Osoitteena on venevaja Höytiäisen järven rannalla Pohjois-Karjalassa.
Moottorin ääni kantautuu järveltä, ja kohta vene lipuu vajaan. Vajan nurkassa on kasa pahvilaatikkoja, joissa lukee Tarja Cronberg ja venevajan osoite. Kyljessä on Euroopan parlamentin logo. Laatikot matkustivat Brysselistä Suomeen, kun Cronbergin pesti EU- parlamentissa päättyi viime kesäkuussa.
”Hypätkää kyytiin”, Cronberg huikkaa veneestä.
Järven selkä kimaltelee auringossa, kun tervalta tuoksuva puuvene kääntyy kohti Teerisaarta.
”Ennen täällä asui 500 ihmistä. Nyt asukkaita on kuusi tai seitsemän.”
Teerisaari on Cronbergille tärkeä. Hän osti tilan kesäpaikaksi vuonna 1971. 1980-luvulla Cronberg ja hänen tanskalainen miehensä muuttivat tilalle ja ryhtyivät luomuviljelijöiksi.
Kun tilan päärakennus paloi peruskorjauksen yhteydessä vuonna 1991, Cronberg rakennutti uuden talon kelohongasta. Siellä hän asui, kun hän oli Pohjois-Karjalan maakuntajohtaja. Sinne hän palasi viikonloppuisin, kun hän työskenteli kansanedustajana ja työministerinä Helsingissä.
Viime vuodet Cronberg työskenteli Euroopan parlamentissa. Silloinkin hän matkusti Teerisaareen aina, kun se oli mahdollista.
”Kun liikkuu paljon, tulee juurien tarve. Olen syntynyt Helsingissä, mutta irtojuuret ovat täällä Pohjois-Karjalassa. Ne ovat syntyneet tämän paikan kautta.”
Tarja Cronberg sitoo veneensä laituriin ja kävelee taloonsa. Viime kesästä alkaen hän on jälleen asunut vakituisesti Teerisaaressa.
Äänet kevään eurovaaleissa eivät riittäneet uuteen kauteen.
”Olihan se pettymys. Mielelläni olisin jatkanut EU-parlamentissa, etenkin rauhankysymysten parissa. Se oli minulle hieno paikka tehdä aseistariisuntatyötä ja vaikuttaa, vaikka parlamentin valta näissä kysymyksissä onkin rajallinen.”
Työtä nuorille miehille
Rauhantyö on aina kiinnostanut Tarja Cronbergiä. EU-parlamentissa hän oli ulkoasiainvaliokunnan sekä turvallisuus- ja puolustuspolitiikan alivaliokunnan jäsen. Lisäksi hän johti Iran-delegaatiota.
Työssään hän näki, miten kansainvälisen yhteisön ja suurten maiden ulkopolitiikka voi vaikuttaa yksittäiseen maahan – joskus päinvastaisesti kuin oli tarkoitus.
”Kun jokin maa nimetään roistovaltioksi ja maailman paariaksi, siinä maassa tapahtuu jotain. Jos maata kaiken lisäksi yritetään eristää sanktioiden kautta, neuvotteluyhteydet usein katkeavat. Iranin tilanne on tästä hyvin kuvaava.”
Niin kutsuttu nöyryyttämispolitiikka ei hänen mielestään kannata.
”Pohjois-Koreaa on nöyryytetty enemmän kuin Irania, ja tavallaan siinä on annettu maalle syy kehittää ydinase. Eristäminen on johtanut siihen, että valtion on tarkasteltava turvallisuuttaan uudesta näkökulmasta.”
Cronbergin mukaan EU:n Venäjä-pakotteissa on samaa asennetta.
”Konflikti olisi voitu ehkäistä, jos Venäjän kanssa olisi neuvoteltu esimerkiksi EU:n ja Venäjän huippukokouksissa. Suomi on esimerkki siitä, että voi olla EU:n jäsen ja ylläpitää hyviä suhteita Venäjään. Se olisi ollut mahdollista myös Ukrainan kohdalla.”
Cronberg toteaa, että myös Venäjän presidentti Vladimir Putin halutaan lannistaa sanktioilla, vaikka hän on Venäjällä suositumpi kuin koskaan.
”Putin pystyy vetoamaan nöyryytykseen, jota Venäjä on kokenut 20 vuotta kylmän sodan loppumisen jälkeen. Nyt ristiriidat ovat jo sellaiset, että on vaikea nähdä, miten konflikti saadaan hallintaan.”
