Viime keväänä Suomen Irlannin-suurlähettiläs Pertti Majanen suunnitteli muuttoa Suomeen. Hän mietti jo tulevia eläkepäiviään neljäkymmenvuotisen virkamiesuransa jälkeen.
Puhelinsoitto Helsingistä muutti suunnitelmat. Suomi oli päättänyt tavoitella jäsenyyttä YK:n kestävän kehityksen rahoituskomiteassa, jossa pohditaan kehitysrahoituksen tulevaisuutta. Suomen edustajaksi tarvittiin henkilö, joka tuntee perinpohjaisesti kehityskysymykset ja pystyy viemään asioita eteenpäin kansainvälisissä neuvotteluissa.
Majanen tunnetaan joviaalina herrasmiehenä, joka jaksaa viedä sinnikkäästi asioita eteenpäin, kuunnella vastapuolta ja etsiä yhteisiä kantoja. Kehityskysymysten kanssa hän on ollut tekemisissä koko työuransa.
”Eihän vanhaa sotaratsua saanut millään tallissa pysymään”, 66-vuotias Majanen toteaa.
Suomi sai paikan rahoituskomiteassa, ja Majanen ja Nigerian entinen valtiovarainministeri Mansur Muhtar valittiin sen puheenjohtajiksi. Komitean puheenjohtajuus on tällä hetkellä Suomen tärkeimpiä tehtäviä YK:ssa.
Kovat paineet
Rahoituskomitean puheenjohtajuus päättyy syyskuun alussa. Aikataulu on tiukka, sillä YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon odottaa raporttia tulevaisuuden rahoituksesta ennen toimikauden loppumista.
Seuraavien kuukausien aikana Pertti Majanen ennättää käydä Helsingissä vain kääntymässä.
Komitealla on viisi täysistuntoa New Yorkissa. Niiden lisäksi pidetään alueelliset kokoukset Aasiassa, Afrikassa, Euroopassa ja Latinalaisessa Amerikassa. On myös sukkuloitava eri puolilla maailmaa keskustelutilaisuuksissa, joihin osallistuu edustajia kansalaisjärjestöistä ja yrityksistä.
Komiteaan kuuluu 30 jäsentä, jotka YK:n jäsenvaltioiden hallitukset ovat nimenneet.
Rahoituskomitean tehtäväkenttä on laaja ja poikkeuksellinen, sillä se kattaa kehitysyhteistyön, ympäristörahoituksen, muun julkisen rahoituksen ja yksityiset rahavirrat. Näin laajaa julkisen ja yksityisen rahoituksen kokonaispakettia ei ole aiemmin harsittu kasaan.
”Paineet ovat kovat. Katsomme asioita yli perinteisen yhteistyön, mikä tarkoittaa valtioiden yhteisvastuuta maapallon tulevaisuudesta”, Majanen kertoo.
Komitean työ on osa kokonaisuutta, jossa uusia kehitystavoitteita valmistellaan vuoden 2015 jälkeiseen aikaan. Niiden sisällöstä neuvotellaan toisessa työryhmässä. Rahoituskomitean työn vauhdittamiseksi puheenjohtajat löivät heti lukkoon suosituksia asioissa, joista näyttäisi helpoimmin löytyvän yksimielisyys. Yksi niistä on – ehkä yllättäen – julkinen kehitysapu.
”Suosittelemme, että kehitysyhteistyö keskittyy äärimmäisen köyhyyden poistamiseen. Apu on suunnattava entistä enemmän vähiten kehittyneisiin ja haavoittuviin maihin.”
Tällä hetkellä vähiten kehittyneet maat saavat alle kolmanneksen kaikesta kahdenvälisestä avusta. Suosituksen toteutuminen tarkoittaisi, että keskituloisten kehitysmaiden tulisi ottaa entistä enemmän vastuuta omista köyhistä kansalaisistaan.
Myös avun tasosta vallitsee Majasen mukaan laaja yhteisymmärrys. Komitea aikoo pitää kiinni YK:n suosituksesta, jonka mukaan avunantajamaiden kehitysyhteistyön tulisi yltää 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta.
”Eihän vanhaa sotaratsua saanut millään tallissa pysymään.”
Vaativat neuvottelut
Komiteassa pohditaan myös kehitysmaiden voimavarojen, kuten verotulojen ja luonnonvarojen, entistä järkevämpää käyttöä. Toinen vaikea aihe ovat yksityiset rahavirrat, joiden tulisi edistää nykyistä paremmin esimerkiksi köyhyyden vähentämistä.
