Opetusalan kehitysyhteistyöllä ehdittiin saada miljoonia lapsia kouluun ja siirtää huomio oppimistuloksiin. Koronapandemia uhkaa kuitenkin aiempia saavutuksia.
Yhä harvempi suomalainen muistaa enää peruskoulua edeltänyttä aikaa, jolloin lapset kävivät neljä vuotta maksutonta kansakoulua ja pyrkivät sen jälkeen maksulliseen oppikouluun. Monissa työväen ja maaseudun perheissä oli tyydyttävä kansalaiskouluun, koska muuhun ei ollut varaa.
Myöhemmin 1970-luvulla maahamme saatiin maksuton perusasteen koulutus, ja ensi elokuussa myös toisen asteen koulutuksesta tulee maksutonta, kun opiskelijoiden ei tarvitse enää itse kustantaa oppikirjoja eikä muita välttämättömiä opiskelutarvikkeita.
Maksuton koulu on maailmalla kuitenkin suhteellisen tuore ilmiö.
Esimerkiksi Etiopiassa vielä 1990-luvun puolivälissä julkiseen perusasteen kouluun ilmoittautumisesta perittiin rekisteröitymismaksu ja koulukirjoista piti maksaa vuokraa.
Vaikka maksut eivät olleet suuria, maaseudun köyhissä ja monilapsisissa perheissä ne muodostivat lisäesteen koulunkäynnille. Tästä kertoo se, että vuonna 1994 vain 19 prosenttia lapsista osallistui oman ikäluokkansa perusasteen opetukseen.
Etiopiassa perusastetta ja toista astetta käyviä tyttöjä oli vuonna 1994 vain 68 prosenttia poikien määrästä, mutta vuoteen 2015 mennessä luku oli hypännyt jo 92:een.
Etiopiassa elettiin suurten muutosten aikaa 1990-luvun alussa. Uusi perustuslaki oli astunut voimaan ja hallintoa uudistettiin järeällä kädellä. Siksi ei ollut täysin yllättävää, että hallitus poisti koulumaksut kertarysäyksellä muiden muutosten ohessa.
Koulumaksujen poistoa seuranneella lukukaudella vuosina 1995–1996 ensimmäiselle luokalle tuli 29 prosenttia enemmän oppilaita kuin vuotta aiemmin. Kymmenen vuotta myöhemmin 19 prosentin koulunkäyntiaste oli kivunnut 50 prosenttiin, ja vuonna 2015 oltiin jo 85 prosentissa.
Koulumaksujen poistaminen sekä muut opetusta tukevat toimet ovat näkyneet erityisesti etiopialaisten tyttöjen koulunkäynnissä. Perusastetta ja toista astetta käyviä tyttöjä oli vuonna 1994 vain 68 prosenttia poikien määrästä, mutta vuoteen 2015 mennessä luku oli hypännyt jo 92:een. Tyttöjen osallistuminen perusasteelle nousi samana aikana rakettimaisesti 16 prosentista 81 prosenttiin.
Globaali menestystarina
Etiopia alkoi poistaa koulumaksuja aiemmin kuin monet muut kehittyvät maat. Globaalisti vauhti kiihtyi vuonna 2005, kun YK:n lastenjärjestö Unicef ja Maailmanpankki laativat aloitteen, jolla pyrittiin poistamaan koulumaksut kaikkialta maailmasta. Taustalla vaikutti joukko kansalaisjärjestöjä, myös Suomesta.
Aloite sai nopeasti taakseen laajaa kansainvälistä kannatusta. Maksutonta perusasteen koulutusta alettiin tukea myös entistä laajemmin kehitysyhteistyöllä. Kun köyhimmät maat huomasivat, että avunantajat sitoutuivat näkyvästi asiaan, ne uskalsivat poistaa maksut.
”Koulumaksujen poistaminen on ollut globaali menestystarina, jonka avulla hypättiin aivan eri tasolle monessa maassa, jossa koulunkäynti oli ollut vain eliittien yksinoikeus”, sanoo Jussi Karakoski, joka on toiminut pitkään opetusalan asiantuntijana ulkoministeriössä.
”Koulumaksujen poistaminen on ollut globaali menestystarina, jonka avulla hypättiin aivan eri tasolle monessa maassa, jossa koulunkäynti oli ollut vain eliittien yksinoikeus.”
Koulumaksujen poistaminen ei tapahtunut kivutta. Oppilasvyöryä torjuttiin ensin luokkakokoja kasvattamalla, mikä usein heikensi opetuksen laatua.
Näin kävi myös Etiopiassa, jossa nopea väestönkasvu on tuonut erityisen suuria paineita koulujärjestelmälle. Perusastetta käyvien oppilaiden määrä kohosi vuosina 1996–2014 alle kolmesta miljoonasta yli 18 miljoonaan.
