Kuilu repeää

Äärimmäiset tulo- ja varallisuuserot hidastavat köyhyyden vähentymistä. Felma Jamorabon on nähnyt sen kotimaassaan Filippiineillä.

Syyskuussa 2013 Felma Jamorabon avasi itähelsinkiläisen kerrostaloasunnon oven ja katseli ympärilleen. Hän oli ensi kertaa Suomessa, ja tämä olisi hänen uusi kotinsa.

Asunto oli tilava ja valoisa. Iso keittiö, olohuone ja neljä makuuhuonetta.

Hän jätti matkalaukkunsa eteiseen. Heitä, filippiiniläisiä naisia, olisi seitsemän, ja hän jakaisi huoneen toisen Attendon työntekijän kanssa. Attendo on suurin pohjoismainen terveydenhuollon ja hoivapalvelujen yritys, joka on rekrytoinut siivoojia ja lähihoitajia Filippiineiltä.

Jamorabon, 36, on koulutukseltaan sairaanhoitaja. Lisäksi hän on suorittanut laskentatoimen kandidaatin tutkinnon filippiiniläisessä Saint Louisin yliopistossa.

Suomessa hän työskentelisi siivoojana hoivakodissa, kunnes oppisi kielen.

Iltaisin hän opiskelisi suomea ja pätevöityisi lähihoitajaksi Sataedussa, Satakunnan koulutusyhtymän oppisopimuskoulutuksessa. Sen jälkeen hän saisi työskennellä lähihoitajana hoivakodissa, ja palkkakin nousisi. Hän lähettäisi kuukausittain rahaa äidilleen Filippiineille.

Syntyperä määrää pitkälti sen, millainen ihmisen taloudellinen asema on.

Jamorabon ei olisi lähtenyt Suomeen, jos hän olisi rikas.

Filippiinien tulo- ja varallisuuserot ovat Aasian suurimpia. Yhdysvaltalaisen talouslehden Forbesin mukaan 50 rikkainta filippiiniläistä omistaa 74,2 miljardia Yhdysvaltain dollaria eli 58,5 miljardia euroa, joka vastaa lähes neljäsosaa maan bruttokansantuotteesta. Vastaavasti joka viides filippiiniläinen elää äärimmäisessä köyhyydessä eli alle eurolla päivässä.

Felma Jamorabon kuului Filippiineillä alempaan keskiluokkaan. Hän oli tottunut näkemään ihmisiä, jotka eivät saa tarpeeksi ruokaa syödäkseen.

Vauraus keskittyy

Tulo- ja varallisuuserot ovat kasvaneet valtioiden sisällä viime 30 vuoden aikana. Eriarvoisuus valtioiden välillä on jonkin verran vähentynyt, ja syynä on kiinalaisten vaurastuminen. Jos Kiinan jättää pois laskuista, valtioiden välinen eriarvoisuus näyttää pysyneen melko tasaisena.

Nykyisin seitsemän kymmenestä maailman ihmisestä asuu valtiossa, jossa taloudellinen eriarvoisuus on lisääntynyt. Varallisuus jakautuu epätasaisemmin kuin tulot.

Maailmassa on enemmän varallisuutta kuin koskaan aikaisemmin, kuten:

Maailman kokonaisvarallisuus on 198 000 miljardia euroa, selviää investointipankki Credit Suissen lokakuisesta Global Wealth Reportista. Rikkain prosentti maailman väestöstä omistaa lähes puolet maailman varallisuudesta, kun taas köyhin 50 prosenttia omistaa siitä vain prosentin.

Brittiläisen kansalaisjärjestön Oxfamin mukaan maailman 85 rikkainta ihmistä omistaa enemmän kuin maailman köyhin puolisko eli 3,5 miljardia ihmistä yhteensä.

Maailman rikkaimmat ihmiset hyötyvät myös eniten tulojen kasvusta.

Rikkain viisi prosenttia maailman väestöstä nettosi yli 40 prosenttia tulojen kasvusta 1990- ja 2000-luvuilla. Suurituloisimman prosentin ansiot kasvoivat 60 prosenttia. Vastaavasti maailman köyhin puolisko sai alle 12 prosenttia tulojen kasvusta. Tiedot käyvät ilmi Kepan marraskuisesta ajankohtaiskatsauksesta Äärimmäinen köyhyys ja äärimmäinen rikkaus.

