Ugandan aurinko tuo sähkön miljoonille

Suomalainen Sun Spot -yritys on kasvanut nyrkkipajasta isompien julkisten katuvalourakoiden alihankkijaksi. Yhtiö on yksi esimerkki EEP-ohjelmasta tukea saaneista yrityksistä.

EEP-OHJELMASSA mukana olleiden hankkeiden yhteiskoko oli yli 207 miljoonaan euroa. Suomalaisten veroeurojen vaikutus lähes kymmenkertaistui muiden maiden rahoitusosuuksien ja avustuksia saaneiden yritysten itse likoon laittamien tai muilta rahoittajilta EEP-avustusten avulla keräämien varojen ansiosta.

Viljami Kettusen perustama Sun Spot Ltd. on vakiinnuttanut Ugandassa asemansa aurinkosähköjärjestelmien toimittajana. Yrityksen alku seitsemän vuotta sitten oli vaatimaton.

Yrittäjä ja pari paikalta palkattua työntekijää alkoivat koota paneeleista, muuntajista ja johdoista laitteita pienessä teollisuushallissa pääkaupungin Kampalan laidalla.

Kettunen oli perustanut aiemmin startup-yrityksiä Euroopassa ja Lähi-idässä, joten liiketoiminnan käynnistämisen haasteet olivat tuttuja.

Hän oli kuitenkin yllättynyt siitä, kuinka vaikeaa rahoituksen saaminen oli Afrikassa.

Sun Spotin tarvitseman alkupääoman Kettunen maksoi omista säästöistään.

Lisärahoitusta löytyi lopulta Afrikan energia- ja ympäristökumppanuusohjelmasta (EEP). Se on Suomen, Ison-Britannian ja Itävallan yhteinen ohjelma, jossa kehitysyhteistyövaroista annetaan siemenrahaa (0,2–1 miljoonaa euroa) uusiutuvan energian yrityksille itäisessä ja eteläisessä Afrikassa.

”EEP:n rahoitus oli alussa hyvä ponnahduslauta kehittää ja kasvattaa liiketoimintaa”, Kettunen sanoo.

EEP-ohjelmassa alkoi tänä vuonna uusi vaihe, kun määräaikainen ohjelma muuttui rahastoksi, jonka hallinnoinnista vastaa Pohjoismainen kehitysrahasto NDF.

Tulevaisuus näyttää valoisalta

Sun Spot oli osa kansainvälisistä yrityksistä muodostettua konsortiota, joka sai EEP:ltä lahja-apua 330 000 euroa kahden vuoden aikana. Rahoitus kattoi 70 prosenttia Ugandan-hankkeen kustannuksista.

”Rahat käytettiin muun muassa kokoonpanossa tarvittaviin laitteisiin ja henkilöstön palkkoihin”, Kettunen kertoo.

Sun Spot valmisti aluksi pieniä aurinkosähköjärjestelmiä kotitalouksien käyttöön. Sittemmin yritys on keskittynyt suurempiin kokonaisuuksiin erityisesti julkisen sektorin asiakkaille.

”EEP mahdollisti, että pystyimme kasvamaan ja ottamaan riskejä. Julkinen rahoitus myös lisäsi uskottavuutta paitsi asiakkaiden myös muiden rahoittajien silmissä.”

Tuloksia nopeasti

Afrikassa aloittavien yritysten rahoitusvaikeudet ovat tuttuja myös aurinkoalan yritysten kansainvälisessä etujärjestössä GOGLAssa (Global Off-Grid Lighting Association). Hollannissa päämajaansa pitävän järjestön jäsenyritykset kehittävät sähköverkon ulkopuolisia energiaratkaisuja kotitalouksille ja pienyrityksille.

”EEP on hyvä esimerkki julkisesta tuesta, jolla saadaan aikaan tuloksia suhteellisen nopealla aikataululla”, GOGLAn ohjelmapäällikkö Laura Sundblad sanoo.

u
Katuvalaistuksen rakentamisessa aurinkoenergiaratkaisut ovat osoittautuneet Afrikassa toimiviksi. Silloin valaistus ei ole riippuvainen usein epävarmasta verkkovirrasta.

EEP:stä rahoitetut hankkeet ovat tuoneet sähkön lähes miljoonaan kotiin Afrikassa. Työpaikkoja on syntynyt runsaat 8 000, kun yritykset tarvitsevat työvoimaa laitteiden valmistukseen, asennukseen, huoltoon ja myyntiin.