Cronberg uskoo vuoropuhelun ja talouden voimaan. Toimiva talous ja etenkin työllisyys ovat hänen mielestään parhaita konfliktin ehkäisykeinoja.
”Aseellisten konfliktien todennäköisyys kasvaa siellä, missä on paljon työttömiä nuoria miehiä ja kaaosta. Olisi hyvä pohtia, miten nuorten miesten työllisyyttä voidaan parantaa.”
Cronberg tarkastelee myös kehitysyhteistyötä rauhankysymysten kautta.
”Minulle kehitysyhteistyö on tie järjestäytyneeseen yhteiskuntaan, mahdollisuus luoda hyvinvointia ja siten ehkäistä konflikteja.”
Arjen tarpeet etusijalle
Tarja Cronbergin mielestä EU:lla pitäisi olla nykyistä johdonmukaisempi ja kokonaisvaltaisempi ote ulkopolitiikkaan. Konflikteja pitäisi pystyä ehkäisemään tai vähintään jälleenrakennusvaiheessa olisi syytä olla aktiivinen.
Nykyisin EU saattaa reagoida konfliktiin vasta, kun humanitaarista apua tarvitaan. Jälleenrakennus tarkoittaa usein infrastruktuureihin keskittyviä projekteja, kuten teiden ja sähköverkostojen rakentamista. Rahat päätyvät suuryritysten ja konsulttifirmojen taskuihin.
Tärkeämpää olisi pohtia paikallisia tarpeita arjessa, Cronberg sanoo.
”Esimerkiksi naisten arkisia asioita. Miten lapset pääsevät turvallisesti kouluun, miten vesihuolto on järjestetty, miten työllisyyttä parannetaan?”
Pohjois-Afrikan valtiot eivät ole päässeet jaloilleen vallankumousten jälkeen.
”Valtioiden taloudellinen kehitys ei ole kenenkään hallinnassa. Normaali talous ja työllisyys luovat turvallisuutta ja tukevat sellaisia poliittisia voimia, jotka voivat rakentaa maata edelleen. Mutta jos maassa on kaaos, kuka sinne investoi? Ei kukaan. Silloin syntyy sotatalouksia, joissa on aseita, naiskauppaa ja muuta rikollisuutta.”
Talouden, kehityksen ja rauhan suhde ei toteudu myöskään EU:n ulkopolitiikassa.
Cronbergin mielestä kehityskysymykset eivät koskaan nousseet esiin, kun europarlamentaarikot keskustelivat EU:n ulkopolitiikasta tai turvallisuuskysymyksistä valiokunnissa. Valiokuntatyössä niitä sivuttiin esimerkiksi silloin, kun EU lähetti joukkojaan Keski-Afrikkaan ja Maliin.
”Keskustelua käytiin esimerkiksi nopean toiminnan joukkojen käyttämisestä ja kansanmurhan estämisestä Kongon demokraattisessa tasavallassa. Mutta ei siitä, miksi kansanmurha tapahtuu ja olisiko kehitystyöllä voitu sitä ehkäistä.”
Vaikka kehityspoliittinen johdonmukaisuus on kirjattu Lissabonin sopimukseen, sen toteutus on usein ontuvaa. Osasyy löytyy EU:n organisaatiosta, jossa kehitysyhteistyö kuuluu komission alaisuuteen, kun taas turvallisuus- ja ulkopolitiikka on ulkoasiainhallinnon vastuulla.
”Ratkaisuhan olisi se, että konfliktien ehkäisy, rauhankysymykset ja kehitysyhteistyö olisivat ulkoasiainhallinnossa. Erottelu on johtanut siihen, ettei elinten välillä enää ole neuvotteluyhteyttä.”
Johdonmukaisuuden puuttuminen nakertaa EU:n uskottavuutta.
Cronberg puhuu jopa kaksinaamaisuudesta.
”Kukaan ei kritisoi Israelin ydinasetta, joka on rakennettu amerikkalaisten epäsuoralla tuella. Toisaalta Israel uhkaa hyökätä Iraniin, jos se hankkii ydinaseen. Onhan se omituista, että joillakin saa olla ydinase, toisilla ei.”
Samaa kaksinaamaisuutta näkyy Cronbergin mielestä myös ihmisoikeuskysymyksissä.
