”Kuulin lapsena paljon tarinoita eräästä kehitysmaasta, nimittäin Suomesta”, sanoo kehitysrahoitusyhtiö Finnfundin toimitusjohtaja Jaakko Kangasniemi tämän numeron henkilökuvassa. Tarinoita kertoi Kangasniemen mummu, joka oli elänyt köyhän leskiäidin elämää Etelä-Pohjanmaalla sotien jälkeen. Turvaverkkoja ei ollut, mutta isoäiti pärjäsi ostettuaan lainalla ompelukoneen ja kouluttauduttuaan ompelijan ammattiin.
Suomessa on tapahtunut paljon sitten 1900-luvun puolivälin ja köyhyys on vähentynyt merkittävästi. Kehitystarinan taustalla on tuhat asiaa, mutta yksi sen tukipilareista olivat rohkeat sosiaaliturvauudistukset.
Köyhäinhoitoa oli, mutta sosiaaliturvajärjestelmän rakentamisessa Suomi oli vuosisadan puolivälissä muuta Eurooppaa jäljessä: useimmissa maissa oli jo etuusjärjestelmät. Kattava työttömyysturva saatiin Suomessa aikaiseksi 1950-luvun lopulla ja ansiosidonnainen työeläkejärjestelmä 1960-luvun alussa. Vuonna 1964 Suomi lanseerasi kerralla kenties maailman laajimman sairausvakuutusjärjestelmän.
VAUHTI OLI kova, mutta niin se on nytkin.
Sosiaalitukia on parannettu ja perustettu pikavauhtia kevään ja kesän aikana. Esimerkiksi Ecuador, Vietnam ja Togo ovat panneet alulle käteisapuohjelmia, jotta epäviralliselta sektorilta työttömäksi jäävät tai sairastuvat saisivat tukea. Indonesia korotti ruoka-apua kolmanneksella. Somalia käynnisti ensimmäisen maanlaajuisen sosiaaliturvaohjelman, joka tarjoaa apua 1,3 miljoonalle köyhälle tai haavoittuvassa asemassa olevalle ihmiselle.
Yli 90 prosenttia maailman maista on ottanut koronapandemian vuoksi käyttöön sosiaaliturvaa parantavia toimia. 121 maata on suunnannut uusia tukia haavoittuville ryhmille.
Yli 90 prosenttia maailman maista on ottanut koronapandemian vuoksi käyttöön sosiaaliturvaa parantavia toimia. 121 maata on suunnannut uusia tukia haavoittuville ryhmille.
Koronakriisin iskiessä tälle on ollut huutava tarve. Kansainvälisen työjärjestön ILOn mukaan suurin osa maailman ihmisistä (55 prosenttia) ei ollut ennen pandemiaa minkäänlaisen sosiaaliturvan piirissä. Lisäksi lähes 40 prosentilta puuttui terveysvakuutus tai pääsy terveydenhuoltopalveluihin. Vain reilu viidennes työttömistä sai työttömyystukea.
Pandemia sulki talouksia ja vei kehitysmaissa toimeentulon etenkin monilta epävirallisella palvelusektorilla työskenteleviltä ihmisiltä, jotka jäivät paljolti tyhjän päälle. Hallitusten oli käytännössä pakko paikata turvaverkkoja, ja nopeasti. Välittömien toimien jälkeen oleellinen kysymys on kuitenkin se, mitä sosiaaliturvalle tapahtuu tulevaisuudessa.
Toimittaja Matti Remeksen jutussa kysytään, voiko pandemiasta seurata parempaa sosiaaliturvaa maailmanlaajuisesti. Haastateltavien mukaan heikon sosiaaliturvan aiheuttamiin riskeihin on herätty. Monet hallitukset miettivät esimerkiksi sitä, kuinka toimiva sosiaaliturva voi ehkäistä sisäisten konfliktien syntyä.
Toisaalta verotulojen väheneminen ja velan kasvu voivat kaventaa mahdollisuuksia sosiaaliturvan laajentamiseen, toteaa YK-yliopiston kehitystaloustieteen tutkimuslaitoksen UNU-WIDERin tutkija Milla Nyyssölä. Koronapandemia saattaa johtaa heräämisen jälkeen takapakkiin sosiaaliturvan kehittämisessa, ainakin jos tuntuvat velkahelpotukset jäävät toteuttamatta.
Joka tapauksessa koronakriisin yhteydessä on luotu nopealla tahdilla mekanismeja erilaisille tulonsiirroille. Kun ohjelmat ja tekniset ratkaisut, kuten mobiilimaksujärjestelmät, on kerran otettu käyttöön, kynnys sosiaaliturvan laajentamiselle ei ole niin korkea. Ikkuna on siis auki sille, että yli puolet maailman väestöstä ei jäisi jatkossa sosiaaliturvan ulkopuolelle.
TEKSTI KUUTTI KOSKI / KUVA LIISA TAKALA
