Pauli Immonen liikuttaa elintärkeitä rahteja eri puolille koronan ravistelemaa maailmaa. Ihmisarvon kunnioitus ja kiinnostus lentämiseen ovat hänelle työelämän kulmakiviä.
Pauli Immonen istuu tärkeässä solmukohdassa Euroopan ytimessä. Hän on mukana koordinoimassa koronapandemiaan liittyviä kuljetuksia eri puolille maailmaa Maailman ruokaohjelman WFP:n ja Maailman terveysjärjestön WHO:n yhteisessä yksikössä Genevessä Sveitsissä.
”Käytännössä teen kuljetussuunnittelua, eli yritän pohtia, miten tavara saadaan parhaiten perille. Esimerkiksi maskit tehtaalta Kiinasta käyttäjille Afrikkaan.”
Immonen aloitti työnsä ilmailulogistiikan asiantuntijana YK-järjestöjen keskuksessa toukokuussa. Hän huomauttaa, että vaikka tehtävä saattaa vaikuttaa yksiviivaiselta, on yllättävän vaikeaa suunnitella sitä, miten rahtitila hyödynnetään mahdollisimman hyvin.
”Hukkatilaa ei saisi jäädä, ja koneen kapasiteetti on optimoitava myös painon kannalta. On fundeerattava, miten saa koneen täyteen, kun tietää että lentokoneen runko on yleensä pyöreä ja rahtilaatikot neliskulmaisia. Pitäisikö rahti kuljettaa mieluiten ilman laatikoita, jolloin lastauskulut nousevat mutta kuljetuskulut laskevat?”
Oleellista on lisäksi miettiä, onko rahti parasta kuljettaa lentokoneella vai olisiko laiva tai juna sopivampi. Ja onko kuljetuksella oikeasti kiire, vai onko kyse vain mielikuvituskiireestä.
”Maailman lentorahtikapasiteetista on tällä hetkellä käytössä vain noin puolet, koska matkustajalennot ovat vähentyneet radikaalisti. Monesti ei muisteta, että esimerkiksi lomalennoilla viedään turistien lisäksi paljon tavaraa paikasta toiseen.”
Itse koronatilanne lisää haasteita.
”Maailman lentorahtikapasiteetista on tällä hetkellä käytössä vain noin puolet, koska matkustajalennot ovat vähentyneet radikaalisti. Monesti ei muisteta, että esimerkiksi lomalennoilla viedään turistien lisäksi paljon tavaraa paikasta toiseen.”
Valtava rokotusoperaatio
Pauli Immosen työnantajan WFP:n päätehtävänä on toimittaa ruoka-avustuksia erilaisissa hätätilanteissa. Vuonna 1961 perustettu järjestö sai lokakuussa Nobelin rauhanpalkinnon työstään nälkää vastaan etenkin konfliktialueilla. Palkinnon perusteluissa kiitellään, että WFP on onnistunut tehostamaan työtään ruokaturvan puolesta myös vaikeassa koronatilanteessa.
WFP:n ja WHO:n yhteinen keskus Genevessä ei toimita lainkaan ruokakuljetuksia vaan yksinomaan koronaan liittyviä tarvikkeita.
”Yhteistyö toimii keskuksessa hyvin. Mutta on muistettava, että pohjimmiltaan YK toimii juuri niin hyvin kuin sen jäsenvaltiot toimivat yhteen. Yksin tässä kriisissä ei pärjää kukaan.”
Yhteispeli on entistä tärkeämpää nyt korona-aikana, sillä pandemian vaatimia kuljetustarpeita on kutsuttu suuremmiksi kuin yhdessäkään humanitaarisessa kriisissä aiemmin.
”Tulevat rokotuskuljetukset ympäri maailmaa ovat valtava haaste. Koskaan ei ole yhtä montaa ihmistä yritetty rokottaa samanaikaisesti.”
Kaksi intohimoa
Pauli Immonen eli lapsuutensa Genevessä suomalaisessa perheessä. Koti sijaitsi aivan lentokentän läheisyydessä, mikä antoi kipinän kiinnostukselle ilmailualaa kohtaan.