”Milloin EU reagoi kansanmurhaan ja milloin ei? Se on kiinni siitä, minkä maan edut ovat pelissä. Sama koskee YK:n turvallisuusneuvostoa, joka pääsee yksimielisesti tuomitsemaan vain niitä maita, joissa kellään ei ole intressejä.”
”Minulle kehitysyhteistyö on tie järjestäytyneeseen yhteiskuntaan, mahdollisuus luoda hyvinvointia ja siten ehkäistä konflikteja.”
Muistoja Iranista
Tarja Cronbergin parhaimmat muistot EU-parlamentista liittyvät Iran-delegaatioon ja sen vierailuun Iranissa. Viime joulukuinen vierailu oli EU:n ensimmäinen kuuteen vuoteen, ja se uhkasi peruuntua useaan otteeseen.
Iranissa delegaatio tapasi maan parlamentin jäseniä ja keskusteli ihmisoikeuksista.
”EU-parlamentissa pelättiin, että Iranin poliittinen johto voisi käyttää matkaa väärin. Mutta toinen puoli on se, että tällaisen delegaation vierailu antaa kansalaisille tunteen, että heitä tuetaan. Minusta vuoropuhelu Iranin kanssa on tärkeää.”
Cronberg tapasi myös vankeuteen tuomittuja ihmisoikeusaktivisteja – tosin salaa. Yksi vierailun merkittävimpiä hetkiä oli tapaaminen asianajaja Nasrin Sotoudehin ja elokuvaohjaaja Jafar Panahin kanssa. Vuotta aiemmin Euroopan parlamentti oli myöntänyt heille Saharov-palkinnon työstä ihmisoikeuksien ja mielipiteenvapauden hyväksi.
Sotoudeh antoi Cronbergille lahjaksi tekemänsä taulun, kankaalle kirjailtuja kukkia.
Cronberg haluaa näyttää sen. Sotoudeh ajaa naisten ja lasten oikeuksia sekä on puolustanut useita ihmisoikeusaktivisteja ja oppositiojohtajia. Vuonna 2011 hänet tuomittiin vankilaan propagandan levittämisestä ja valtion turvallisuuden vaarantamisesta.
”Hän teki käsitöitä vankila-aikanaan. Mitä kaikkea hän on ajatellut näitä kirjaillessaan?”
Iran on Cronbergin elämässä läsnä myös tulevina kuukausina.
Hän kirjoittaa kirjaa EU:n ulkopolitiikasta, etenkin ydinaseneuvotteluista. Siksi hän seuraa tarkasti neuvotteluja ydinsulkusopimuksesta ja Iranin ydinaseohjelmasta.
”Kirjan teemana on se, mitä nöyryytys ja alistaminen kansainvälisessä politiikassa tarkoittaa, ja se, miten ne maat, joita alistetaan ja nöyryytetään, reagoivat.”
Entä politiikka? Eurovaalien jälkeen Cronberg ilmoitti jättävänsä sen muille. Nyt hän ei halua puhua asiasta.
”Ehkä siirryn asiantuntijaksi. Olen Suomen Rauhanliiton puheenjohtaja, ja teen mielelläni esimerkiksi ulkoministeriön kanssa yhteistyötä ydinsulkuasiassa.”
Sitä ennen hän siirtää parlamentista saapuneet arkistot venevajastaan Teerisaareen. Juuri nyt yksi laatikko odottaa laiturilla. Kylkeen on kirjattu sinisellä tussilla: Iran.
TEKSTI TAINA TERVONEN
KUVAT EEVA ANUNDI
Kirjoittaja on Pariisissa asuva vapaa toimittaja.
TARJA CRONBERG
IKÄ: 71
KOULUTUS: Tekniikan ja kauppatieteiden tohtori
TYÖURA: Apulaisprofessori Tanskan teknillisessä korkeakoulussa (1989–1995), Pohjois-Karjalan maakuntajohtaja (1995–2001), Kööpenhaminan rauhan- ja konfliktintutkimuslaitoksen johtaja (2001–2003), kansanedustaja (2003–2007), työministeri (2007–2009), Vihreiden puheenjohtaja (2005–2009), Ulkopoliittisen instituutin erityisasiantuntija (2009–2011) ja Euroopan parlamentin jäsen (2011–2014)
PERHE: Leski ja Tanskassa asuvan uusperheen äiti ja isoäiti
HARRASTUKSET: Vesillä ja metsässä liikkuminen, muotokuvavalokuvaus
MOTTO: Syrjästä näkee selvemmin
