maailmaa, etteivät kulkutaudit ole jääneet historiaan. Yhtä tärkeää on muistaa vuoden 2019 opetukset. Latinalaisessa Amerikassa kansalaiset ovat voimaantuneet, eikä heidän toiveitaan voi jättää huomiotta. Vain niihin vastaamalla mantereen valtiot voivat kehittyä taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävällä tavalla. (IPS)

TEKSTI RICARDO RAINERI JA PHILIPPE BENOIT / KUVITUS SAMULI SIIRALA

Ricardo Raineri on Pontificia Universidad Católica de Chile -yliopiston taloustieteen professori, Chilen entinen energiaministeri ja International Association for Energy Economics -järjestön entinen presidentti. Philippe Benoit on The Breakthrough Instituten vanhempi tutkija ja entinen Maailmanpankin Latinalaisen Amerikan energiasektorijohtaja.

Englannin kielestä suomentanut Matti Ripatti.