Jukka Aronen

Länsimaiset arvot erkanevat muun maailman arvoista

Maailmanlaajuisen arvotutkimuksen mukaan kuilu liberaalien ja perinteisiin arvoihin nojaavien maiden välillä on kasvanut 25 viime vuoden aikana.

Venäjän Ukrainassa aloittama sota on saanut eurooppalaiset poliitikot pohtimaan, miksi esimerkiksi afrikkalaiset valtiot eivät ole suoraan ilmoittaneet jakavansa länsimaiden huolta Venäjän hyökkäyksestä liberaalia arvomaailmaa kohtaan.

Keväällä ilmestyneen suuren maailmanlaajuisen arvotutkimuksen mukaan on hyvin yleistä ajatella, että perinteisiä arvoja kunnioittavat kehittyvien maiden kansalaiset omaksuvat aikaa myöten länsimaisia liberaaleja arvoja. Näin siksi, että kun elintaso ja turvallisuudentunne köyhissä maissa kasvavat, myös niissä asuvien ihmisten valinnanmahdollisuudet paranevat ja itsensä toteuttaminen yleistyy.

90 maassa vuosina 2017-2022 tehtyjen haastattelujen perusteella erot liberaalien ja perinneyhteiskuntien välillä ovat kasvamassa.

Tällainen ajattelu on kuitenkin liian yksiulotteista, tutkimuksessa sanotaan. Kun tutkijat olivat haastatelleet lähes 130 000:ta ihmistä 90 maassa vuosien 2017-2022 aikana, kävi ilmi, että liberaalien ja perinneyhteiskuntien erot ovat itse asiassa kasvamassa.

Esimerkiksi protestanttisesta Euroopasta on tulossa yhä maallistuneempi ja yksilönarvoja painottavampi alue, kun taas useat yhteisöllisyyteen ja perinteisiin tukeutuvat kehittyvät maat ovat pitämässä yhä tiukemmin kiinni omista perinteistään.

Euroopassa erilaiset arvot kuin muualla

Brittiläinen The Economist -lehti pääsi tarkastelemaan tutkimuksen aineistoa viime kesänä. Lehden mukaan yhteisöllisyyden voimakkuutta mitattiin kysymällä, miten helposti vastaajat luottavat muihin ihmisiin. Yhteisöllisyys on voimakkainta siellä, missä muukalaisiin luotetaan vähiten.

Esimerkiksi protestanttinen Eurooppa ja islaminuskoinen maailma ovat tässä suhteessa ajautuneet kauemmaksi toisistaan. Siinä missä luottamus muukalaisia kohtaan kohosi Euroopassa 38 prosentista yli 50 prosenttiin vuosina 1998-2022, islamilaisissa maissa se putosi 15 prosenttiin.

Yhteisöllisissä, tai ”klaanimaisissa”, yhteiskunnissa ihmiset eivät ole myöskään kovin halukkaita allekirjoittamaan vetoomuksia, koska niiden koetaan olevan turhia tai jopa vahingoksi allekirjoittajalle. Tämän mittarin mukaan yksilöllinen Eurooppa ja yhteisöllinen Latinalainen Amerikka ovat ajautuneet 25 vuoden aikana kauemmas toisistaan.

Eurooppa on tehnyt eroa muuhun maailmaan myös monilla muilla mittareilla, kuten esimerkiksi avoimemmalla suhtautumisellaan homoseksuaalisuuteen, lasten tottelevaisuuteen ja tieteen asemaan, lehti kirjoittaa.

Arvojen yhdentyminen ei ole automaattista

Tutkimus sijoittaa maailman eri kulttuurialueet arvokartalle.

Afrikkalainen ja islamilainen kulttuuri on selkeästi vahvimmin perinteisiin nojaava ja hengissäsäilymistä painottava alue. Sitä lähellä ovat katolinen Latinalainen Amerikka ja ortodoksikristittyjen Eurooppa.

Itsensätoteuttamista ja yksilöllisyyttä painotetaan eniten protestanttisessa Euroopassa ja maantieteellisesti hajanaisemmassa englanninkielisessä yhteisössä. Näitä lähellä on katolinen Eurooppa.

Konfutselaisen kulttuurin maat, kuten Japani, ovat myös erittäin maallistuneita, mutta eivät niin yksilökeskeisiä kuin Länsi-Eurooppa ja englanninkielinen yhteisö.

Tutkimuksen mukaan on perusteltua olettaa, että elintason kasvun myötä arvokartan afrikkalaisen ja islamilaisen kulttuurin hallitsemasta perinnenurkasta tapahtuisi hidasta siirtymää kohti yksilöllisempää ja liberaalimpaa nurkkausta, johon myös Suomi kuuluu.

Mutta miksi näin ei juuri nyt tapahdu?

Tutkimuksen laatijat sanovat, että muuutos ei ole suoraviivaista tai automaattista, vaan siihen vaikuttavat monet asiat, kuten kussakin maassa vallitsevat filosofiset, poliittiset ja uskonnolliset virtaukset. Toisinaan myös hallintokoneistot ja eliitit voivat jarruttaa siirtymää, jos siitä on niille itselleen haittaa.

”Uskonnollisten ja autoritaaristen arvojen viehätys katoaa hitaasti ja epävarmasti, mutta maallisilla ja liberaaleilla arvoilla on ollut taipumus päästä niskan päälle pitkällä aikavälillä”, The Economist -lehti summaa.