Etiopia pyrki nostamaan opetuksen laatua rakentamalla kouluja, palkkaamalla opettajia, hajauttamalla päätöksentekoa kunta- ja koulutasolle sekä uudistamalla opetusohjelmia.
Erityistä huomiota kiinnitettiin opetuskieleen, koska sillä on todettu olevan suuri merkitys oppimistuloksiin. Liian moni käy yhä koulua kielellä, jota ei ymmärrä riittävästi.
Oppimisen kriisi
Etiopian valtio suunnitteli ja rahoitti osan opetusalan muutoksistaan itse. Monessa muussa maassa tähän ei ollut mahdollisuuksia. Koululaitokset kärsivät rahapulasta, luokkakoot olivat suuria ja opettajat alikoulutettuja.
Opetusalaa seuraava kansainvälinen yhteisö huomasi viimeistään 2010-luvulla, että opetuksen heikko laatu oli yleismaailmallinen ilmiö. Alettiin puhua oppimisen kriisistä.
Esimerkiksi Mosambikissa koulumaksut poistettiin vuonna 2004, ja kaikki näytti päällisin puolin hyvältä. Perusasteelle osallistuminen kohosi 50 prosentista peräti 94 prosenttiin vuosina 1998–2018. Etenkin tyttöjen kouluun pääsy lisääntyi merkittävästi, alueellinen eriarvoisuus väheni ja luokkakoot pienentyivät.
Mosambikissa perusasteen opetus nojaa kuitenkin siirtomaa-ajan valtakieleen portugaliin, jota koulun alkaessa puhuu vain noin 10 prosenttia lapsista. Opettajien ja oppilaiden poissaoloprosentit ovat myös korkeita.
Kaikki tämä heijastuu tuloksiin. Vuonna 2016 tehdyn arvion mukaan vain 5 prosenttia mosambikilaisista kolmannen luokan oppilaista osasi lukea ja kirjoittaa opetussuunnitelman mukaisesti ja 8 prosenttia pystyi ratkaisemaan ikäryhmänsä tasoisia matemaattisia ongelmia.
Vuonna 2016 vain 5 prosenttia mosambikilaisista kolmannen luokan oppilaista osasi lukea ja kirjoittaa opetussuunnitelman mukaisesti.
Ilmiö on tuttu muista kehittyvistä maista. Maailmanpankin mukaan vain neljäsosa Kenian, Tansanian ja Ugandan kolmasluokkalaisista osaa lukea ja ymmärtää niinkin yksinkertaisen englanninkielisen lauseen kuin ”The name of the dog is Puppy”. Intian maaseudulla kolme neljästä samalla kouluasteella olevista ei saa oikeaa tulosta vähennyslaskusta ”46 miinus 17”.
Myös koulutukseen vahvasti sijoittaneessa Etiopiassa on Unicefin mukaan vakavia laatuongelmia. 63 prosenttia ala-astetta käyvistä ei saavuta oppimistuloksia, joita edellytettäisiin seuraavalle asteelle siirtymiseen.
Enemmän tukea koulujärjestelmille
Vuonna 2015 arvioitiin, että 200 miljoonaa kouluikäistä lasta ei käynyt koulua. Samana vuonna käynnistettyihin YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin ladattiin toive saada viimeisetkin lapset kouluun vuoteen 2030 mennessä. Sitäkin tärkeämpänä pidettiin opetuksen laadun parantamista.
Muuttunut ajattelutapa on jo vuosia näkynyt kehitysyhteistyössä, jossa kirjojen ostamisen ja koulujen rakentamisen lisäksi on alettu vahvistaa kokonaisia koulujärjestelmiä. Avunantajat tukevat esimerkiksi oppimistulosten arviointia, koulujen hallinnointia, opetusohjelmien laadintaa, opettajakoulutusta ja kouluympäristöä, kuten kouluruokailua ja wc-tilojen parantamista.
”Esimerkiksi Nepalissa Suomi on mahdollistanut sen, että oppimistuloksia pystytään ylipäätään mittaamaan”, sanoo opetusalan asiantuntija Paula Malan ulkoministeriöstä.
Opetuksen laadun parantamisen rinnalla kehitysyhteistyöhön on hiipinyt myös uusi suuntaus, jossa opetus mielletään globaaliksi julkishyödykkeeksi. Tämä tarkoittaa esimerkiksi koulunkäynnin mahdollistamista pakolaisleireillä humanitaaristen kriisien ja pitkittyneiden konfliktien aikana. Käytännössä työtä tehdään sovittamalla yhteen pitkäjänteisen kehitysyhteistyön ja humanitaarisen työn periaatteita.
