Tätä kirjoittaessani ulkomaanuutisia hallitsee kolme asiaa: Ukraina, terroristijärjestö Isis ja Ebola. Moni iso uutinen on jäänyt kertomatta.
Suomalaisissa tiedotusvälineissä en esimerkiksi juurikaan ole nähnyt uutisia siitä, että tänä vuonna Välimerellä on hukkunut enemmän Eurooppaan pyrkiviä siirtolaisia kuin koskaan aikaisemmin, tai että Libyan parlamentti pakeni syyskuussa sekasortoisesta pääkaupungista kreikkalaiselle matkustajalautalle.
Entä vieläkö muistatte terroristijärjestö Boko Haramin huhtikuussa kaappaamat nigerialaiset koulutytöt? He ovat yhä vangittuina, joskin viime aikoina pientä liikehdintää on tapahtunut heidän vapauttamisekseen.
Elämme toki poikkeuksellisia aikoja, mutta ”normaalioloissakin” ulkomaanuutisoinnissa joudutaan tekemään rajuja valintoja. Erityisen harvoin valinnan läpäisevät myönteiset uutiset kehitysmaista. Tämä näkyy siinä, millaisia käsityksiä suomalaisilla on maailman tilasta.
Ulkoministeriön heinäkuussa julkaiseman tutkimuksen mukaan seitsemän kymmenestä suomalaisesta uskoo, että äärimmäinen köyhyys on lisääntynyt maailmassa vuoden 1990 jälkeen. Kahdeksan kymmenestä suomalaisesta luulee, että alle puolet kehitysmaiden lapsista aloittaa peruskoulun.
Todellisuudessa äärimmäisessä köyhyydessä elävien ihmisten suhteellinen osuus ja heidän absoluuttinen määränsä ovat laskeneet rajusti. Nyt myös melkein kaikki maailman lapset pääsevät aloittamaan peruskoulun. Tässä lehdessä hyviä uutisia kertoo toimittaja Päivi Ängeslevä jutussaan.
Siinä, että huonot uutiset korostuvat, ei ole sinänsä mitään uutta, mutta suomalaisten mediatalojen ahdinko on kärjistänyt ilmiötä entisestään. Aiempaa pienemmällä henkilökunnalla ja kovemmassa kiireessä pystytään kertomaan vain ”pakolliset” uutiset, ja niitä ovat tällä hetkellä juuri Ukraina, Isis ja Ebola.
Tilannetta kärjistää myös uutisointitavan muuttuminen. Nyt panostetaan reaaliaikaiseen läsnäoloon ja kysytään, mitä tapahtuu juuri nyt.
Ihmisten hyvinvoinnin ja oikeuksien parantuminen taipuu varsin huonosti valtavirran kerrontaan. Ainakin minun on vaikea kuvitella tilannetta, jossa kirjeenvaihtaja selostaa suorassa lähetyksessä, kuinka köyhyys vähenee juuri kyseisellä hetkellä.
Myös kehitysyhteistyön toteuttajilla on – Suomen ulkoministeriö mukaan lukien – peiliin katsomisen paikka. Kehityspolitiikassa ja kehitysyhteistyössä käytetään toisinaan luotaantyöntävää kapulakieltä. Toimitussihteeri Tiina Kirkas on koonnut esimerkkejä omaan juttuunsa.
Syyskuun lopussa SDP:n kansanedustaja Sirpa Paatero aloitti seitsemän kuukauden pätkän kehitysministerinä. Tässä ajassa ei suuria muutoksia tehdä, mutta hän voisi panna alulle selkeäkielisyyskampanjan.
Uusi ministeri tulee Kymenlaaksosta, joka on kokenut rajun rakennemuutoksen paperiteollisuuden vaikeuksien seurauksena. Paatero voisi vaatia, että ulkoministeriön virkamiehet käyttävät jatkossa kieltä, jota hänkin voisi käyttää puhuessaan äänestäjilleen paikallisissa toritapahtumissa.
Tavoite on kova, mutta se helpottaisi osaltaan kehityspolitiikasta ja maailman tilasta kertomista suomalaisille.
PASI NOKELAINEN