”Olin jo lapsena ilmailufriikki. Rakensin lennokkeja ja olin kaikin puolin kiinnostunut lentokoneista.”
”Olin jo lapsena ilmailufriikki. Rakensin lennokkeja ja olin kaikin puolin kiinnostunut lentokoneista.”
Immosen perhe muutti Suomeen, kun hän oli 15-vuotias ja aloittamassa lukio-opinnot.
”Suomeen muuttaminen oli minulle eräänlainen kulttuurišokki. Muistan kun menin Stockmannin tavarataloon ostamaan Aku Ankan taskukirjan, ja minulle alettiin kassalla puhua ruotsia vieraan korostukseni vuoksi. Oli outoa olla kuin ulkomaalainen omassa maassaan.”
Nuori Immonen oli edelleen kiinnostunut lentämisestä. Hän teki sunnuntaivuoroja Suomeen juuri avatussa hampurilaisketjussa McDonald’sissa, jotta sai kerättyä rahaa lentolupakirjaan. Työ tuotti tulosta, ja hän liittyi 18-vuotiaana Malmin harrastajalentäjiin.
Lentämisen ohella hän alkoi kiinnostua kristinuskosta sekä ihmisarvoon ja ihmisyyden kunnioitukseen liittyvistä kysymyksistä.
”Näiden pohjalta minulle syntyi voimakas maailmanparannustahto.”
Arvoihin liittyvät pohdinnat ja halu tehdä jotain maailman hyväksi johtivat Immosen opiskelemaan teologiaa Helsingin yliopistoon. Hänet on sittemmin vihitty myös luterilaisen kirkon papiksi, mutta perinteistä papin työtä hän on tehnyt hyvin vähän.
”Mietin opintojen jälkeen, miten voisin yhdistää työssäni kaksi itselleni tärkeää asiaa, lentämisen ja halun parantaa maailmaa. Sitten eteeni sattui kristillisen järjestön hakuilmoitus, jossa etsittiin lentäjää.”
Immonen pestautui vuonna 1995 lähetyslentäjäksi Tansaniaan, josta käsin Mission Aviation Fellowship (MAF) -järjestö lennätti avustustyöntekijöitä ja tarvikkeita eri puolille Itä-Afrikkaa. MAFin perusti vuonna 1945 ryhmä kristittyjä lentäjiä, jotka olivat palvelleet toisessa maailmansodassa. Ajatuksena oli valjastaa lentokoneet hyvään tarkoitukseen tuhoamisen sijaan.
Ankaraa realismia
Pauli Immonen työskenteli MAFin tehtävissä Suomen Lähetysseuran palkkalistoilla kymmenisen vuotta, kunnes hänestä alkoi tuntua, että oli aika vaihtaa työtä.
Seuraavina vuosina Immonen toimi Kansainvälisen Punaisen Ristin IFRC:n ilmailutehtävissä eri puolilla maailmaa. Toimeksiannot veivät hänet niin Sudanin, Tšadin kuin Pakistaninkin kriisipesäkkeisiin. Hän teki töitä myös IFRC:n logistiikkaryhmässä Port-au-Princessa Haitissa, jonne Suomen Punainen Risti lähetti hänet vuoden 2010 maanjäristyksen jälkeen.
Kaikissa kenttätehtävissä oli omat hankaluutensa saada ohjattua apu perille lähtökohteestaan sen tarvitsijoille. Vastassa olivat usein olematon infrastruktuuri, heikko turvallisuustilanne ja vaikeat luonnonolot, kuten polttava kuumuus.
”Sudanin Darfurissa Kalma Camp -pakolaisleirillä järkytyin nähdessäni luurangonlaihoiksi nääntyneitä ihmisiä. Olen käynyt sittemmin Auschwitzin ja Dachaun keskitysleireillä poikieni kanssa, ja niiden yhteydessä pakolaisleirin tilanne nousi taas mieleen.”
Yksi kokemus nousee ylitse muiden.
”Sudanin Darfurissa Kalma Camp -pakolaisleirillä järkytyin nähdessäni luurangonlaihoiksi nääntyneitä ihmisiä. Olen käynyt sittemmin Auschwitzin ja Dachaun keskitysleireillä poikieni kanssa, ja niiden yhteydessä pakolaisleirin tilanne nousi taas mieleen.”
