Puoli yhdeksän uutisten tunnus käynnistyy. Verisiä lapsia kaivetaan rakennusten raunioista. Lapsia hoidetaan sairaalapaareilla, vaikka sairaalasta on jäljellä vain rauniot.
Katselemme loukkaantuneiden syyrialaislasten kuvia lähes joka ilta kotisohviltamme. Kuudessa vuodessa Syyrian sotakuvastosta on muodostunut uutislähetysten vakioaineistoa.
Syyrian sodassa alkaa kohta seitsemäs vuosi. Kansainvälinen yhteisö katselee sivusta pitkittynyttä sotaa. Sen on vaikea puuttua Syyrian tilanteeseen, sillä YK:n turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenet osallistuvat sotaan sen eri puolilla.
YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n pääjohtaja Filippo Grandi totesi vierailullaan Helsingissä, että hän ei usko nopeaan poliittiseen ratkaisuun Syyrian sodan lopettamiseksi.
Suurimmassa kaupungissa Aleppossa tulitauot kestävät vain hetken, eikä humanitaarinen apu ehdi perille.
YK-järjestöt kokoontuvat tammikuussa Helsinkiin pohtimaan, miten ne voisivat parantaa toimintaansa Syyrian pitkittyneessä konfliktissa. Osassa Syyriaa humanitaarinen kriisi pahenee, sillä auttamisen mahdollistavat järjestelmät ovat romahtaneet. Suurimmassa kaupungissa Aleppossa tulitauot kestävät vain hetken, eikä humanitaarinen apu ehdi perille.
Kehitysyhteistyötä ei voi tehdä, sillä pahimmilla alueilla järjestöillä ei ole yhteistyökumppaneita.
Yli 11 miljoonaa syyrialaista on paennut kodeistaan joko maan sisällä tai ulkomaille.
Suomi vastaanotti syyrialaisia kiintiöpakolaisia ensimmäisen kerran vuonna 2014. Vuosina 2014–2015 heitä saapui Suomeen yhteensä 1 100. Tänä vuonna kaikki Suomen kiintiöpakolaiset ovat olleet syyrialaisia.
Vuoden 2011 jälkeen syyrialaisia turvapaikanhakijoita on saapunut Suomeen hieman yli 2 000. Maahanmuuttovirasto on myöntänyt tänä vuonna turvapaikan lähes kaikille syyrialaisille hakijoille.
Sota vaurioittaa yhteiskuntaa laajasti. Sen tieltä yritetään pelastaa ihmisten lisäksi kansakunnan omaisuutta ja historiaa. YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö UNESCO on huolestunut Syyrian arkeologisten kohteiden tuhoutumisesta. Syyrian museorakennukset ovat vaurioituneet, mutta suurin osa niiden esineistä on saatu turvaan.
Aleppon lähellä sijaitsi myös kasvigeeneihin erikoistunut tutkimuslaitos. Juttumme geenipankeista kertoo, mitä laitoksen geenivarastolle sodan keskellä tapahtui.
Vaikka Syyrian sota tuntuu kaukaiselta, sen vaikutukset näkyvät Suomessakin YK-kokouksina ja turvapaikanhakijoina. Suomalaisissa alakouluissa on syksystä lähtien opetettu koululaisille globaalikysymyksiä uuden opetussuunnitelman mukaisesti. Tavoite on lisätä lasten ymmärrystä globaaleista aiheista ja kasvattaa heistä aktiivisia ja empatiakykyisiä maailmankansalaisia.
Tavoite ei ole huono aikuisillekaan.
TEKSTI MINTTU-MAARIA PARTANEN