Teksti Johan Ehrstedt

Suhde uskontoon ei selitä Bangladeshia

Sekulaarin liberalismin ja islamilaisen fundamentalismin kamppailu Bangladeshin sielusta on vetoava mutta liian yksinkertainen selitys todellisuudessa mutkikkaalle historialle.

Itsenäinen Bangladesh täytti pari vuotta sitten viisikymmentä vuotta. Nykyään maailman kahdeksanneksi väkirikkain valtio, toiseksi suurin valmisvaatteiden viejä ja mikroluottojen syntypaikka nousi maailman tietoisuuteen vuonna 1971, kun se itsenäistyi Pakistanista verisen sodan jälkeen.

Muslimienemmistöisen Bangladeshin syntyä on pidetty ei-uskonnollisen nationalismin voimannäyttönä. Pakistanin islamilaisen valtion hylkäämisen lisäksi uuden tasavallan perustuslakiin kirjattiin sekularismin periaate. Vain joitakin vuosia myöhemmin maan armeija otti vallan. Sotilaspresidenttien kausi kesti 15 vuotta. Sinä aikana sekularismin periaate perustuslaissa korvattiin uskolla Allahiin ja islam julistettiin valtionuskonnoksi. Näiden tapahtumien seurauksena selitysmalli Bangladeshista sekulaarin liberalismin ja islamilaisen fundamentalismin välisen kamppailun näyttämönä on saanut vankan aseman.

Sekularismin bengalinkielinen vastine, dharmanirapekṣatā, tarkoittaa neutraalia suhtautumista uskontoihin.

Maan kaksi pääpuoluetta on tapana nähdä näiden toisilleen vastakkaisina pidettyjen aatteiden ja niihin kytkeytyvien identiteettien edustajina. Itsenäisyystaistelusta kunnian itselleen ottava Awamiliitto yhdistetään Bengalin alueen kulttuuria ja kieltä painottavaan sekulaariin nationalismiin. Maan ensimmäisen sotilaspresidentin perustama BNP-puolue nähdään puolestaan Bangladeshin valtion rajoja ja islamilaista luonnetta painottavan nationalismin äänitorvena. Puolueet vuorottelivat maan johdossa 1990-luvun alusta vuoteen 2008. Tästä eteenpäin Awamiliitto on johtanut maata yhä itsevaltaisemmin ja brutaaleimmin keinoin.

KAHDEN kilpailevan nationalismin selitysmallissa on ongelma: se ei oikeastaan pidä paikkaansa. Ajatus siitä, että ihmisen elämänkatsomus on joko maallinen tai uskonnollinen, on myös Bangladeshin kaltaisen maan kontekstissa kestämätön. Sekularismin bengalinkielinen vastine, dharmanirapekṣatā, tarkoittaa neutraalia suhtautumista uskontoihin. Käytännössä Bangladeshissa sekularismin katsotaan merkitsevän uskontojen yhdenvertaista kohtelua, ja sitä käytetään synonyyminä uskonnollisen etnosentrisyyden vastaisuudelle. Maassa onkin paljon niin hartaita kuin tapamuslimeja, jotka suhtautuvat vähintäänkin neutraalisti maan vähemmistöuskontojen edustajiin.

Läheltä tarkasteltuna myös politiikan kahtiajako näyttää kovin erilaiselta. Oppositiopuolue BNP:n riveissä toimii myös hinduja, vaikka puolue on menneisyydessä usein liittoutunut nyt jo kielletyn fundamentalistisen Jamaat-e-Islami-puolueen kanssa. Vallassa oleva Awamiliitto taas käyttää jatkuvasti islaminuskoon pohjaavaa retoriikkaa ja uskonnollisia symboleja sekä tekee myönnytyksiä ja yhteistyötä fundamentalistista islamin tulkintaa edustavien ryhmien kanssa. Hallitus ei ole tehnyt käytännössä mitään suojellakseen maan suurta hinduvähemmistöä siihen kohdistuvilta jatkuvilta hyökkäyksiltä, joita usein ovat lietsomassa Awamiliiton omat paikallistason johtajat.

Sekulaarin liberalismin ja islamilaisen fundamentalismin kamppailu Bangladeshin sielusta on vetoava tarina. Suosion salaisuus on tarinan käyttökelpoisuudessa: se tarjoaa yksinkertaisen selityksen todellisuudessa mutkikkaalle historialle.

Kirjoittaja on Bangladeshin historiaan perehtynyt väitöskirjatutkija Åbo Akademin historian oppiaineessa. 

Lue lisää: Tekoäly on mahdollisuus myös kehittyvissä maissa

Lue lisää: Rauha on ruma sana? 

Liity Kehitylehden uutiskirjeen tilaajaksi ja saat uusimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Tilaa uutiskirje