Kehitysmaissa tuloerot kasvoivat keskimäärin 11 prosenttia vuosina 1990–2010. Suurimmat valtioiden sisäiset tuloerot löytyvät Latinalaisesta Amerikasta ja eteläisestä Afrikasta.

Läntisissä teollisuusmaissa eriarvoisuus on nyt suurempaa kuin koskaan 1970-luvun jälkeen.

Suomi ei ole poikkeus. Vuosina 1995–2005 tuloerot kasvoivat Suomessa nopeammin kuin missään muussa teollisuusmaassa. Sen jälkeen tuloerot ovat tasoittuneet, mutta varallisuuserot ovat jatkaneet kasvuaan. Suurituloisimmat ovat lisänneet varallisuuttaan etenkin pääomatuloina. Vuonna 2012 Suomen suurituloisimman prosentin ansioista miltei puolet oli omaisuustuloa.

Tilastokeskuksen mukaan suurituloisin kymmenys suomalaisista kattaa viidenneksen Suomen nettotuloista. Varakkain kymmenys omistaa lähes puolet kotitalouksien varallisuudesta.

Järjestöt huolissaan

Oxfam ei ole yksin huolissaan taloudellisen eriarvoisuuden kasvusta. Esimerkiksi Maailman talousfoorumi, Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ja Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD ovat nostaneet eriarvoisuuden vakavaksi uhaksi maailman kehitykselle.

Myös Maailmanpankin lokakuisen vuosikokouksen pääaiheena oli eriarvoisuus.

Maailmanpankki analysoi taloudellista eriarvoisuutta ensi kertaa Global Monitoring Report -vuosikatsauksessaan. Lokakuisessa raportissa eriarvoisuutta arvioidaan vertaamalla köyhimmän 40 prosentin kansanosan tulojen kehitystä muuhun väestöön. Pankki on perinteisesti seurannut lähinnä äärimmäisen köyhien ihmisten määrää. Äärimmäisen köyhäksi pankki laskee ne, jotka joutuvat tulemaan toimeen alle eurolla päivässä.

Edistystä on tapahtunut. Noin 700 miljoonaa ihmistä on noussut äärimmäisestä köyhyydestä vuoden 1990 jälkeen. Köyhyysrajan alle jää edelleen 1,2 miljardia ihmistä.

Nyt Maailmanpankki haluaa kiristää tahtia. Sen tavoitteena on vähentää äärimmäisen köyhien ihmisten osuus nykyisestä 19 prosentista alle 3 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Pankin mukaan tavoitteeseen päästäisiin helpommin ja pienemmällä talouskasvulla, jos köyhimmän väestönosan tulot nousisivat kussakin valtiossa muuta väestöä enemmän eli eriarvoisuus vähenisi.

Äärimmäinen eriarvoisuus voi heijastua yhteiskuntaan rajustikin.

Väestöryhmät eriytyvät. Sosiaaliset ja terveysongelmat lisääntyvät. Pahoinvointi purkautuu rikollisuutena ja väkivaltana, jolloin turvattomuus lisääntyy. Valta keskittyy vauraalle eliitille, ja demokratia rapautuu. OECD:n tuoreen selvityksen mukaan taloudellinen kasvu hidastuu, mikä johtuu osaksi siitä, etteivät vähävaraiset vanhemmat pysty kouluttamaan lapsiaan.

Myös ilmastonmuutos syventää kuilua. Eriarvoisuuden vähentäminen on välttämätöntä, jotta ihmiset voisivat elää ihmisarvoista elämää ja maapallo säilyisi elinkelpoisena.

”Äärimmäinen taloudellinen eriarvoisuus ei ole hyväksi kenellekään. Eriarvoisuuden kasvu on pysäytettävä”, Oxfamin veroasiantuntija Alison Holder totesi vierailullaan Helsingissä.

Oxfam käynnisti Even it Up -kampanjansa eriarvoisuutta vastaan lokakuussa.

Holder ottaa esimerkiksi Intian. Oxfamissa on laskettu, että jos Intia pysäyttäisi taloudellisen eriarvoisuutensa kasvun, 90 miljoonaa kansalaista nousisi äärimmäisestä köyhyydestä vuoteen 2019 mennessä. Jos Intia lisäksi vähentäisi eriarvoisuutta 36 prosentilla, äärimmäinen köyhyys katoaisi.

Maailman köyhimmillä ei ole juurikaan mahdollisuuksia menestyä.

