Vesi
Perun jäätiköt sulavat – apua vesipulaan muinaisesta teknologiasta?
Trooppisten jäätikkövuorten sulaminen uhkaa Perussa vesivarojen riittävyyttä. Apua haetaan alkuperäiskansojen muinoin käyttämästä teknologiasta.
Ruoantuotanto koettelee planeetan rajoja
Tuoreen raportin mukaan jopa puolet ihmiskunnan taloudellisesta tuotannosta on vaarassa, jos maaperän, vesivarantojen ja luonnon monimuotoisuuden huonoon hallintaan ei puututa ajoissa.
Vesikiistat yleistyvät maailmalla
Vesi on entistäkin arvokkaampi luonnonvara, ja siksi myös veteen liittyvien konfliktien ennustetaan lisääntyvän. Riitoja pyritään ehkäisemään ja ratkomaan vesidiplomatialla.
Kaikki kärsivät, kun vedenkierto häiriintyy
Kenian Taitavuorilla hakataan metsää ja raivataan peltoalaa. Seurauksena alankomaiden kylät kärsivät vesipulasta.
Ilman vettä ei ole elämää
YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO on arvioinut, että vuoteen 2025 mennessä kaksi kolmasosaa maailman väestöstä asuu alueilla, joissa kärsitään ajoittain veden puutteesta.