Tietojen ja taitojen välittäminen hoitohenkilökunnalle ei riitä. Hoitajat tarvitsevat paremmat työolosuhteet suoriutuakseen työtehtävistään kunnolla, kirjoittaa apulaisprofessori ja Surgo Foundationin toiminnanjohtaja Sema Sgaier.
Pesitkö kätesi? Tarkistitko sykkeen? Oletko huolehtinut, että tarvittavat välineet ovat saatavilla? Näiden voisi kuvitella olevan itsestään selviä toimenpiteitä synnytykseen valmistautuvalle terveydenhuollon ammattilaiselle. Hoitovirheet ovat kuitenkin edelleen yksi suurimpia ennaltaehkäistävien potilaskuolemien syitä matalan ja keskitulotason maissa, eivätkä yritykset ongelman ratkaisemiseksi ole toimineet.
Hoitovirheisiin on koetettu puuttua kokoamalla muistilista, jota hoitajat ja muu synnytyksessä avustava hoitohenkilökunta voisi hyödyntää. Vuonna 2017 kuitenkin huomattiin, että monivuotinen, Pohjois-Intiaan sijoittunut World Health Organizationin Safe Childbirth Checklist -miljoonahanke ei parantanut vauvojen tai heidän äitiensä tilannetta.
Vaikka synnytyksen muistilistalla oli joitain mahdollisia hyötyvaikutuksia, se osoittautui riittämättömäksi keinoksi korkean synnytyskuolleisuuden torjumiseksi. Brittiläisen lääketieteellisen julkaisun The Lancetin mukaan tämänkaltaiset mikro-tason toimet – joihin lukeutuu myös työntekijöiden opastaminen – kattavat 72% kaikista hoitotyön maailmanlaajuiseen parantamiseen tähtäävistä strategioista. Vaikka mikro-tason toiminta saattaa auttaa parantamaan paikallisten sitoutumista terveyspalveluiden laadukkuuteen, ”ihmisillä on tapana palata vanhoihin tapoihin, etenkin jos ympäröivä järjestelmä ei tue muutosta”. Mikro-tason toimet voivat yksinään olla jopa haitallisia, sillä ne saattavat kuluttaa liikaa rajallista aikaa ja resursseja.
Kansainvälisen terveysyhteisön on kehitettävä uusia, näyttöön perustuvia menetelmiä, jotka puuttuvat piileviin – ja usein piilotettuihin – syihin, joiden vuoksi terveydenhuollon palveluntarjoajat eivät onnistu ottamaan ratkaisevia kehitysaskeleita. Ensimmäiseksi on tunnistettava ja nimettävä nuo syyt. Vain siten voidaan parantaa hoidon laatua ennen synnytystä, sen aikana sekä synnytyksen jälkeen.
”Sen voi saman tien unohtaa, että palveluntarjoajat tarvitsisivat vain lisäkoulutusta.”
Yksi ajatus, jonka voi saman tien unohtaa, on se, että palveluntarjoajat tarvitsisivat vain lisäkoulutusta. Tutkimukset osoittavat, että olennaisten tietojen ja taitojen välittäminen hoitajille ja muille terveydenhuollon tarjoajille ei yleisesti ottaen riitä. Vaikka useampi hoitaja olisi tietoinen esimerkiksi siitä, että heidän on tarkkailtava potilaan verenpainetta tai siitä, että heidän tulee ohjata haastavat potilaat paremmin varusteltuun sairaalaan, he eivät aina tee niin tai toiminta ei ole pitkäjänteistä.
Tavoitteena onkin siis selvittää mistä ero terveydenhuollon palvelutarjoajien tietämyksen ja toiminnan välillä johtuu. Minä ja kollegani olemme pyrkineet selvittämään tätä epäsuhtaa Uttar Pradeshissa, yhdessä Intian köyhimmistä alueista, jossa äitien ja vastasyntyneiden kuoleminen synnytyksen aikana tai pian synnytyksen jälkeen on kymmenen kertaa todennäköisempää kuin Yhdysvalloissa.
Vierailtuamme yli 20 klinikalla ja haastateltuamme kymmeniä hoitajia ja muuta hoitohenkilökuntaa kehitimme useamman hypoteesin selittämään terveydenhuollon palveluntarjoajien kykenemättömyyttä ryhtyä tarvittaviin toimiin. Tämän jälkeen testasimme hypoteesejamme erilaisten päätöksentekoon liittyvien pelien avulla selvittääksemme syitä hoitajien toiminnan taustalla.