Suuri osa heistä ei voi kouluttautua eikä hyödyntää lahjojaan, jolloin he eivät myöskään saa poliittista ja taloudellista valtaa yhteiskunnassa. Oxfamin mukaan sata miljoonaa ihmistä köyhtyy vuosittain vain siksi, koska heidän täytyy maksaa terveydenhuollostaan.

Köyhyys ja varakkuus periytyvät. Mitä tasa-arvoisempi valtio on, sitä todennäköisemmin köyhät lapset nousevat parempaan yhteiskuntaluokkaan kuin vanhempansa.

Ilman mahdollisuuksia

Marraskuussa 2014 Felma Jamorabon palaa työstään Attendon hoivakodista. Ulkona on pimeää. Hän käy keittiössä ja huomaa, että illallinen on valmistumassa. Riisi on kattilassa, liha muhii liedellä. Naiset ruokailevat yhdessä, sillä se on kotoista, hän selittää.

Suomea hän pitää vauraana. Jokainen saa ruokaa ja useimmat vielä sitä, mitä haluavat syödä.

”Onko Suomessa edes köyhiä ihmisiä?” hän kysyy ja istuu sängylleen.

Eriarvoisuus Filippiineillä on kasvanut hänen elinaikanaan. Hän on nähnyt, kuinka slummit kasvavat. Köyhät ihmiset muuttavat maaseudulta kaupunkeihin paremman elämän toivossa mutta eivät saa työtä, koska heillä ei ole koulutusta eikä työkokemusta.

Julkinen perusopetus on ilmaista, mutta lasten koulunkäynti maksaa.

Jamorabon arvioi, että ala- ja yläkoulun kiinteistönhuolto ja vartiointi maksavat oppilaiden vanhemmille vajaat 60 euroa vuodessa. Lisäksi lapsille on ostettava koulupuku, kirjat ja ruokaa. Useilla köyhillä vanhemmilla ei ole yksinkertaisesti varaa kouluttaa lapsiaan.

Moni lapsi jää vanhempiensa avuksi kotiin. Peruskoulun suorittaa kolme neljästä lapsesta.

Myös julkinen terveydenhuolto on maksutonta, jos on riittävän köyhä. Joistakin palveluista on silti maksettava, joten köyhimmät ihmiset joutuvat lainaamaan rahaa tutuiltaan, Jamorabon selittää. Varakkaat filippiiniläiset käyttävät yksityisiä kouluja ja terveyspalveluja.

Odotettavissa oleva elinikä on 69 vuotta. Ikääntyvät vanhemmat jäävät lasten hoidettaviksi.

Felma Jamorabon tietää, että kohta hänen ja kolmen sisaren on hoidettava vanhempansa. Äiti työskentelee musiikinopettajana lukiossa ja isä on eläkkeellä palomiehen työstä. He ovat yli 60-vuotiaita, asuvat omassa talossaan ja ovat yhä hyväkuntoisia.

Rikkaat filippiiniläiset ovat eristäytyneet omille asuinalueilleen. Heidän talonsa ovat kuin palatseja, tarkoin vartioitujen suojamuurien takana, Jamorabon kuvailee.

Yritysten valtaa

Köyhät maat tarvitsevat talouskasvua kurjuutensa poistamiseen, kansantaloustieteen professori Jukka Pirttilä sanoo. Hän on virkavapaalla Tampereen yliopistosta ja tutkii kehitysmaiden verotusta ja tulonsiirtoja WIDER-instituutissa Helsingissä.

Hän nostaa esiin Maailmanpankin tutkimuksen köyhyyden ja talouskasvun suhteesta vuosina 1970–2010. Sen mukaan köyhyys keskimäärin vähentyi, kun valtioiden talous kasvoi.

”Jos talouden kasvu yhdistyy tuloeroja tasoittavaan politiikkaan kuten Brasiliassa, köyhyys vähenee entistä nopeammin. Mutta jos valtion talous kasvaa nopeasti ja tuloerot samanaikaisesti kärjistyvät, köyhyyden vähentyminen hidastuu.”

Alison Holder Oxfamista on samaa mieltä. Hän lisää, että valtaosa talouskasvusta valuu jo valmiiksi rikkaalle eliitille. Esimerkiksi Yhdysvalloissa rikkain prosentti väestöstä sai 95 prosenttia vuosien 2009–2012 talouskasvusta. Samaan aikaan 90 prosenttia yhdysvaltalaisista köyhtyi.

Myös monikansallisten yritysten valta on lisääntynyt suhteessa valtioon ja kansalaisiin, ja yritysvoitot ovat kasvaneet palkkojen kustannuksella.

