Afrikassa edelleen epävakaata

Talouskasvu lisää Afrikassa rauhaa vain, jos vauraus tulee oikeista lähteistä, kuten maatalouden tuottavuuden kasvusta, World Peace Foundationin johtaja Alex de Waal sanoo.

Alex de Waal, elävätkö afrikkalaiset historiansa rauhallisinta ajanjaksoa?

”Konfliktit ovat vähentyneet, mutta väkivalta on lisääntynyt viiden viime vuoden aikana. Konfliktit ovat vaikeutuneet, eivätkä ne välttämättä pääty rauhansopimuksiin. Valtioiden asevarustelu, armeijoiden osallistuminen politiikkaan ja epäonnistuneet vallanvaihdokset voivat lisätä konflikteja. Afrikan konfliktit kytkeytyvät myös yhä useammin Lähi-itään ja laajempaan aluepolitiikkaan.”

Missä valtioissa seuraavat konfliktit puhkeavat?

”Eritrea, Egypti ja Tšad ovat heikkoja valtioita, joissa konfliktit voivat puhjeta uudelleen. Etelä-Sudanin ja Nigerian konfliktit ovat pitkittyneet, ja niiden ratkaiseminen on vaikeaa. Monessa maassa presidentti ei halua luopua vallasta, mikä voi vaarantaa yhteiskunnan vakauden ja demokratian. Näin on käymässä esimerkiksi Ugandassa.”

Miksi Euroopan unioni ei ole nykyistä aktiivisempi Afrikan konfliktien ratkaisemisessa?

”Euroopan maat ovat keskittyneet Pohjois-Afrikan maihin pakolaistilanteen takia. On suuri harha, että pakolaisuutta voisi ehkäistä antamalla hallituksille lisää rahaa, jotta ne parantaisivat sisäistä turvallisuuttaan. Asevarustelulla ja turvallisuuspolitiikalla ei ratkaista pakolaisuutta.”

Mitä eurooppalaiset voisivat oppia afrikkalaisten keinoista ratkaista konflikteja?

”Afrikan unioni ei hyväksy jäsenikseen hallituksia, jotka ovat syntyneet sotilaallisilla vallankaappauksilla. Periaatteena on, että kaikki naapurimaat osallistuvat rauhanneuvotteluihin.”

Väitetään, että Afrikan maiden konfliktit loppuvat, kun talous kasvaa. Oletko samaa mieltä?

”Talouskasvu lisää rauhaa vain, jos vauraus tulee oikeista lähteistä, kuten tuottavuuden kasvusta maataloudessa tai rakentamisessa. Öljyraha on ollut kirous Afrikalle. Konfliktien ehkäiseminen ja niihin puuttuminen kannattavat kuitenkin aina, riippumatta maan kehitysasteesta.”

TEKSTI MINTTU-MAARIA PARTANEN

KUVA SAMULI SIIRALA

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.


ALEX DE WAAL

IKÄ: 53

TYÖ: World Peace Foundationin johtaja ja professori Tuftsin yliopistossa Yhdysvaltojen Massachusettsissa.

KOULUTUS: Filosofian tohtori sosiaaliantropologiasta

TYÖ: Erikoistunut konfliktien ratkaisuun Afrikassa. Työskennellyt muiden muassa Afrikan unionissa, Human Rights Watchissa ja Mines Advisory Groupissa.

MUUTA: Kirjalilija. Suomeksi ilmestynyt esimerkiksi Unohdettujen sotien Afrikka ja Darfur – pitkän sodan lyhyt historia.