”Yksityiset rahavirrat ovat moninkertaisesti suuremmat kuin virallinen kehitysapu. Olemme yksimielisiä siitä, että ne ovat välttämättömiä kestävälle kehitykselle”, Pertti Majanen sanoo.
Hän korostaa, että kyse ei ole vain rahoituksen määrästä vaan myös sen laadusta.
”Samalla rahamäärällä saadaan enemmän aikaan, kun päästään eroon huonoista politiikoista ja ympäristölle haitallisista julkisista tuista sekä vähennetään veronkiertoa ja korruptiota.”
Majasen mielestä yksi esimerkki rahoituksen huonosta laadusta on ulkomaisten suorien sijoitusten suuntautuminen vain harvoihin maihin. Ne keskittyvät ennen muuta Kiinan ja Brasilian kaltaisiin suuriin nouseviin talouksiin.
”Lisäksi suuri osa suorista sijoituksista on lyhytaikaisia ja menee kohteisiin, jotka tuovat vähän työpaikkoja, verotuloja ja teknistä osaamista kohdemaahan.”
Majanen tietää, että kehitysrahoitukseen liittyy runsaasti poliittisia ja taloudellisia jännitteitä. Kehitysmaat ovat huolissaan kansainvälisen talouskriisin vaikutuksista ja läntisten teollisuusmaiden kehitysavun vähenemisestä.
Myös kehitysmaiden leiri rakoilee. Joukossa on sekä ulkopuolisesta avusta riippuvaisia rutiköyhiä valtioita että keskituloisia maita, joiden odotetaan suuntaavan entistä enemmän varojaan köyhyyden vähentämiseen kotona ja muissa maissa.
Pakkaa sekoittavat Kiinan, Intian ja Brasilian kaltaiset uudet avunantajat, jotka ovat yhtä aikaa avun vastaanottajia ja antajia.
Kansalaisjärjestöt vaativat yrityksiltä nykyistä enemmän vastuuta ympäristö- ja sosiaalisissa kysymyksissä. Yritykset ovat puolestaan huolissaan siitä, että liika sääntely vie pohjan kannattavalta liiketoiminnalta.
Eläkesäästöjä kestävään kehitykseen?
Pertti Majanen myöntää, että keinot yksityisten rahavirtojen ohjaamiseen ovat rajatut. Yksi keino on lisätä julkisen ja yksityisen sektorin yhteishankkeita.
”Julkisen rahan yhdistäminen yksityiseen rahaan antaa mahdollisuuden vaikuttaa. Esimerkiksi kaivoshankkeelta voi edellyttää, että se työllistää ja toimii vastuullisesti ympäristöä ja paikallisia yhteisöjä kohtaan.”
Majanen on tyytyväinen siihen, että yhä useampi yritys ymmärtää vastuullisen ja kestävän toiminnan edut liiketoiminnassaan. Hyvä esimerkki on YK:n ja liike-elämän yhteinen Global Compact -aloite, jonka periaatteisiin on sitoutunut jo runsaat 10 000 yritystä.
Äskettäin Majanen tapasi Lontoossa useiden investointipankkien edustajia. Keskusteluissa nousi selvästi esille, että lyhytnäköisen voitontavoittelun sijaan yhä useampi sijoittaja etsii rahoilleen pitkäjänteisempiä kohteita.
Maailmassa on kuitenkin valtava määrä varallisuutta, jonka merkitys kehitysrahoituksessa on nykyisin vähäinen. Esimerkkeinä Majanen mainitsee eläkerahastot ja valtiolliset sijoitusrahastot, joissa rahat halutaan sijoittaa pitkäjänteisesti ja turvallisesti.
”Rahastojen tavoitteet sopivat hyvin yhteen kestävän kehityksen ja vihreän rahoituksen tavoitteiden kanssa.”
Majanen toivoo, että yritysten kanssa löytyy uusia yhteistyömuotoja.
”On kuitenkin oltava realistinen. Meidän ei kannata antaa suosituksia, joita ei ole mahdollista toteuttaa.”
Huonot käytännöt pois
Pertti Majasen mielestä korruptio ja veroparatiiseihin valuva varallisuus ovat oivia esimerkkejä rahavirroista, joista on suoranaista haittaa kestävän kehityksen toteutumisessa.
Hän muistuttaa, että veronkierron ja hallinnon tehottomuuden kaltaiset ongelmat eivät ole vain kehitysmaiden huolenaihe. Varojen käytössä riittää parannettavaa jokaisessa maassa.
