Sambian metsät häviävät savuna ilmaan

Väestönkasvu ja puuhiilen valmistaminen uhkaavat muuttaa Afrikan yhdeksi isoksi grilliksi. Sambiassa ollaan ehkä vihdoin näkemässä metsä puilta.

Näky on lohduton. Vielä äskettäin luonnonkaunis, vehreä metsä on muuttunut kuivaksi säärenkorkuisten kantojen kattamaksi kankaaksi. Palamisen jälkiä näkyy siellä täällä. Metsikkö on muuttunut joutomaaksi.

Paikalla on ollut puuhiilenpolttaja. Puusto on päätynyt kuumennettavaksi maahautaan eli miiluun jatkokäsittelyä varten. Olemme eteläisen Afrikan sisämaavaltiossa Sambiassa, Mumbwassa, reilu sata kilometriä länteen pääkaupungista Lusakasta.

Puusto on päätynyt kuumennettavaksi maahautaan eli miiluun jatkokäsittelyä varten.

Sambian valtateiden varsilla eri puolilla maata on läjäpäin hiilisäkkejä. Se, kummalla puolella tietä säkit ovat, kertoo niiden pääasiallisen kulkusuunnan: vasemmalla puolella olevat ovat menossa kohti pääkaupunkia Lusakaa, oikealla puolella kohti Zimbabwea tai Tansaniaa.

Ostajana on usein rekkakuski, joka palatessaan Sambian-reissultaan tyhjällä rekalla hyödyntää mahdollisuuden tehdä vähän rahaa välittämällä säkkejä pääkaupungin tai naapurimaiden hiilennälkäisille ja maksukykyisille markkinoille.

Sambia on lähes yhtä metsäinen maa kuin Suomi: yli 60 prosenttia maasta on metsän peitossa. Sen metsät ovat kuitenkin uhan alla.

Suomen tukeman koko maan kattavan metsänkartoitushankkeen toisessa vaiheessa arvioitiin maankäyttöä ja sen vaikutuksia Sambiassa. Integrated land use assessment -ohjelman pohjalta saatiin vuonna 2016 arvio Sambian vuosittaisesta metsäkadosta: 270 000 hehtaaria vuodessa, noin jalkapallokentän verran minuutissa. Todellinen luku on nyt tuotakin korkeampi, sillä arvion tekemisen jälkeen Sambiaa kohtasi energiakriisi.

Kriisin aiheutti sää. Sateet jäivät tulematta, ja Sambesijoen mahtavat vesivoimalat kävivät minimiteholla. Noin 90 prosenttia sähkönsä vesivoimalla tekevässä maassa koettiin ennennäkemätön sähköpula. Ja sähkön säännöstelyn vuoksi puuhiilen menekki kasvoi entisestään.

Jatkuva väestönkasvu, noin kolme prosenttia vuodessa, lisää painetta hakata metsiä lisää. Kolme prosenttia ei äkkiseltään kuulosta korkealta luvulta, mutta jatkuessaan se tarkoittaa, että maan väkiluku tuplaantuu nykyisestä 18 miljoonasta vuoteen 2040 mennessä, eli siis vain reilussa 20 vuodessa.

Puuhiili suosittua

Sambialaiset ovat riippuvaisia puuhiilestä. Se on perinteinen polttoaine, ja useille sähkön puuttuessa ainoa vaihtoehto.  Puuhiilen käyttö kuluttaa metsiä enemmän kuin niiden hyödyntäminen polttopuina, mutta hiilen käyttö on kätevämpää ja sen lämpöarvo on korkeampi kuin polttopuun.

Maaseudulla polttopuuksi riittää edelleen pääosin oksat ja risut. Puuhiilen kysyntä tuleekin erityisesti kaupungeista. Väestönkasvun ja kaupungistumisen myötä hiilen kysyntä kasvaa koko ajan. Siitä on tullut myös vientituote naapurimaihin. Onpa hiilikuormia viety Sambiasta konteissa Persianlahdelle saakka.

Väestönkasvun ja kaupungistumisen myötä hiilen kysyntä kasvaa koko ajan.

Metsien raivaaminen maanviljelyn tarpeisiin on hiilenpolttoakin suurempi syy metsäkadolle. Kysymys ei ole siitä, etteikö Sambiassa olisi tilaa, koska väestötiheys ei ole kovin paljon suurempi kuin Suomessa. Viljelysmenetelmät ovat kuitenkin tehottomia, minkä takia maata tarvitaan paljon. Kaskiviljely on myös yleistä. Käyttämätön maa-alue on altis kaappauksille, joten metsä saatetaan hakata vain omistamisen merkiksi.

