Mekongin rikkaus perustuu vuotuiseen kiertoon, jossa sade ja kuivuus vuorottelevat. Nyt joen luontaista rytmiä häiritsevät padot ja muut rakennushankkeet.
Mekong saa alkunsa Tiibetin ylängöltä Kiinasta, josta se laskeutuu 4 600 kilometriä Laosin, Thaimaan, Kambodžan ja Vietnamin kautta Etelä-Kiinan mereen. Reitillään se sivuaa myös Myanmaria.
Joen valuma-alueella asuu 66 miljoonaa ihmistä: enemmistö Laosin ja Kambodžan asukkaista, kolmannes thaimaalaisista ja viidennes vietnamilaisista.
Kirjassaan Last Days of the Mighty Mekong amerikkalainen Brian Eyler kuvaa jokivarren valtioiden historiaa, kulttuuria ja ihmisten arkea. Hän johtaa yhdysvaltalaisen ajatushautomon Stimson Centerin Kaakkois-Aasian ohjelmaa ja on laajalti perehtynyt alueen erityispiirteisiin.
Eyler muistuttaa, että iso osa Mekongin alueen asukkaista saa toimeentulonsa kalastuksesta tai maataloudesta, etenkin riisinviljelystä. Elinkeinot perustuvat joen vuotuiseen kiertoon eli monsuunisateiden ja kuivan kauden vaihteluun.
Esimerkkinä hän mainitsee Tonle Sapin järven Kambodžan pääkaupungin Phnom Penhin luoteispuolella.
Järvestä pyydetään vuosittain puoli miljoonaa tonnia kalaa, josta valmistetaan muun muassa paikallisessa ruokavaliossa merkittävää kalatahnaa pradokia. Kalasaalis on runsas, koska kesällä monsuunisateiden aikana Mekongista virtaa sivujokea pitkin järveen ravinteikasta vettä. Mukana kulkeutuu yläjuoksulta myös mätiä, maitia ja aikuisia kaloja. Samalla järven koko viisinkertaistuu ja pinta nousee yhdeksään metriin.
Marraskuussa kuivana kautena veden suunta vaihtuu ja järvi vetäytyy Mekongiin. Nuoret kalat hakeutuvat yläjuoksulle kutupaikoilleen, joista ne taas seuraavana kesänä palaavat Tonle Sapin järveen.
Pois padon tieltä
Nyt tätä vuotuista kiertoa häiritään eri tavoin.
Kiina sekä myös Laos ja Kambodža patoavat joen yläjuoksua vesivoimaksi, mikä katkaisee kalojen vaellusreitit ja vähentää sedimentin kulkeutumista alajuoksulle. Mekongin suistoalueella Vietnamissa riisinviljely on vuosikymmeniä perustunut juuri joen kuljettamaan ravinteikkaaseen lietteeseen.
Vietnamissa viljelijät turvautuvat jo pohjaveteen, jonka seurauksena suistomaa vajoaa jopa 2,5 sentin vuosivauhtia. Se vapauttaa meren suolavettä riisipelloille.
Samaan aikaan kuivuuskausien pidentyminen yleisesti kurjistaa alueen asukkaiden elinoloja. Kun joenpinta laskee, kalakannat ehtyvät. Tulva-alueet myös pienentyvät eivätkä ravitse entiseen tapaan viljelymaata. Vietnamissa viljelijät turvautuvat jo pohjaveteen, jonka seurauksena suistomaa vajoaa jopa 2,5 sentin vuosivauhtia. Se vapauttaa meren suolavettä riisipelloille.
Oma juonteensa Eylerin kirjassa ovat ihmisen muut toimet, joilla tuhotaan peruuttamattomasti Mekongin jokivarren ainutlaatuista luontoa ja sen monimuotoisuutta. Etenkin Kiina rakentaa raivokkaasti rauta- ja moottoriteitä, joilla se haluaa yhdistää syrjäisen Yunnanin maakunnan Laosin kautta Thaimaahan. Lopputulema on satoja siltoja ja tunneleita vielä jonkin aikaa sitten lähes koskemattomassa vuoristossa.
Samalla eristyksissä syntynyt ja osin säilynyt ihmiskulttuurien kirjo typistyy, Eyler suree. Laosissa on 149 etnistä ryhmää ja Kiinan Yunnanissakin 26.
Lisäksi miljoonat ihmiset ovat joutuneet pakkomuuttamaan maalta kaupunkeihin pato- ja muiden rakennustöiden tieltä.
Eyler ei haikaile menneeseen mutta toivoo kehityksen kunnioittavan luonnonkiertoa ja ihmisyhteisöjen vuosituhantista perintöä.
BRIAN EYLER. Last Days of the Mighty Mekong. Zed Books, 2019.
TEKSTI TIINA KIRKAS