Darfurissa jokin nyrjähti pahasti. Immonen kertoo ajatelleensa, ettei tällaista voi mitenkään tapahtua nykyaikana, meidän silmiemme edessä.
”Se laittoi minut pohtimaan ihmisen pahuutta. Olin jotenkin ajatellut, että vain historiassa ihmiset olivat olleet pahoja, mutta vakavaa pahuutta olikin myös omassa ajassamme. Kiiltokuvamaailma katosi yhdellä kerralla, ja tilalle tuli realismi idealismin sijaan. Ei ehkä niinkään kyynisyyttä mutta ankaraa realismia.”
Opissa yksityisellä
Punaisen Ristin tehtävien jälkeen Pauli Immonen muutti perheineen Suomeen, kun hänen vaimonsa sai työpaikan Helsingistä. Immonen aloitti tuolloin työt kaupallisella puolella, vasta perustetun Nordic Global Airlines -rahtilentoyhtiön maatoiminnoista vastaavana johtajana.
”Pidin työstä yksityisellä todella paljon. Saimme tuloksia aikaan, ja toiminta oli tehokasta.”
Usein avustustoimintaa ja yritystoimintaa tarkastellaan toisilleen vastakkaisina ja eri arvoihin perustuvina toimintoina. Immonen kuitenkin huomauttaa, että myös monet avustusjärjestöt syntyivät aikoinaan hyvinkin yrittäjähenkisten ihmisten aloitteesta.
Järjestöjen rahoituspohjan muuttuessa vuosien saatossa, on niiden toiminnan luonne luonnollisesti muuttunut.
”Julkisilla rahoilla ei voi ottaa samalla tavalla riskiä kuin yksityisellä puolella. Se on surullista.”
”Varojen väärinkäytökset ovat tietysti aina tuomittavia, mutta niissäkin on muistettava suhteellisuus.”
Toimintaa määrittää riskinoton rajallisuuden lisäksi se, että avustustyö ja etenkin kehitysyhteistyö ovat aivan eri tavalla luupin alla kuin muut yhteiskunnan toiminnot.
”Varojen väärinkäytökset ovat tietysti aina tuomittavia, mutta niissäkin on muistettava suhteellisuus. Kehitysyhteistyöltä vaaditaan täydellisyyttä ja virheettömyyttä, samalla kun aivan yhtä lailla väärinkäytöksiä on vaikkapa Kelan tuissa tai hävikkiä kouluruoassa. Näitä toimintoja ei silti kokonaan kyseenalaisteta.”
Tavallisia toimistohommia
Pauli Immonen on työskennellyt enimmäkseen hyvin paineisessa ja kansainvälisessä ympäristössä olosuhteissa, jotka koettelevat kestävyyttä. Mikä on auttanut häntä selviämään eri tilanteissa?
”Jaa-a, vahvuuteni ovat varmaan sujuva kielitaito ja taito kommunikoida erilaisten ihmisten kanssa. Työssäni on tarvittu loogista ajattelua ja ongelmanratkaisukykyä. Yksityiseltä puolelta opin, että pärjätäkseen pitää olla tehokas.”
Etenkin teologian opinnoista on ollut paljon hyötyä, Immonen pohtii. Opinnot ovat auttaneet ymmärtämään ihmistä ja kulttuureja sekä erilaisia ajatustapoja.
”Jaksamista olen saanut ihan perusasioista, kuten ulkoilusta ja nukkumisesta.”
Tällä hetkellä Immonen kuvailee tekevänsä aivan tavallisia toimistohommia, jossa istutaan tietokoneen ääressä ja käydään välillä kahvilla. Lentokoneiden liikkeitä seurataan lähinnä tietokoneen ruudulta.
”Vuoteen en ole itse lentänyt. Ehkä sitten eläkkeellä alan taas lentää, mutta toivottavasti silloin sähkökäyttöisellä lentokoneella, jonka sähkö on saatu vesi-, tuuli- tai aurinkovoimasta.”
TEKSTI SUSAN VILLA KUVAT SANNA HEIKINTALO
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.
