Kirjat

Vaatteet vaihtoon

Käytettyjen vaatteiden kauppa on miljardibisnes. Vauraassa maailmassa se kannustaa kuluttamaan pikamuotia, Afrikassa se näivettää omaa vaatetuotantoa.

V_Kirjat_ANDREW-BROOKS
Andrew Brooks. Clothing Poverty. The Hidden World of Fast Fashion and Second-hand Clothes. ZedBooks, 2015.

Helmikuussa 2014 Denver Broncos ja Seattle Seahawks ottelivat amerikkalaisen jalkapallon mestaruudesta New Yorkissa. Seattlelaiset voittivat luvuin 43–8. Super Bowl -ottelun jälkeen pelaajat ja fanit sonnustautuivat paitoihin, lippalakkeihin ja huiveihin, joissa luki ”Seattle Seahawks Super Bowl Champions”.

Myös denveriläiset olivat varautuneet mestaruusjuhliin vastaavilla tekstiileillä. Tällä kertaa ne jäivät käyttämättä. Vaatteet päätyivät World Vision -järjestölle, joka toimitti ne kehitysmaiden köyhille.

Turhaan teetettyjen fanituotteiden lisäksi kehitysmaihin kuljetetaan paljon muutakin vauraan maailman ylijäämävaatetta. Tavallisinta on, että amerikkalainen tai eurooppalainen kuluttaja luovuttaa vanhan vaatteensa hyväntekeväisyysjärjestölle, joka toimittaa sen kaupallisten välittäjien avulla Afrikkaan, Aasiaan tai Latinalaiseen Amerikkaan. Perillä osa vaatelastista jaetaan ilmaiseksi tarvitseville. Suurin osa myydään markkinoilla.

Käytettyjen vaatteiden kauppa on valtava bisnes, toteaa brittiläinen kehitysmaantieteilijä Andrew Brooks kirjassaan Clothing Poverty. YK:n mukaan kaupan arvo ylitti 3,85 miljardia euroa vuonna 2013. Se tarkoitti lähes neljää miljoonaa vaatetonnia eli 7,5 miljardia farkkuparia tai 32 miljardia t-paitaa.

Vaihtoehtoja pikamuodille

Kehitysmaissa käytettyjen tuontivaatteiden myynti työllistää katukauppiaita. Vaatteilla on myös kysyntää, koska ne ovat usein kestävämpää laatua kuin kotimarkkinoiden uudet vaatteet.

Bisnes on kuitenkin riskialtista, Brooks muistuttaa.

Vaatteet ostetaan välittäjältä 45 kilon paaleissa, joiden sisältöä katukauppias ei tiedä ennalta. T-paidat, shortsit ja rintaliivit käyvät kaupaksi, kun taas rikkinäiset, likaiset ja etelän oloihin sopimattomat toppatakit ja jättifarkut jäävät tiskille ja ajavat katukauppiaan konkurssiin.

Afrikassa käytetyt tuontivaatteet näivettävät entuudestaan kituliasta tekstiiliteollisuutta, joka kilpailee myös kiinalaisen halpatuonnin kanssa.

Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa käytettyjen vaatteiden kauppa kannustaa kuluttamaan pikamuotia, Brooks toteaa. Kuluttajan on yhä helpompi uusia vaatetustaan, koska maailmanlaajuinen tekstiiliteollisuus tuottaa markkinoille jatkuvasti uutta ja edullista muotia.

Samaan aikaan vanhasta vaatteesta pääsee eroon vaivatta ja hyvällä omallatunnolla. Enää keskituloisillakaan ei ole tarvetta korjata, tuunata tai käyttää vaatteita loppuun.

Brooksin mielestä yhtälö ei ole kestävä. Pikamuoti kuluttaa luonnonvaroja ja sitä tehdään Aasiassa halpatyövoimalla, joka rikastuttaa lähinnä ylikansallisten vaateyritysten omistajia.

Brooksin mielestä yksittäistä kuluttajaa ei voi kuitenkaan vastuuttaa ostopäätöksistään varsinkaan kehitysmaissa, joissa vaatteita hankitaan pikemmin tarpeesta kuin mielihalusta. Rakenteiden muuttaminen on hänestä eettistä kuluttamista tehokkaampaa: kehitysmaiden on voitava suojautua halpatuonnilta ja tukea omaa vaateteollisuuttaan. Vauraassa maailmassa taas tulisi löytää vaihtoehtoja pikamuodille.

TEKSTIT TIINA KIRKAS


Johtajaksi johtajan paikalle

Bisharat Odeh. Zatunian kadut. Into Kustannus, 2015.
Bisharat Odeh. Zatunian kadut. Into Kustannus, 2015.

Luokanopettaja Khalid al-Musilin vaatimaton elämä mullistuu, kun oman heimon mies pyytää hänet kunnallisvaaliehdokkaaksi Zatunian kaupungissa jossain päin Lähi-itää. Vaimo kannustaa al-Musilia pyrkimään saman tien kunnanjohtajaksi.

Vaalikampanjasta vastaavat alan ammattilaiset, jotka luovat al-Musilista poliitikon.

Ennen al-Musili oli kovin vaitonainen, mutta enää hän ei jouda kuuntelemaan, mitä muilla on sanottavanaan. Nyt hän puhuu, julistaa ja lupaa.

”Älä valehtele. Mutta ei sinun tarvitse koko totuutta kertoa. Sano vain puolet tai neljäsosa, jos koko totuuden paljastuminen voisi olla sinulle haitallista. On kyllä totta, että joskus puolitotuus on valhettakin parempi, mutta jos tarkkoja ollaan, ei se kuitenkaan ole valhe”, ammattilaiset neuvovat.

Pian al-Musili vieraantuu itsestään ja perheestään.

Samaan aikaan kaupungin ilmapiiri kiristyy. Heimot riitelevät, poliitikot juonivat, jengit tappelevat. Kaduilla ja kuppiloissa juorutaan ja huudetaan iskulauseita. Yksi jakolinjoista erottaa vanhat ja nuoret, jotka odottavat vaalipäivän sijaan vapautta ja uutta aikaa.

Bisharat Odat julkaisi romaaninsa arabiaksi vuonna 2007 ja hepreaksi vuonna 2010. Hän tuntee hyvin Lähi-idän poliittisen kulttuurin, sillä hän toimi vihervasemmistolaisen Hadas-puolueen puheenjohtajana Israelissa.