Irakilainen Qusay, 10, pakeni äitinsä kanssa Syyriaan kahdeksan vuotta sitten. Nyt hän asuu YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n hätämajoituskeskuksessa Romaniassa ja odottaa lähtöä Yhdysvaltoihin. Yli 400 000 irakilaista elää pakolaisina, suurin osa naapurimaissa.
Qusay ja hänen äitinsä
ovat asuneet pari kuukautta
Timisoarassa Itä-Romaniassa.
Vuonna 2008 UNHCR perusti
sinne ensimmäisen transitkeskuksensa,
jonne vastaanotetaan
erityisen vaarallisessa
tilanteessa olevia pakolaisia,
joita viranomaiset eivät ole
voineet aiemmin haastatella.
He ovat joutuneet kotimaasta
paettuaan uudelleen sodan
jalkoihin tai vainotuiksi.
He asuvat keskuksessa parista
viikosta puoleen vuoteen ennen
muuttoaan kolmanteen maahan.
Qusay oli vain kaksivuotias vuonna 2006, jolloin hänen perheensä pakeni Irakista Syyriaan. Hänen isänsä ja setänsä olivat työskennelleet alihankkijoille, jotka myivät palvelujaan Yhdysvaltain armeijalle. Perhe lähti Irakin pääkaupungista Bagdadista, kun Qusayn setä tapettiin. Perhettä uhkailtiin vielä Syyrian pääkaupungissa Damaskoksessa, joten Qusayn isä päätti jatkaa matkaa. Hän soitti muutaman viikon kuluttua Turkista ja kertoi olevansa matkalla Ruotsiin. Sen jälkeen hänestä ei ole kuulunut. Äiti vakuuttaa Qusaylle, että isä taistelee heidän puolestaan siellä, missä hän on.
Qusay käy kaksikielistä koulua Timisoarassa.
”Minulla on siellä romanialaisia kavereita, joiden kanssa leikin legoilla ja pikkuautoilla. En puhu romaniaa, mutta me osaamme vähän englantia. Koulussa tykkään matematiikasta ja piirtämisestä. Pääsiäisenä esitimme näytelmän ja lauloimme romaniankielisiä lauluja.”
Koulun jälkeen Qusay leikkii UNHCR:n keskuksessa parhaan kaverinsa Abdallahin kanssa.
”Ajamme pyörällä. Pelaamme jalkapalloa, koripalloa ja lentopalloa muiden lasten kanssa. Aikuisetkin pelaavat joskus. Jotkut ovat vähän niin kuin meidän valmentajia”, hän selittää.
”Keskus on nyt minun kotini.”
Koulussa Qusay oppii englantia. Se on tarpeen uudessa kotimaassa Yhdysvalloissa.
Qusay ja hänen äitinsä ovat aina olleet hyvin läheisiä. Joskus äiti on sitä mieltä, että Qusay huolehtii hänestä liikaa. Kun poika tulee koulusta, hän käy ensimmäiseksi varmistamassa, että äidillä on kaikki hyvin.
Elämä Syyriassa oli hankalaa, Qusay muistelee. Kun sota alkoi kaksi vuotta sitten, äiti ei aina uskaltanut päästää häntä kouluun. Oli pommituksia, lapsia saatettiin kaapata. Qusayn äidille Romaniaan saapuminen oli helpotus. Enää ei tarvinnut pelätä.
Qusay pitää Romaniasta.
”Täällä on enemmän kukkia ja puita kuin Syyriassa.”
Kaikki UNHCR:n keskuksen asukkaat Timisoarassa odottavat lähtöään kolmanteen maahan. Monet heistä ovat irakilaisia, jotka pakenivat kotimaastaan Syyriaan. Uskonnoltaan he ovat kristittyjä, sunnimuslimeja tai shiioja, kuten Qusay ja hänen äitinsä. Pakolaisuus yhdistää heitä.
Suurin osa Timisoaran keskuksen asukkaista muuttaa Yhdysvaltoihin, joka vastaanottaa vuosittain yli 50 000 kiintiöpakolaista. Myös Australia, Kanada, Britannia, Pohjoismaat, Uusi-Seelanti ja Alankomaat osallistuvat aktiivisesti UNHCR:n kiintiöpakolaisohjelmaan.
Joskus Qusay pääsee retkelle kauppakeskukseen tai katsomaan paikallista nähtävyyttä. Ne ovat juhlahetkiä, sillä keskuksesta ei saa poistua yksin.
Qusay ei tiedä, milloin hän muuttaa Yhdysvaltoihin, mutta hän odottaa innolla lähtöä.
”Amerikka on minun uusi kotimaani.”
Qusay haluaa valmistua insinööriksi.
”Haluaisin myös oppia paremmin englantia. Ja pitää huolta äidistä.”
Amerikan alkuperäiskansojen perinteiset maissin jalostus- ja käsittelymenetelmät auttaisivat kitkemään aliravitsemusta Afrikassa, kirjoittaa tutkija Harri Kettunen.
