Afrikka äänestää vanhat valtaan

Afrikassa järjestetään enemmän vaaleja kuin koskaan. Ne ovat myös kohtuullisen rehellisiä. Silti samat miehet pysyvät vallassa.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana Afrikassa on äänestetty presidentistä 109 kertaa. Valta on vaihtunut 44 vaalissa, kertoo afrikkalainen Mo Ibrahim -säätiö.

Keskimäärin vallassa ovat yhä samat puolueet ja osin miehet, jotka aikoinaan vapauttivat maansa eurooppalaisten siirtomaaisäntien vallasta.

Monet Saharan eteläpuolisen Afrikan valtiot ovat omaksuneet demokratian viralliset tunnusmerkit, sanoo Pohjoismaisen Afrikka-instituutin johtaja Iina Soiri. Niitä ovat lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovallan eriyttäminen, säännölliset ja kohtuullisen rehelliset vaalit, vapaahko media ja kansalaisyhteiskunta.

Esimerkkinä Soiri mainitsee Namibian, jossa kansalaiset äänestävät itsenäisyysliike Swapon yhä edelleen valtaan suurella äänimäärällä.

”Haluaako kansa oikeasti, että Swapo johtaa? Vai onko kyse demokratiavajeesta, kun oppositio on kuihtunut?” Soiri pohtii.

Ei vasemmistoa tai oikeistoa

Monissa Afrikan maissa vanhojen puolueiden valta perustuu niiden historiaan itsenäisyystaistelussa. Viralliselta aatteeltaan puolueet olivat usein sosialistisia, vaikka käytännössä ne tavoittelivat itsenäisyyttä.

”Klassinen oikeisto-vasemmisto-jako ei sovellu Afrikan poliittisen järjestelmän tarkasteluun”, Iina Soiri sanoo.

Vaalit ovat ennen kaikkea henkilövaaleja, ja vallasta taistellaan puolueiden sisällä.

Vaalit ovat ennen kaikkea henkilövaaleja, ja vallasta taistellaan puolueiden sisällä.

Soiri ymmärtää, että osa afrikkalaisista ei jaksa äänestää, koska vaalit eivät tarjoa vaihtoehtoja. Afrobarometrin mukaan nuorten äänestysaktiivisuus on laskenut hiljalleen, ja vuosina 2014–2015 se oli enää 51 prosenttia.

Ihmiset haluavat kuitenkin kehittää maataan muilla kuin poliittisilla areenoilla, kuten järjestöissä ja uskonnollisissa yhteisöissä.

TEKSTI ESA SALMINEN

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.


Keniassa vaalit uusiksi oikeuden päätöksellä

Presidentti Uhuru Kenyattan kannattajia Kenian Nairobissa.

Keniassa järjestettiin elokuun alussa presidentin ja kaksikamarisen parlamentin vaalit. Hallitseva presidentti Uhuru Kenyatta voitti oppositiojohtaja Raila Odingan 54 prosentin tuloksella.

Myöhemmin Kenian korkein oikeus kumosi vaalituloksen. Sen mukaan vaalikomissio ei ollut toiminut oikein kootessaan vaalituloksia ja lähettäessään niitä sähköisesti eteenpäin. Uudet vaalit on määrä järjestää lokakuussa.

Kenyatta hyväksyi oikeuden päätöksen, vaikka kutsuikin korkeimman oikeuden tuomareita roistoiksi.

Tämä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun Afrikan mantereella vaalitulos perutaan oikeuden päätöksellä.

Suomen Nairobin-suurlähettiläs Tarja Fernández arvioi, että Kenian demokratia ja oikeusvaltio ovat kehittyneet myönteisesti viime vuosikymmeninä. Esimerkkinä hän mainitsee elokuiset vaalit, ongelmineenkin.

”Vaaliprosessi oli monimutkainen, ja sähköistä tunnistus- ja ääntensiirtojärjestelmää käytettiin ensimmäistä kertaa. Korkeimman oikeuden päätös yllätti monet, mutta se kertoo siitä, että korkein oikeus on itsenäinen, kuten demokratiassa pitääkin.”

Vaalituloksesta syntynyt kiista käsiteltiin pääosin oikeussalissa, ei kadulla.

Huomionarvoista myös on, että vaalituloksesta syntynyt kiista käsiteltiin pääosin oikeussalissa, ei kadulla.

Ennen elokuun vaaleja pelättiin, että edellisvuosien tapahtumat toistuisivat. Vuonna 2007 vaaleja seuranneissa väkivaltaisuuksissa kuoli yli tuhat ihmistä, vuonna 2013 ainakin 200.

Myös nyt Keniassa mellakoitiin, mutta kuolonuhrien määrä jäi pariinkymmeneen.

Fernándezin mukaan kenialaiset ovat aikaisempaa vastuullisempia. Suomi onkin tukenut kenialaisjärjestöjen kansalaiskasvatusta kehitysyhteistyövaroista. Kenian vaalikomissio on puolestaan kampanjoinut nuorten parissa, jotta heitä ei saisi värvättyä mellakoihin.

”Työ on tuottanut tuloksia”, Fernádez sanoo.

Myönteistä oli myös se, että naisia valittiin aikaisempaa enemmän kansanedustajiksi ja senaattoreiksi. Ensimmäistä kertaa kolme naista valittiin kuvernööriksi.

”Suomi on tukenut vuosikausia naisten poliittista voimaantumista Keniassa. Naisten menestyminen oli meillekin hyvä uutinen”, Fernández sanoo.