Koronasta kannattaa viestiä omalla kielellä – ja mieluiten suullisesti

Afrikkalaisten kielenkäyttö on joustavaa ja monikielistä. Siksi koronaviestinnänkin pitäisi olla nykyistä monipuolisempaa, sanoo Afrikan tutkimuksen professori Friederike Lüpke.

Friederike Lüpke, Kiina vähentää virallisten opetuskielten määrää vetoamalla kansakunnan yhtenäistämiseen. Olisiko se hyvää politiikkaa myös kielellisesti hajanaisissa Afrikan valtioissa?

”En pitäisi Kiinaa esikuvana, koska sen kielipolitiikan tavoite on pönkittää poliittista valtaa ja sortaa vähemmistöjä. 

Jos halutaan edistää kansalaisten osallistumista, kannattaisi toimia päinvastoin eli vahvistaa alueellisten ja paikallisten kielten asemaa.

Harva eurooppalainen tietää, että peräti 80 prosenttia afrikkalaisista opiskelee kielellä, jota he eivät puhu. Ongelman laajuutta ei huomata, koska eurooppalaiset ja afrikkalaiset eliitit kommunikoivat keskenään vanhoilla kolonialistisilla kielillä.”

Mutta jos osaa ranskaa tai englantia, saa hyvän työpaikan?

”Afrikassa lähes kaikki työpaikat ovat epävirallisella sektorilla, jossa puhutulla tai kirjoitetulla kielellä ei ole suurta merkitystä. Toisaalta virallinen kieli voi olla ylipäänsä hyödytön. Esimerkiksi nigerialaiset eivät käytä virallista englantia vaan omaa pidgin-englantiaan. 

Tästäkin syystä olisi tärkeää, että kouluissa opetettaisiin muillakin kuin entisten siirtomaavaltojen kielillä.”

Edistääkö kielitaidon puute koronaviruksen leviämistä Afrikassa?

”Pahimmillaan hallitukset lähettävät viestejä, joita enemmistö kansasta ei pysty lukemaan. Tämä ajaa ihmiset sosiaaliseen mediaan, joka on täynnä valeuutisia ja ihmerohtokauppiaita.”

”Kyllä. Pahimmillaan hallitukset lähettävät viestejä, joita enemmistö kansasta ei pysty lukemaan. Tämä ajaa ihmiset sosiaaliseen mediaan, joka on täynnä valeuutisia ja ihmerohtokauppiaita.

Paras tapa olisi jakaa tietoa suullisesti. Esimerkiksi Kamerunista lähtöisin oleva VirALLanguages-hanke on tehnyt videoita ja äänitiedostoja paikallisilla kielillä. Niitä jaetaan videopalvelu Youtubessa ja pikaviestipalvelu Whatsappissa. 

Myös kirjallinen viestintä on osoittautunut tehokkaaksi, kun käytetään epävirallisia kirjoitusjärjestelmiä, joiden avulla ihmiset voivat viestiä kaikilla osaamillaan kielillä. Helsingin yliopisto on ollut luomassa tällaisia menetelmiä Senegalissa yhdessä paikallisen LILIEMA-järjestön kanssa.”

Entä miten pitäisi toimia Itä-Helsingissä, jossa asuu paljon maahanmuuttajataustaisia ihmisiä?

”Suomessa monet kuvittelevat, että ihmisillä on vain yksi ’äidinkieli’. Tämä ajattelu on hyvin kaukana todellisuudesta. 

Helsinkiin muuttaneet afrikkalaiset eivät välttämättä puhu lähtömaansa standardikieltä, kuten arabiaa tai somalia. Esimerkiksi arabimaista tulleilla on yleensä puutteita virallisen arabian ymmärtämisessä. He puhuvat sujuvasti monia erilaisia arabian muotoja, joiden kirjoittamista ja lukemista ei opeteta koulussa. He ovat myös – useimpien afrikkalaisten tavoin – monikielisiä ja sekoittavat luovasti kieliä keskenään.  

Jotta koronatiedotuksessa onnistuttaisiin parhaalla mahdollisella tavalla, olisi hyvä olla perillä monikielisyydestä ja kanavista, joissa kohderyhmät eri kieliä käyttävät. Tekstipainotteista tiedotusta tulisi täydentää suullisella tiedolla.”

TEKSTI JUKKA ARONEN KUVA MAARIT KYTÖHARJU

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.


Friederike Lüpke, 53

Työ Afrikan tutkimuksen professori Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa

Ura Toiminut kielitieteilijänä 16 vuotta Lontoon yliopistossa Britanniassa. Aloitti elokuussa 2019 professorina Helsingin yliopistossa. Tutkii paraikaa maaseudun monikielisyyttä eteläisen Senegalin alueella

Koulutus Tohtorin tutkinto Max Planck -instituutista Saksasta vuonna 2003