”Koulutus on paitsi perusoikeus myös keino vahvistaa demokratiaa ja vähentää köyhyyttä.”
Opetuksesta on tullut globaali julkishyödyke siksi, että sen keskeinen asema yhteiskunnallisena muutosvoimana tunnustetaan yhä laajemmin.
”Koulutus on paitsi perusoikeus myös keino vahvistaa demokratiaa ja vähentää köyhyyttä”, Malan sanoo.
”Tässä on myös linkki Suomen omaan tarinaan. Ilman koulutusta maastamme ei olisi tullut sellaista hyvinvointiyhteiskuntaa kuin se on nyt.”
Kiistaton suunta parempaan
Vaikka heikko opetuksen laatu syö koulutukseen liittyviä tuloksia, samalla on ilmiselvää, että opetusalalla on saavutettu merkittäviä määrällisiä tuloksia.
Vuonna 2018 peräti 89 prosenttia maailman lapsista osallistui perusasteen opetukseen oman ikäluokkansa mukana. Saharan eteläpuolisen Afrikan tilastot eivät aina ole luotettavia, mutta saatavilla olevan tiedon mukaan sielläkin perusastetta käyvien osuus nousi 58 prosentista 75 prosenttiin vuosina 1999–2009.
Maailman oppilaitosten sukupuolijakauma on hyvin lähellä tasatilannetta kaikilla koulutusasteilla, paitsi kolmannen asteen koulutuksessa, jossa on suhteellisesti enemmän naisia. Saharan eteläpuolisen Afrikankin perusasteen kouluissa on jo keskimäärin 96 tyttöä sataa poikaa kohden.
Keski-Afrikan tasavallassa, Etelä-Sudanissa ja Malissa puhutaan 70–80 kieltä, mikä heikentää merkittävästi valtakielisen opetuksen tehoa.
Myös opettaja-oppilas-suhdeluku on parantumassa. Saharan eteläpuolisessa Afrikassa yhdellä opettajalla oli keskimäärin 37 oppilasta vuonna 2018, kun vielä kymmenen vuotta aiemmin oppilaita oli 44. Koulutettujen opettajien osuus kaikista opettajista oli 67 prosenttia vuonna 2018.
Laadullisten tulosten parantaminen on hidasta ja vaatii myös kulttuuristen asioiden huomioimista. Esimerkiksi Keski-Afrikan tasavallassa, Etelä-Sudanissa ja Malissa puhutaan 70–80 kieltä, mikä heikentää merkittävästi valtakielisen opetuksen tehoa. Virallisten tilastojen mukaan vain kolmasosa näiden maiden aikuisista osaa lukea.
Korona vetää maton alta
Samalla kun katseet ovat siirtyneet opetuksen laatuun, vuonna 2020 alkanut koronaviruspandemia myllertää asioita uusiksi. Koulujen sulkemiset ovat vaikuttaneet noin miljardiin oppijaan ympäri maailman, rankimmin Latinalaisessa Amerikassa, Karibialla sekä Keski- ja Etelä-Aasiassa.
Asiantuntijoiden mukaan pandemia lisää koulupudokkaiden määrää ja jättää todennäköisesti pysyvän oppimisvajeen. Monet kehittyvien maiden hallitukset ovat jo supistaneet opetusbudjettiaan, ja YK:n mukaan vuosittainen globaali koulutuksen rahoituskuilu uhkaa kasvaa nykyisestä 148 miljardista 200 miljardiin Yhdysvaltain dollariin.
Pandemian aiheuttamien haittojen selvittäminen on vielä kesken, kuten on itse pandemiakin. YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unesco on kuitenkin arvioinut, että meneillään oleva kriisi nostaisi maailman lukutaidottomien lasten määrää viidenneksellä 584 miljoonaan. Tämä tarkoittaisi kahden vuosikymmenen tulosten pyyhkiytymistä pois.
Unescon mukaan tilannetta voidaan lieventää avaamalla kouluja harkiten, estämällä oppilaita putoamasta koulutuksen ulkopuolelle ja vauhdittamalla digitaalisten oppimisalustojen käyttöönottoa. Tärkeää myös olisi, että koululaitoksia vahvistettaisiin kohtaamaan seuraava mahdollinen kriisi hyödyntämällä koronapandemiasta saatuja oppeja.
”Toivottavasti pandemiasta tulee käännekohta, joka vauhdittaa suuria tarpeellisia muutoksia ja ulottaa tulevaisuuden oppimismenetelmät aivan kaikkien saataville”, Paula Malan sanoo.
TEKSTI JUKKA ARONEN
KUVAT MICHAEL TEWELDE/EYEVINE/LK, DAVID DUCHEMIN/DESIGNPICS/LK
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.