Felma Jamorabon kertoo kotimaastaan Filippiineistä, jolla on paljon luonnonrikkauksia, kuten kultaa, hopeaa ja kuparia. Monikansalliset yritykset käyttävät filippiiniläisiä halpatyövoimana ja vievät maasta mineraaleja edullisesti, koska filippiiniläiset eivät osaa niitä itse jalostaa.

”Meidän hallituksemme on korruptoitunut eikä osaa hallita luonnonvaroja, ja hyödyt niistä päätyvät harvojen taskuun. Eliitti rikastuu vain entisestään.”

Kansan voimalla

Suuret tulo- ja varallisuuserot johtuvat poliittisista valinnoista. Varojen talletus veroparatiiseihin ja aggressiivinen verosuunnittelu voivat olla moraalisesti arveluttavia mutta eivät laittomia.

Useat monikansalliset yritykset siirtävät voittojaan alemman verotuksen maihin.

Köyhimmät maat menettävät yritysten verokeinottelun vuoksi enemmän verotuloja kuin saavat kehitysapua, selviää kansalaisjärjestö Finnwatchista. Järjestön vuoden takaisen selvityksen mukaan myös Attendo on siirtänyt varojaan Luxemburgin veroparatiisiin. Varoja siirrettiin konsernin sisäisinä lainoina. Niiden vuoksi verotettavaa tuloa ei juuri jäänyt Suomeen.

Yksityishenkilöt ovat Tax Justice Network -järjestön mukaan tallettaneet veroparatiiseihin arviolta 20 000 miljardia euroa, joka vastaa kymmentä prosenttia maailman varallisuudesta.

Yleisesti pääomatuloa, joka lisää oleellisesti varallisuutta, ei veroteta paljoa.

Toimivat ja progressiiviset verojärjestelmät ovat kuitenkin hallitusten tärkeimpiä keinoja eriarvoisuuden kitkemiseksi.

Professori Jukka Pirttilä nostaa esimerkiksi Suomen ja muiden Pohjoismaiden mallin.

”Pohjoismaat tasaavat eriarvoisuutta verotuksella, sosiaaliturvalla ja julkisilla palveluilla, kuten ilmaisella koulutuksella ja terveydenhuollolla. Niillä on valtava merkitys.”

Latinalaisessa Amerikassa tulonsiirrot ja julkiset palvelut ovat vähentäneet huomattavasti eriarvoisuutta. Esimerkiksi Brasilia aloitti vuonna 2003 Bolsa Família -ohjelmansa, joka on nostanut 50 miljoonaa kansalaista köyhyydestä. Köyhät perheet saavat tukea, jos lapset on rokotettu ja käyvät koulua. Myös brasilialaisten minimipalkka nousi lähes 50 prosenttia vuosina 1995–2011.

Palkat ovat nousseet myös Ecuadorissa ja Kiinassa, Oxfamin raportista selviää.

”Kansalaisvoimalla on merkitystä”, Oxfamin Alison Holder toteaa.

Rahaa kotiin

Nyt on joulukuu, ja Felma Jamorabon on tyytyväinen. Hän työskentelee yhä siivoojana Attendon hoivakodissa mutta saa avustaa vanhusten hoidossa, koska hallitsee perussanaston suomeksi.

Hänen pitäisi valmistua lähihoitajaksi helmikuussa 2016.

Helsingin talvikaan ei enää tunnu ahdistavalta, sillä hän on tottunut pimeyteen.

Vuokran jälkeen Jamorabonille jää tuhat euroa. Hän lähettää karkeasti 800 euroa kuukaudessa äidilleen Filippiineille. Äiti maksaa Jamorabonin 13-vuotiaan pojan Gabrielin peruskoulutuksen ja 19-vuotiaan sisaren yliopisto-opinnot. Odessa-sisar opiskelee lääketeknologiaa.

Felma Jamorabon on perheestään ainoa, joka on lähtenyt ulkomaille töihin. Filippiineillä se on tavallista. Hän pitää Gabrieliin yhteyttä Skypen kautta ja ikävöi poikaansa, vaikka tietää, että hänen äitinsä hoitaa tätä kuin omaansa. Filippiineille hän pääsee ensi kerran keväällä 2015.

Kun hän syyskuussa 2013 lähti Suomeen, hänellä oli vain yksi tavoite.

Hän halusi antaa perheelleen paremman tulevaisuuden, ja siinä hän on onnistunut.

