”Isot muutokset ovat mahdollisia”

Tarmo Heikkilä sai Etiopian kehityksestä uutta virtaa työhönsä.

”Työskentelin kolme vuotta YK:n maakoordinaattorin erityisavustajana Etiopiassa, Afrikan toiseksi väkirikkaimmassa valtiossa. Seurasin politiikkaa, laadin taustaraportteja, valmistelin kokouksia, tuin kaikin tavoin maakoordinaattoria luotsaamaan YK:n kehitys- ja humanitaarista apua.

Ennen kaikkea pääsin aitiopaikalle seuraamaan Etiopian poliittisia muutoksia.

Etiopia oli käymistilassa. Maassa oli isoja hallituksen vastaisia mielenosoituksia, jotka johtivat väkivaltaisuuksiin, kansalliseen hätätilaan ja hallituksen eroon. Huhtikuussa 2018 pääministeriksi nousi Abiy Ahmed Ali. Olin silloin asunut pääkaupunki Addis Abebassa puolet ajastani.

Alkoi tapahtua. Abiy Ahmed Ali vapautti poliittisia vankeja ja toivotti ihmisoikeustarkkailijat tervetulleiksi. Hän nimitti uuden hallituksen, jonka ministereistä puolet oli naisia, ja presidentiksi ensi kertaa naisen, Sahle-Work Zewden. Etiopia ja Eritrea solmivat rauhansopimuksen.

”Koin ja toivoin, että YK:n läsnäololla oli jokin vaikutus valtaviin uudistuksiin.”

Koin ja toivoin, että YK:n läsnäololla oli jokin vaikutus valtaviin uudistuksiin.

YK:ssa oli käyty pitkiä keskusteluja Etiopian kanssa esimerkiksi kansalaisyhteiskunnan ja poliittisen opposition merkityksestä. Ihmisoikeuksiin liittyvä työ oli ollut vaikeaa. Abiy Ahmed Alin kaudella Etiopia alkoi kiinnittää enemmän huomiota ihmisoikeuksiin ja demokratiaan. Tehtävää toki vielä riittää. Uudistuksilla on vastustajansa, ja etniset väkivaltaisuudet jatkuvat.

Silti muutokset olivat todella motivoivia.

Olen työskennellyt kehitysyhteistyön parissa kolmetoista vuotta ja nähnyt, kuinka hallinnot vaihtuvat eikä mikään muutu. Etiopiassa opin, että isot hallinnon uudistukset ovat mahdollisia. Erään tuttavani sanoin: ’Etiopiassa on tapahtunut parissa vuodessa enemmän muutoksia kuin 30:een viime vuoteen.’

Etiopian uudistuksista sain uutta virtaa jatkaa työtäni tällä saralla.”

TEKSTI PÄIVI ÄNGESLEVÄ

KUVA SAMULI SIIRALA

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.


Tarmo Heikkilä

Ikä: 41

Koulutus: Hallintotieteiden maisteri Vaasan yliopistosta vuonna 2008

Työskenteli: YK:n maakoordinaattorin erityisavustajana Etiopiassa vuosina 2016–2019

Jatkaa työhön: Palaa Suomen Lähetysseuran ihmisoikeuksien erityisasiantuntijaksi, josta oli toimivapaalla YK:n pestin ajan