Köyhien maiden pitäisi säästää pahan päivän varalle, mutta juuri köyhille maille ja niiden köyhimmille kansalaisille se on kaikkein vaikeinta, kirjoittaa Kristiina Karjanlahti. Asuin ja työskentelin länsiafrikkalaisessa Liberiassa vuosina 2007–2011.
Tutkimukset ovat osoittaneet, että kehitysmaiden taloudellisen hyvinvoinnin parantuminen saattaa lyhyellä ja keskipitkällä tähtäimellä lisätä muuttoliikkeitä. Julkisuudessa käytävässä keskustelussa kehitysavun toivotaan kuitenkin hillitsevän maahanmuuttoa.
Afrikkalaiset ovat löytämässä itsevarmuuttaan. He vaativat eurooppalaisilta tasavertaisuutta mantereiden väliseen yhteistyöhön.
Ulkosomalialaiset näyttävät mallia, miten demokratia ja tasa-arvo toimivat käytännössä. Olin viisivuotias, kun perheeni pakeni Somalian sisällissotaa Suomeen vuonna 1992.
Kehitysmaiden kaupungeissa ilmastonmuutokseen sopeutuminen ei ole vain ympäristökysymys. On myös ratkottava eriarvoisuuteen, turvallisuuteen ja hyvinvointiin liittyviä ongelmia.
Liberian sisällissodissa taisteli lukuisia tyttöjä. Myöhemmin heidät unohdettiin.
Tärkeintä ei ole kysyä, miten maailma ruokitaan vaan keiden maailma ja miksi. Valtavirran määritelmä ruokaturvasta on: se on tilanne, jossa kaikille ihmisille on kaikkina aikoina saatavilla riittävästi ravinteikasta ja kulttuurisesti sopivaa ruokaa.
Mosambikin valtapuolue Frelimo pitää itseään maansa vapauttajana. Tappio parlamenttivaaleissa merkitsisi sille likipitäen kolonialismin paluuta. Siirtomaavallat kirjoittivat yksipuolisesti Afrikan historian.
Nykyisin ollaan yhtä mieltä siitä, että kehitysyhteistyön tuloksia on mitattava. Mutta mitä pitää mitata ja miten, kysyy Pohjoismaisen kehitysrahaston toimitusjohtaja Pasi Hellman.
Kehitysmaissa ei tarvita suuria voimalaitoksia eikä kalliita siirtoverkkoja. Niissä siirrytään suoraan edulliseen ja hajautettuun aurinkosähköön, kirjoittaa Timo Rosenlöf.