Väestönkasvun ja kaupungistumisen myötä asutuskeskusten lähellä olevat metsät päätyvät asutuksen tarpeisiin, pieniksi viljelypalstoiksi tai epävirallisiksi kaatopaikoiksi. Viime vuonna osa Lusakan kupeessa olevasta suojellusta metsäalueesta, Lusaka East Forest Reserve 27:stä, otettiin hämärissä olosuhteissa suojelun piiristä, ja myytiin kiinteistöjen rakentajille.

Haltuunotto seurasi skandaali, mutta vahinko metsälle ehti jo tapahtua. Ympäristöjärjestöt ja asukkaat ovat huolissaan metsän kutistumisen vaikutuksista paitsi virkistyskäyttöön myös käytön paineesta laskeviin ja pilaantuviin pohjavesiin.

Tehoton metsähallinto

Siirtomaa-ajoista lähtien Sambiaan on tuotu ja istutettu eukalyptusta ja mäntyä, joka kasvaa Sambiassa täyteen mittaansa nopeasti parissakymmenessä vuodessa. Puuplantaasien hyödyntäminen voisi olla keino vähentää tai ainakin hidastaa luonnonmetsien sukupuuttoa.

Suomi on ollut Sambian metsissä 1970-luvulta alkaen. Suomen tuella maahan perustettiin metsäteollisuutta: perustettiin valtiollinen metsäyhtiö ZAFFICO, metsänhoitajakoulutus, ja istutettiin mänty- ja eukalyptusviljelmiä. Alkuperäismetsien puu kun ei pääasiassa käy sahatavaraksi.

Aikoinaan Sambiasta ei muita löytynytkään kun suomalaisia Kara-pyörösahoja. Nykyisinkin Sambian ”teuvohakkaraiset” eli paikalliset sahurit sahaavat usein puunsa Karan kenttäsirkkelin pohjalta tehdyillä kopioilla.

Nykyisinkin Sambian teuvohakkaraiset eli paikalliset sahurit sahaavat usein puunsa Karan kenttäsirkkelin pohjalta tehdyillä kopioilla.

ZAFFICO on näihin päiviin saakka säilynyt ainoana suurempana metsäalan toimijana.  Valitettavasti yhtiö kärsi huonosta hallinnosta. Kun plantaaseilta korjattiin puuta, ei korvaavia istutuksia juuri tehty. Plantaasien maat päätyivät myös viime kädessä muuhun käyttöön, muun muassa viljelykseen.

Vasta aivan viime vuosina on ZAFFICO alkanut jälleen istuttaa, uusillekin alueille. Tavoitteena on jopa ZAFFICO:n listaaminen paikalliseen pörssiin omistuspohjan laajentamiseksi ja tarvittavien investointien mahdollistamiseksi. Kaikki tämä on tapahtunut kuitenkin liian pienessä mittakaavassa ja liian myöhään.

Sambia kärsii jo nyt puutavarapulasta. Noin 5-6 vuoden tähtäimellä kotimainen plantaasipuutavara loppuu markkinoilta kokonaan. Asiaa ei auta yhtään se, että naapurimaissa tilanne on samantapainen. Jatkossa paine luonnonmetsiä kohtaan sekä Sambiassa että sen rajanaapurissa Kongon demokraattisessa tasavallassa kasvaa entisestään.

Ongelmalliset maanomistussuhteet

Ongelmien ytimessä ovat maanomistussuhteet. Liki kaksi kolmannesta Sambian pinta-alasta on perinteistä yhteisömaata, communal land. Paikallisyhteisöjen omistus toimi hyvin aikoinaan kun väestö oli pieni ja metsät suuria.

Nyt paine metsiä ja muita luonnonvaroja kohtaan kasvaa koko ajan. Yhteisömaiden käytön hallinta vaihtelee alueelta toiselle, mutta päättävässä asemassa ovat yleensä heimopäälliköt ja heitä avustavat heimovanhimpien neuvostot. Nämä myöntävät yhteisön asukkaille käyttöoikeuksia maahan ja muun muassa hakkuuoikeuksia metsään. Hyöty on usein lyhytaikainen. Laajemmat vaikutukset vaikkapa veden valuma-alueisiin huomataan vasta viiveellä.

Käytännössä tästä seuraa, että metsänkäyttöä ei yhteisömailla juuri valvota. Puuhiilen valmistajan intressissä on kaataa puut ja polttaa ne hiileksi ennen, kuin joku muu sen tekee. Hakkuuoikeuksien käsittelyssä esiintyy huijauksia ja korruptiota, puita on viety moninkertainen määrä verrattuna myönnettyihin oikeuksiin.

Yhteisömetsiä perustamassa

Positiivistäkin kerrottavaa Saharan eteläpuolisesta Afrikasta on. Viralliset suojelualueet ja metsänhoitosuunnitelmat kattavat vuosi vuodelta enemmän ja enemmän metsää, niin myös Sambiassa.

