Marjo Mäenpää vastasi Kirkon Ulkomaanavun hankkeista Goman kaupungissa Kongon demokraattisessa tasavallassa vuosina 2013–2016.
Kirjassaan Tulivuorikaupunki Kongossa Marjo Mäenpää kuvaa asemapaikkaansa avustusjärjestöjen Mekaksi, jossa toimi satoja kansainvälisiä ja paikallisia järjestöjä. Ensimmäiset niistä olivat asettuneet alueelle jo 1990-luvulla, kun Ruandasta saapui yli miljoona pakolaista kansanmurhan jälkimainingeissa.
Työssään Mäenpää havaitsi pian, että Itä-Kongo oli yhä yksi maailman väkivaltaisimmista rajaseuduista. Kotitalossaan hän kuunteli sissijoukkojen ja maan armeijan sotimista kaupunkia ympäröivillä kukkuloilla.
Turvallisuusuhkien lisäksi yhteiskuntaan pesiytynyt korruptio haittasi kehitysyhteistyöhankkeiden toteuttamista.
Silti Gomassa tapahtui paljon hyvääkin. Mäenpää kehuu kongolaisten yritteliäisyyttä sekä etenkin paikallisia avustustyöntekijöitä, jotka sinnikkäästi suoriutuivat tehtävistään ja päivän päätteeksi matkasivat koteihinsa usein kauas järjestöjen konttoreista. Heillä ei ollut aikaa eikä rahaa verkottua iltaisin ulkomaalaisten kollegoidensa tavoin baareissa tai kosteissa juhlissa.
Mäenpää kuvaa myös, kuinka hän rakennutti kahdellesadalle lapselle koulua, johon tosin ahtautui sen valmistuttua kaksinkertainen määrä lapsia. Se taas heikensi opettajien mahdollisuuksia selviytyä työstään, ja lasten oppitulokset heikkenivät.
Yhteenvetona Mäenpää toteaa, että kansainvälinen yhteisö tarjoaa köyhille maille standardimaailmankuvaa, joka ei huomioi afrikkalaisia sosiaalisia eikä kulttuurisia tapoja.
Lue lisää: Intiassa naiset voivat myös yllättää
Lue lisää: Kaikki kärsivät, kun vedenkierto häiriintyy