”Esimerkiksi terveydenhuollossa painopiste on siirtynyt sairauksien hoitoon, kun tehokkaampaa varojen käyttöä olisi ennaltaehkäisevä työ.”
Vastaavia ristiriitaisuuksia riittää. Maailman maat vääntävät tällä hetkellä kättä rahoituksesta, joka jarruttaisi ilmastonmuutosta ja auttaisi köyhiä maita sopeutumaan muutoksiin. Ilmastorahoituksessa on kyse sadasta miljardista Yhdysvaltain dollarista. Samaan aikaan hallitukset käyttävät arviolta 775–1 000 miljardia dollaria vuodessa ilmastonmuutosta edistävien fossiilisten polttoaineiden tukiaisiin.
”Tällaisista huonoista käytännöistä pitää päästä eroon. Rahaa ongelmien ratkaisuun kyllä on. Tarvitaan enemmänkin poliittista tahtoa käydä niiden kimppuun”, Majanen sanoo.
Kaksi suurta oivallusta
Komitean vaikeasta työsarasta huolimatta Pertti Majanen jaksaa olla optimistinen, mutta se on muutenkin hänen luonteenpiirteensä. Neljä vuosikymmentä kehityskysymysten parissa töitä tehnyt mies ei myönnä turhautuneensa, vaikka matkan varrella on tehty virheitäkin.
”Kehitysyhteistyö on ollut iso oppimisprosessi”, hän toteaa.
Ensikosketuksensa kehitysmaihin hän sai koululaisena lähetysseuran näyttelyissä Kuopiossa. Hän pääsi Helsingin yliopistoon opiskelemaan kieliä ja valtiotieteitä. Tähtäimessä oli jo tuolloin ulkoministeriö, jonka kehitysyhteistyöosaston rekrytointiyksikössä Majanen aloitti vuonna 1974.
Tuolloin sadat suomalaiset lähtivät vuosittain kehityshankkeisiin.
”Tällaista henkilöapua oli muillakin avunantajilla. Vasta vuosien päästä alettiin ymmärtää, että suuri osa noista työpaikoista olisi voitu täyttää kehitysmaiden henkilöstöllä. Teknologiaa ja tietoa olisi voitu siirtää, ja vaikutukset olisivat olleet kestävämmät”, Majanen sanoo.
”Nyt vastaavaa on havaittavissa uusien avunantajien kehityshankkeissa, jossa työntekijät tulevat avunantajamaista.”
Hän työskenteli kehitysyhteistyön johtotehtävissä, kuten kansalaisjärjestötoimiston ensimmäisenä päällikkönä, kehitysyhteistyöosaston Aasian ja Latinalaisen Amerikan toimiston päällikkönä ja kehityspolitiikan linjan johtajana ja alivaltiosihteerinä.
Väliin mahtuvat ulkomaankomennukset Tansaniassa ja Costa Ricassa. Suurlähettiläänä hän oli Filippiineillä, Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestössä OECD:ssä ja YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestössä Unescossa Pariisissa ja viimeksi Irlannissa.
Majasen mielestä suurin oivallus neljän vuosikymmenen kehitysyhteistyössä on ollut kehitysmaiden oman vastuun korostuminen.
”Vasta 1980-luvun lopulla alettiin tunnustaa, että jos maalla ei ole määräysvaltaa ja omistajuutta toimintoihinsa, tulokset eivät voi olla kestäviä. Kehitystä ei voi tuoda ulkoa väkipakolla. Avunantaja voi tarjota vain rahoitusta ja omia kokemuksia.”
Toinen iso oivallus on ollut kehitysyhteistyön vaikuttavuuden rajallisuus.
”Monterreyn kehitysrahoituskokouksessa vuonna 2002 tunnustettiin ensimmäistä kertaa virallisesti, että myös kehitysmaiden voimavarojen ja yksityisten rahavirtojen oikea suuntaaminen on oleellista.”
TEKSTI MATTI REMES
KUVAT EEVA ANUNDI
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.
PERTTI MAJANEN
IKÄ: 66
KOULUTUS: Humanististen tieteiden sekä valtiotieteiden kandidaatti
PERHE: Vaimo ja kolme aikuista tytärtä
HARRASTUKSET: Kirjallisuus, pöytätennis ja urheilun seuraaminen
Kestävän kehityksen rahoituskomitean puheenjohtajuus on tällä hetkellä Suomen tärkeimpiä tehtäviä YK:ssa.