”Moni yritys tarvitsee jatkuvasti pääomaa asiakkaidensa luotottamiseen”, Sundblad toteaa.

Esimerkiksi kotitalouksien aurinkosähköjärjestelmissä yleinen toimintamalli on, että laitteet saa kotiin pienellä alkumaksulla. Loppusumma kuitataan kuukausierissä 1–2 vuoden aikana.

Kiinnostus kasvaa

Rahoittajien kiinnostus uusiutuvan energian hankkeisiin kehitysmaissa on kasvanut viime vuosina kovaa vauhtia. Isoja valtiollisia toimijoita ovat muun muassa Yhdysvaltain, Ison-Britannian ja Ruotsin kehitysapuvirastot sekä kehitysrahoituslaitokset.

Uusiutuvan energian hankkeet kehitysmaissa houkuttelevat myös yhä useampia kaupallisia sijoittajia.

”Aloittavien yritysten on kuitenkin edelleen vaikeaa saada 50 000–500 000 euron siemenrahaa”, Sunblad sanoo.

Sijoittajat eivät mielellään sijoita näin pieniä summia, sillä niissä hallintokulut nousevat korkeiksi suhteessa rahamäärään.

Kaupallisten rahoittajien ohella myös valtiolliset ja kansainväliset kehitysrahoituslaitokset edellyttävät hankkeilta miljoonien tai jopa kymmenien miljoonien euron kokoa. Esimerkiksi Finnfundin investointilainat ovat yleensä yhdestä kymmeneen miljoonaa euroa.

Viisi työntekijää

Sun Spotin tärkein tilaus tähän mennessä on ollut Entebben katuvalohanke, joka sisälsi muun muassa lentokenttätien valaistuksen. Yritys toimi hankkeessa kiinalaisen yrityksen alihankkijana.

Sun Spotilla on nyt viisi vakituista työntekijää. Lisäksi laitteiden asennus työllistää useita kymmeniä osa-aikaisia työntekijöitä.

Kettunen arvioi, että Sun Spotin liikevaihto voi kasvaa tänä vuonna miljoonaan euroon. Yrityksen toiminta on taloudellisesti kannattavaa, joskin voitot ovat menneet toistaiseksi osinkojen sijaan toiminnan kehittämiseen.

”En usko Afrikassa pikavoittoihin, vaan yrittäjän on oltava pitkäjänteinen. Meille se tarkoittaa, että huollamme ja ylläpidämme asiakkaiden laitteita vielä vuosienkin päästä.”

Korjaus 2.10.2018 klo 16:12. Graaffiin täydennetty lehden verkkoversiosta pois jäänyt Suomen osuus rahoituksesta.

Teksti: Matti Remes

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.


Uusi EEP keräsi yli 500 hakemusta

  • EEP-ohjelmassa alkoi tänä vuonna uusi vaihe, kun määräaikainen ohjelma muuttui rahastoksi, jonka hallinnoinnista vastaa Pohjoismainen kehitysrahasto NDF.
  • Vuosina 2018–2022 Suomi laittaa rahastoon 15 miljoonaa euroa ja NDF kymmenen miljoonaa euroa. Mukana on myös Itävalta kolmella miljoonalla eurolla. Rahastoon tulee mahdollisesti mukaan vielä muita maita.
  • EEP myöntää lahja-apua tai korotonta lainaa yritysten alkuvaiheen hankkeisiin (0,2–1 miljoonaa euroa).
  • Ensimmäiseen rahoituskierrokseen tuli kesäkuun loppuun mennessä 530 hakemusta.
  • Eniten hakemuksia tuli hankkeisiin Keniassa, Etelä-Afrikassa, Tansaniassa ja Ugandassa.
  • Ehdotetut hankkeet keskittyvät etenkin aurinkoenergiaan, mutta mukana on myös muun muassa biokaasua ja erilaisia biomassoja hyödyntävää pienimuotoista energiantuotantoa.
  • Rahastoksi muuttumisen myötä EEPiin tuli myös jatkorahoitusmahdollisuus. Sen kautta yritykset voivat saada enintään kahden miljoonan euron edestä lainaa, takuita tai muuta taloudellisen riskin jakamiseen tarkoitettua rahoitusta liiketoiminnan jatkokehittämiseen tai laajentamiseen.