Pahimmillaan koronapandemia kiihdyttää aikamme isoista ympäristökriiseistä molempia: ilmastonmuutosta ja luonnon monimuotoisuuden katoa, Tiina Raevaara kirjoittaa.
Koronavirusta on kiittäminen siitä, että jotkin ihmiskunnan ja ympäröivän luonnon kohtaamispisteet ovat nousseet keskusteluun.
Toisaalta varsinkin kevättä leimasi myös iso väärinkäsitys. Toisin kuin uutisotsikoissa annettiin ymmärtää, pandemia ei ole helpottanut ympäristön ongelmia vaan kasvattanut siihen kohdistuvaa uhkaa.
Koronaviruksen mahdollinen siirtyminen lepakosta ihmiseen nosti esille sen, kuinka ihmiskunnan tapa käyttää luontoa hyväksi tuottaa ihmiselle itselleenkin terveysriskejä.
Eläinten pyydystäminen ja kasvattaminen ruoaksi siirtävät viruksia ja vaarallisia bakteereita muista eläinlajeista ihmiseen. Samoin tapahtuu, kun metsiä ja soita raivataan viljelysmaiksi tai asutuksen tieltä.
Kun tuotantoeläimiä kasvatetaan ahtaissa ja stressaavissa oloissa, taudinaiheuttajat jylläävät. Antibiooteille vastustuskykyiset bakteerit siirtyvät naudoista ja broilereista edelleen paitsi ihmisiin, myös lemmikkieläimiin ja maaperään.
One Health -ajattelun ydin on biosfäärin eli elonkehän, maapallon kaiken elämän näkeminen yhtenä kokonaisuutena.
VIIME VUOSINA tutkijayhteisöissä on ottanut jalansijaa One Health -ajattelu. Sen ydin on biosfäärin eli elonkehän, maapallon kaiken elämän näkeminen yhtenä kokonaisuutena.
Esimerkiksi Helsingin yliopistossa toimii One Health -tutkimusverkosto, jossa tutkitaan eläinten terveyttä, lajienvälisiä tauteja sekä ruokaturvallisuutta. Mukana on niin eläin- kuin ihmislääkäreitä, biologeja ja mikrobiologeja sekä maatalous- ja metsätieteilijöitä.
One Health -ajattelu on yksinkertaisimmillaan hyvin arkista. Lemmikkikoira altistuu ihmisperheensä bakteereille ja viruksille, ja toisaalta siirtää omia mikrobejaan ihmisiin. Jos koiraa hoidetaan jatkuvasti antibiooteilla tassuhaavojen tai korvatulehdusten takia, pahimmillaan koira muuttuu kasvattamoksi, jossa syntyy antibiooteille vastustuskykyisiä, ihmisperäisiä bakteerikantoja: uusia sairaala- ja superbakteereja.
PANDEMIA ON ehkä tuonut julkisuutta joillekin ympäristöaiheille, mutta moni muu on jäänyt kokonaan paitsioon.
Koronakeväänä puhuttiin paljon lentojen vähentymisestä, tyhjistä turistirannoista ja hiljentyneistä kaduista, joilla villieläimet käyskentelivät. Uutisista sai helposti käsityksen, että ihmiskunnan kokema koronakriisi olisi luonnolle lepohetki.
Asia on päinvastoin.
Pandemia uhkaa luontoa erityisesti köyhissä yhteiskunnissa. Kun ihmisiltä häviää elanto eikä yhteiskunta kykene auttamaan, luonto toimii turvaverkkona: esimerkiksi salametsästys ja -kalastus, kasvien ja polttopuun laiton kerääminen sekä metsien polttaminen viljelysmaiksi lisääntyvät. Näin kävi muun muassa Kamerunissa vuoden 2008 talousromahduksen jälkeen.
Turistien puuttuessa luontoa ei liioin tarvitse säästää ”nähtävyydeksi” vaan taloudellinen hyöty täytyy ottaa siitä irti muulla tavoin. Ympäristörikoksia on myös vaikea valvoa, kun yhteiskunnan huomio on koronakriisissä.
Kun pandemia on käynnissä, on helppo sulkea silmät muilta ongelmilta. Siihen ei ole varaa. Pahimmillaan pandemia kiihdyttää aikamme isoista ympäristökriiseistä molempia: ilmastonmuutosta ja luonnon monimuotoisuuden katoa.
TEKSTI TIINA RAEVAARA / KUVA TONI HÄRKÖNEN
Tiina Raevaara on biologi (FT), kirjailija ja tiedetoimittaja.
