Kuten kovin monella muulla alalla, on myös kehitysyhteistyöllä omat idealistit ja pragmaatikkonsa. Pragmaatikot eivät vierasta kehitysyhteistyön käsittelemistä investointina. Tuoton käsite kehitysyhteistyön yhteydessä on kuitenkin huomattavasti laajempi kuin miten se perinteisesti ymmärretään.
Kehitysyhteistyön ympärillä toimivat ihmiset voidaan karkeasti jakaa kahteen ryhmään: ensinnäkin idealisteihin, jotka aidosti haluavat parantaa maailmaa, mutta joutuvat rämpimään toisiinsa kietoutuneiden intressiryhmien ristitulessa. Toisen ryhmän muodostavat pragmaatikot, jotka toimivat kapealla agendalla ja pyrkivät sopeuttamaan rajatut tavoitteensa maailmanparantajien keskustelun ympärille.
Ekonomistina ja tutkijana tunnen kuuluvani jälkimmäiseen ryhmään enkä tunne syvää turhautumista siitä, että tavoitteet ovat liian moninaiset tai kehityksen ongelma ei ratkea nopeasti.
Olen tutkijanurani aikana tehnyt myös kehitystutkimusta ulkoministeriön rahoittamissa projekteissa: joko suoraan tai Suomen Akatemian rahoituksen kautta. Projektien kautta olen päässyt vierailemaan kahdesti Mosambikissa (vuosina 2005 ja 2013) ja useita kertoja kansainvälisissä konferensseissa esittelemässä tutkimuspapereita.
Kehitysavun voi rinnastaa investointiin, jolla on riski ja tuotto. Tuotoksi voidaan katsoa myös epäedullisen tapahtuman välttäminen kuten rauhantyössä. Kehitysavun tuotto ei aina ole rahassa mitattava kuten yksityisissä investoinneissa. Rahallista tuottoa on kuitenkin tutkittu. Esimerkiksi Helsingissä sijaitsevan WIDER-instituutin syyskuussa 2014 ilmestyneen ekonometriseen aineistoon perustuvan laajan tutkimuksen mukaan tutkittujen kehitysyhteistyövarojan sisäinen ROI-luku (return on investment) on 7,3 prosenttia. Kyseinen tuottoluku olisi useimpien sijoittajien mielestä varsin hyvä julkiselle investoinnille.
Kehitysavun vaikutusta voidaan mitata silloinkin, kun ei voida puhua rahasta. Jälkikäteen voidaan nähdä esimerkiksi, että hanke tuotti paljon osaamista ja tietoa työntekijöiden myöhempää käyttöä varten, mutta ei juurtunut kehitysmaan talouteen. Kehitysapu siis lisäsi työntekijöiden henkistä pääomaa, kuten investointi yleensäkin, ja sen tuoton jakavat ehkä yhteisöt kotimaassa ja kansainvälisissä organisaatioissa. Ajatus voi humanitäärisen avun kohdalla olla kärjistävä, mutta ei kai loukkaava kuitenkaan. Katastrofien tapahtuessa tärkeintä on turvata väestön ensisijaiset elinolot suuremman vahingon ja ihmishenkien menettämisen uhalla.
Jälkimmäisellä Mosambikin matkalla tutkimme maankäyttöön suuntautuvia investointeja. Ekonomistiakin harmittavat kannattamattomat investoinnit biotalouteen, esimerkiksi jatropaan. Laiduntamiseen käytetty maa on muutettu viljelykasvikäyttöön, mutta maailmanmarkkinatilanteen muututtua viljelmät on nyt hylätty. Alhainen maan ja työn hinta ovat olleet helppo väylä toteuttaa kannattamattomia kokeiluja ilmastonmuutoksen torjuntabuumissa.
Vaihtoehtoinen kohde samoille varoille olisi voinut olla investoinnit koulutukseen tai terveydenhuoltoon. Näissä hankkeiden tuotosta jotain olisi jäänyt myös paikallisille asukkaille.
