Aina vain enemmän kaupunkilaisia

Ihmiset keskittyvät kaupunkeihin. Maailmassa on 34 megapolia, joissa asuu yli kymmenen miljoonaa ihmistä.

Vuonna 2050 kaksi kolmesta maailman ihmisestä asuu kaupungissa. Tällä hetkellä kaupunkilaisia on hieman yli puolet väestöstä.

Nopeimmin kasvavat alle miljoonan asukkaan kaupungit Aasiassa ja Afrikassa. YK arvioi, että vuoteen 2050 mennessä kolmasosa kaikista uusista kaupunkilaista asuu Kiinassa, Intiassa ja Nigeriassa.

Kaupungit houkuttavat etenkin nuoria ihmisiä lähiympäristöstä etsimään työtä, toimeentuloa ja koulutusmahdollisuuksia. Muuttoliikettäkin enemmän kaupunkien väkimäärää lisää syntyvyys.

Myös yli kymmenen miljoonan asukkaan megapolit lisääntyvät ja laajenevat. Tällä hetkellä maailmassa on 34 megapolia, joista suurin on Japanin Tokio-Jokohama. Kaksoiskaupungin alueella asuu 38 miljoonaa ihmistä.

Kaikkiaan megapoleissa asuu 580 miljoonaa ihmistä eli kahdeksisen prosenttia maailman väestöstä.

KUVAT MARTIN ROEMERS

TEKSTI TIINA KIRKAS

Martin Roemers on hollantilainen valokuvaaja. Vuosina 2008–2015 hän kuvasi elämää 22 megapolissa Euroopassa, Amerikoissa, Aasiassa ja Afrikassa. Kansainvälisissä valokuvakilpailuissa palkittu Metropolis-sarja on julkaistu kirjana ja kiertänyt näyttelynä eri puolilla maailmaa.