Selvittämämme syyt jaoimme kahteen kategoriaan: henkilökohtaiset syyt (työntekijöiden pelot, uskomukset, motiivit, ennakkoluulot ja näkemykset) sekä kontekstisidonnaiset syyt (potilaan ja tämän perheen vaatimukset, lääkäreiden asenteet, sairaalainfrastruktuuri ja -prosessit). Nämä kaksi kategoriaa liittyvät tiivisti toisiinsa.
Tutkimuksemme perusteella hoitajat Uttar Pradeshissa saavat vain rajallisesti tukea lääkärikollegoiltaan ja asioiden mennessä pieleen juuri hoitajia syytetään – ja rangaistaan. Lisäksi perheet ja omaiset eivät aina kunnioita hoitajia ja vastustavat usein hoitajien suositusta siirtää potilas suurempaan sairaalaan.
Lopputuloksena hoitajat kärsivät jatkuvasta stressistä ja pelkäävät itsensä puolesta, mikä johtaa siihen, että hoitajien huoli itsestään asettuu potilaiden kohtaamien riskien edelle. Tästä syystä monet hoitajat keskittyvät vain tehtäviin, jotka ovat yksinomaan heidän vastuullaan, kuten varsinaisessa synnytyksessä avustaminen, ja jättävät vähemmän akuutit oheistehtävät tekemättä.
Kenttätutkimusta tehdessäni näin omin silmin, kuinka tämä tapahtuu. Hoitaja istui pöytänsä ääressä, kun kuulin ääniä hänen takanaan olevasta huoneesta. Nuori nainen oli juuri synnyttänyt ja makasi lattialla hyvin laihana ja selvästi uupuneena. Tuolla hetkellä jonkun olisi pitänyt olla rohkaisemassa häntä imettämään lastaan; imettäminen heti synnytyksen jälkeen on erittäin tärkeää lapsen vastustuskyvyn kehityksen kannalta. Huomauttaessani asiasta hoitajalle hän totesi, ettei se ollut hänen työtään.
Tosiasiassa se olisi ollut hoitajan työ. Mutta heti kun vauva oli autettu turvallisesti maailmaan, hoitaja oli poistunut paikalta – tässä nimenomaisessa tapauksessa yhtenä syynä oli vauvan isoäidin vältteleminen. Lopputuloksena äiti ja lapsi jäivät vaille tärkeää hoitoa – virhe, jolla voi olla erittäin vakavia seurauksia.
”Sairaaloiden tulisi tarjota kannustavaa ohjausta rankaisemisen sijaan.”
Tarkoituksenani ei ole syyttää hoitajia. Päinvastoin, tutkimuksestamme käy selvästi ilmi, että hoitajat tarvitsevat paremmat työolosuhteet suoriutuakseen työtehtävistään kunnolla. Sairaaloiden tulisi tarjota kannustavaa ohjausta rankaisemisen sijaan. Yhteistyö ja yhdessä tehtävä ongelmanratkaisu tulisi sisällyttää osaksi työkulttuuria. Sairaalan johtajien tulisi kantaa vastuu aiheutuneista terveysvaikutuksista. Vuorovaikutuksen kehittäminen paikallisen yhteisön ja terveyspalveluiden tarjoajien kesken voisi samaten auttaa, jotta potilaat ja heidän perheensä tietäisivät, mitä odottaa ja kuinka toimia. Sen sijaan uusi muistilista ei auta.
Tietenkään motiivit terveyspalveluiden tarjoajien päätöksenteon taustalla eivät ole samanlaisia kaikkialla. Paikallinen tutkimus on tarpeellista, jotta voidaan suunnitella ratkaisuja, jotka sopivat tiettyyn kontekstiin. Selvittämällä miksi terveyspalveluiden tarjoajat toimivat tietyllä tapaa kansainväliset terveydenhuollon ohjelmat voivat säästää miljoonia dollareita – ja vielä useampia ihmishenkiä.
Sema Sgaier
Kirjoittaja on apulaisprofessori (Harvard T. H. Chan School of Public Health), Surgo Foundationin toiminnanjohtaja sekä yksi sen perustajista.
Englannin kielestä suomentanut Laura Millasnoore.
© Project Syndicate, 2019.
