Jo noin neljäsosa maailman ilmastopäästöistä kuuluu johonkin hinnoittelumekanismiin.
Erilaiset kasvihuonekaasuihin liittyvät maksut ja verot leviävät maailmalla.
Vuoden 2023 alussa jo 23 prosenttia maailman kasvihuonekaasupäästöistä kuului niin sanottujen hiilimaksujen piiriin, laskee brittiläinen The Economist -lehti. Kasvu on ollut nopeaa, sillä vielä vuonna 2010 osuus oli 5 prosenttia.
Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n mukaan jo 49 maata osallistuu hiilen hinnoitteluun ja 23 maata pohtii mukaantuloa.
Yksi merkittävimmistä hiilen hinnoittelua lisäävistä välineistä on lokakuussa voimaan astunut Euroopan unionin hiilirajamekanismi CBAM, joka kannustaa unionin ulkopuolisia yrityksiä vähentämään päästöjään.
CBAMin kautta aletaan vuoden 2026 alussa periä ylimääräistä maahantuontimaksua alumiinista, sementistä, lannoitteista, vedystä, tuontisähköstä, raudasta ja teräksestä, jos näitä ei ole tuotettu ilmastoystävällisesti.
CBAM laajentaa EU:n omaa, vuonna 2005 luotua päästökauppajärjestelmää, jonka alaisuudessa jo yli 10 000 energiantuotanto- ja teollisuuslaitosta käy kauppaa päästöoikeuksilla.
CBAM ikäänkuin laajentaa EU:n omaa, vuonna 2005 luotua päästökauppajärjestelmää, jonka alaisuudessa jo yli 10 000 energiantuotanto- ja teollisuuslaitosta käy kauppaa päästöoikeuksilla.
Indonesiassa uudet hiilimarkkinat
Paljon myönteistä kehitystä tapahtuu myös Euroopan ulkopuolella, The Economist kirjoittaa.
Esimerkiksi yli 270 miljoonan asukkaan Indonesiassa lasketaan ilmakehään yhdeksänneksi eniten kasvihuonekaasuja maailmassa. Noin puolet maan kuluttamasta energiasta synnytetään hiilellä.
Indonesia avasi kuitenkin oman kansallisen hiilimarkkinansa ja päästökauppajärjestelmänsä viime syyskuussa. Nyt esimerkiksi suurten indonesialaisten hiilivoimaloiden on ostettava lisää päästöoikeuksia, jos niiden päästöt ylittävät määrätyn rajan.
Kansainvälinen hiilen hinnoittelu saattaa yleistyä
The Economist arvioi, että hiilen hinnoittelu yleistyy koko maailmassa kolmesta syystä.
Ensimmäinen syy liittyy valtioiden omaan halukkuuteen lähteä luomaan uudenlaisia päästömarkkinoita ja -veroja. Näin on tapahtunut muun muassa Indonesiassa, jossa on herätty puhtaamman energian tarpeeseen.
Toiseksi maat, joilla on jo entuudestaan päästöjä sääteleviä mekanismeja, laajentavat käytäntöjään. Hyvänä esimerkkinä on Australia, jossa osalle teollisuuslaitoksista on viime heinäkuussa tullut velvoite vähentää päästöjään 4,9 prosentilla vuodessa.
Kolmas syy on hiilimarkkinoiden levittäytyminen rajojen yli. EU:n CBAM on tässä suhteessa kaikkein edistynein mekanismi, mutta jatkossa vastaavia välineitä voi olla useita.
Rajojen yli ulottuvista hiilimaksuista voi seurata myös dominoefekti: esimerkiksi Euroopan ulkopuoliset valtiot tuskin haluavat nähdä omien yritystensä kantavan rahaa EU:lle vaan saattavat luoda järjestelmän, jolla rahat verotetaan oman maan käyttöön, lehti kirjoittaa.
IMF: Hiilimekanismeja tarvitaan
Mitä jos hiilen hinnoittelu ei yleistykään?
IMF varoittaa tuoreessa raportissaan, että riittävien päästövähennysten toteuttaminen nykyisillä, pääosin julkisiin varoihin nojaavilla menetelmillä johtaisi kestämättömään valtionvelkojen kasvuun vuoteen 2050 mennessä.
Tästä syystä hiilen hinnoittelu on tärkeä lisämekanismi päästötavoitteiden saavuttamiseksi. Sen rinnalle tarvitaan rahoitusvälineitä, joilla voidaan paikata päästömarkkinoiden puutteita sekä tukea kotitalouksia ja yrityksiä, kun päästövähennyksistä aiheutuvat kustannukset nousevat korkealle, IMF:n raportissa sanotaan.