Avainasemassa on oikeus maahan – eli se, että paikallisyhteisöt itse ovat kiinnostuneita ja sitoutuneita suojelemaan metsiä. Tähän tarvitaan sekä oikeudet turvaavaa lainsäädäntöä että paikallistason toimia. Paikallisyhteisöjen on koettava, että metsistä on enemmän hyötyä heille pystyssä kuin raivattuina tai poltettuina.

Sambian metsälainsäädännön ja -hallinnon kehittämistä Suomi on tukenut pitkään. Tuorein metsälaki (Forest Act) saatettiin ajan tasalle Suomen tuella vuonna 2015.

Suomen viimeisin Sambian metsiin liittyvä ohjelma keskittyi yhteisömetsähallinnon kehittämiseen. Ohjelman tuella Sambian metsähallinto sai valmisteltua lain, joka määrittelee yhteisöjen oikeudet ja velvollisuudet käyttämiinsä metsäalueisiin ja antaa niille laillisen aseman.

Lyhennelmähirviötä DFNORMP (Decentralised Forest and Other Natural Resources Management Programme) kantava ohjelma keskittyi siihen, miten paikallisyhteisöille voitaisiin tarjota elinkeinoja, jotka eivät kuluttaisi metsää ja muita luonnonvaroja yli luonnon kantokyvyn.

Nelivuotinen ohjelma päättyi elokuussa 2018. Sambian hallitus ja ohjelman tukemat paikallisyhteisöt olivat vedonneet pitkään Suomen tuen jatkamiseksi. Ohjelma päättyy, koska Suomi vähentää kehitysyhteistyötään Sambian kanssa.

Merkittävä osa ohjelmaa oli tukea yhteisöjen maankäyttöä siten, että yhteisöt itse saivat osoittaa, mitä metsäalueita ne halusivat saattaa suojelun piiriin. Kiinnostus tähän olikin riemastuttavan suurta. Ohjelman aikana luotiin ja testattiin yhdessä paikallisen hallinnon ja yhteisöjen kanssa metsälain mahdollistamat toimenpiteet yhteisömetsärekisteröinnille.

Merkittävä virstanpylväs saavutettiin, kun maa-asiain ministeriö antoi viimein asiaa koskevan asetuksen helmikuussa 2018. Ensimmäistä kertaa yhteisöjen on mahdollista saada lain turvaamat oikeudet käyttämäänsä maahan ja siten halu kestävään käyttöön vahvistuu. Samalla myös suurten lupausten päästökauppatulot nytkähtivät lähemmäksi hyödyttämään tavallisia sambialaisia. Jo itse ohjelman aikana yhteisömetsäkäyttöön rekisteröitiin reilut 30 000 hehtaaria maata.

Muut jatkavat

Suojellut yhteisömetsät eivät yksin riitä pelastamaan Sambian metsiä. Siihen tarvittaisiin metsien taloudellisen arvon vahvistamista sekä metsäplantaaseja ja -teollisuutta, mikä osaltaan korvaisi luonnonmetsien käyttöä. Puuhiilen korvaamiseksi vaadittaisiin sitä korvaavan teknologian laajamittaista käyttöönottoa. Metsät tarvitsisivat myös vartiointia ja valvontaa. Ennen kaikkea metsät hyötyisivät maanomistusolojen selkeyttämisestä.

Ennen kaikkea metsät hyötyisivät maanomistusolojen selkeyttämisestä.

Suojellut yhteisömetsät ovat kuitenkin osoittautuneet yhdeksi toimivaksi keinoksi taistella metsäkatoa vastaan. Sambian hallitus onkin ottanut yhteisömetsien määrän ja laajuuden yhdeksi indikaattoriksi seitsemänteen kansalliseen kehitysohjelmaansa, joka kattaa vuodet 2017–2021.

Suomen tukema työ jatkuu, vaikka Suomi itse ei ole enää mukana. Yhteisömetsälaki on korvaamaton osa Maailmanpankin, YK:n ja Yhdysvaltain kehitysyhteistyöviranomaisen uusien ohjelmien suunnittelua. Myös Sambian hallinto itse on alkanut vaatimaan lain huomioonottamista paikallistasolla.

Suomen ohjelmalla on ollut myönteinen vaikutus paikallistasolla. Toivottavasti siitä saatu oppi saadaan laajemminkin käyttöön koko Sambiassa ja muulla samoista ongelmista kärsivissä Afrikan maissa.

TEKSTI JA KUVAT: TIMO OLKKONEN, MATTI VÄÄNÄNEN

Kirjoittajista Matti Väänänen työskentelee erityisasiantuntijana Suomen Sambian-suurlähetystössä. Timo Olkkonen oli Suomen Sambian-suurlähettiläs 2014–2018 ja syyskuusta alkaen EU-suurlähettiläs naapurimaa Zimbabwessa.