Pääasialliset lähteet: Kepan ajankohtaiskatsaus Äärimmäinen köyhyys ja äärimmäinen rikkaus, marraskuu 2014 ja Oxfamin raportti Even it Up: Time to End Extreme Inequality, lokakuu 2014.

Missä sinä tunnen olosi tasa-arvoiseksi? 

FELMA JAMORABON, ATTENDON HOIVAKODIN SIIVOOJA, 36

”Rakastan ruoanlaittoa. Käyn Hakaniemen hallissa Helsingissä, koska saan sieltä eläinten ruhonosia, joita ruokakaupoissa ei myydä. Hallissa tunnen oloni kotoisaksi.

Suomessa ei ole köyhyyttä. Filippiineillä köyhät näkevät nälkää.

Filippiinien suurin ongelma on korruptio. Yritykset maksavat voitelurahoja päättäjille, ja verotuloja katoaa poliitikkojen taskuihin. Filippiiniläiset uskovat vahvasti, että koulutuksella voi nousta köyhyydestä. En tiedä, miten muuten eriarvoisuutta voisi vähentää.”

Bruttopalkka on 1 600 euroa/kk. Jakaa vuokra-asunnon kuuden filippiiniläisen kanssa Itä-Helsingissä.

OLLI SAVELA, TILASTOKESKUKSEN YLIAKTUAARI, 60

”Olen perisuomalainen luontoihminen. Yleensä puhutaan, että köyhyys on ongelma, mutta onhan rikkauskin. Maapallo ei kestä jatkuvaa kuluttamista.Eriarvoisuus_Olli-Savela

Eriarvoistuminen ei ole hyväksi kenellekään yhteiskunnassa. Väestöryhmät eriytyvät, ja yhteisöllisyys murentuu. Varakkaat perheet valikoivat tasokkaan asuinalueen ja lapsilleen parhaan mahdollisen koulun. Hyväosaiset päättäjät tuntuvat joskus ylimielisiltä.

Eriarvoistumiseen pitää puuttua. Siihen voi vaikuttaa politiikalla, kuten verotuksella ja takaamalla ihmisille riittävä toimeentulo.”

Bruttopalkka on 5 000 euroa/kk. Omistaa vaimonsa kanssa velattoman paritalon puolikkaan Hyvinkäällä, sijoitusyksiön ja kesämökin.

SOLOMIE TESHOME, IHMISOIKEUSLIITON ASIANTUNTIJA, 42

”Käyn Kaisaniemen Robert´s Coffeessa, koska täällä kuulen etiopialaissyntyisen Mulatu Astatken jazzia. Tulin pakolaisena Etiopiasta Suomeen 19 vuotta sitten.Eriarvoisuus_Solomie-Teshome

Olen yritteliäs. Päätyöni lisäksi teen amharan kielen käännöstöitä. Perustin keväällä Go Etiopia -yrityksen, koska opetan myös etiopialaisen ruoan valmistamista Helsingin, Vantaan ja Espoon työväenopistoissa.

Toivon, ettei pienituloisia yrittäjiä verotettaisi niin ankarasti. Jos he menestyvät, syntyy työpaikkoja, jotka osaltaan vähentävät eriarvoisuutta.”

Bruttoansiot ovat ”suomalaista keskitasoa”. Asuu miehensä ja kahden tyttärensä kanssa vuokra-asunnossa Koillis-Helsingissä.

KADAR GELLE, SUOMEN PAKOLAISAVUN OHJAAJA, 32

”Malmin hautausmaa on kaunis. Ajattelen, että viimeistään haudoissa me kaikki olemme samanarvoisia. Olin seitsemänvuotias, kun tulin pakolaisena Somaliasta.

Ohjaan parikymppisiä maahanmuuttajia. Heidän on vaikea löytää opiskelupaikkaa, työtä ja vuokra-asuntoa. Jos he saavat työtä, ehdot ja palkka ovat kehnoja. Pahoinvointi kasvaa ja keskittyy tietyille asuinalueille.Eriarvoisuus_Kadar-Gelle

Valtion pitäisi toimia eriarvoistumista vastaan. Ihmisen pitää tulla toimeen palkallaan, ja pääkaupunkiseudulle on rakennettava lisää kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja.”

Bruttopalkka on 2 300 euroa/kk. Asuu vaimonsa ja poikansa kanssa vuokra-asunnossa Koillis-Helsingissä. Omistaa osakkeita noin 5 000 eurolla.

TEKSTI PÄIVI ÄNGESLEVÄ

KUVAT LIISA TAKALA