Uusi brasilialainen ohjaajasukupolvi on tarttunut vaikeisiin yhteiskunnallisiin aiheisiin. Tai Linharesin lyhytelokuvassa kietoutuvat yhteen kysymykset hänen omasta taustastaan ja vähemmistöjen asemasta Brasiliassa.
”Tiedän, etten ole valkoinen. Mutta olenko musta?” nainen pohtii.
”Mielestäni olet musta. Sinun hiuksesi ja nenäsi muoto ovat mustan”, vastaa hänen ystävänsä.
Nainen empii. Ystävälle asia on selvä, mutta hänelle itselleen ilmeisen epäselvä ja vaikea.
Keskustelu käydään brasilialaisen ohjaajan Tai Linharesin, 32, Parda-lyhytelokuvassa. Taustaansa pohtiva nainen on Linhares itse.
Linhares pureutuu elokuvassaan Brasiliassa vallitsevaan monitulkintaiseen tapaan luokitella ihmisten etninen tausta. Samalla hän pohtii omia juuriaan.
Hänen äitinsä on valkoihoinen ja isänsä musta.
Linharesin iho on vaalea, mutta hänen hiuksensa kasvavat kiharaisena afrona. Hänen äitinsä hiukset ovat suorat. Lapsena hän vertasi itseään äitiinsä, ja koki erilaisuutensa ahdistavana. Hän halusi näyttää äidiltään.
”Olen kyseenalaistanut itseäni vuosien varrella. Kuka minä olen? Taustaamme liittyvistä kysymyksistä ei ole koskaan puhuttu perheessäni.”
”Olen kyseenalaistanut itseäni vuosien varrella. Kuka minä olen? Taustaamme liittyvistä kysymyksistä ei ole koskaan puhuttu perheessäni. Haluan elokuvillani tutkia ja oppia ymmärtämään näitä asioita.”
Linhares vieraili Helsingissä lokakuun lopulla latinalaisamerikkalaiseen elokuvaan keskittyvällä Cinemaissí-festivaalilla, jossa hänen elokuvansa esitettiin Black Narratives in Brazilian Cinema -sarjassa.
Ei oikeaa lokeroa
Parda on pääosin dokumentaarinen elokuva, mutta Tai Linhares halusi siihen mukaan myös kuvitteellisia osuuksia. Hän sanoo olevansa liian ujo käsitelläkseen aihetta vain itsensä kautta.
Toden ja tarun yhdistelmän lisäksi elokuva on vahvasti sekoitus henkilökohtaista ja yhteiskunnallista näkökulmaa.
Elokuvan nimi viittaa Brasiliassa käytettävään viralliseen järjestelmään, jolla jaotellaan maan väestö viiteen kategoriaan: valkoinen, ruskea eli pardo (fem. parda), musta, alkuperäiskansaan kuuluva ja keltainen eli aasialaistaustainen. Jokaisen on valittava näistä itselleen sopiva väestönlaskennan yhteydessä.
Luokittelu ei liity perimään eikä sukujuuriin kuin ulkonäköön. Kategorian valitseminen perustuu ensi sijassa siihen, miten henkilö itse näkee itsensä.
Luokittelu ei liity niinkään perimään eikä sukujuuriin kuin ulkonäköön. Kategorian valitseminen perustuu ensi sijassa siihen, miten henkilö itse näkee itsensä.
Kritiikin mukaan viralliset kategoriat eivät vastaa monimuotoista todellisuutta. Erityisesti juuri pardoa pidetään ongelmallisena, koska sillä niputetaan yhteen hyvin eritaustaisia ihmisiä – termillä voidaan tarkoittaa mitä tahansa etnisten taustojen yhdistelmää.
Linhares ei pidä järjestelmää toimivana ja haluaa elokuvallaan haastaa nykyistä luokittelua. Valkoisen ja mustan vanhemman lapsena hänet voisi helposti määritellä pardaksi.
”Se ei kuitenkaan riitä kuvaamaan omaa taustaani.”
Toistaiseksi Brasilian väestönlaskennasta huolehtiva Instituto Brasileiro de Geografia e Estatística (IBGE) ei ole nähnyt syytä muuttaa luokittelua. Perustelujen mukaan tällaiset jaottelut ovat aina todellisuuden yksinkertaistuksia.
Pois häpeästä
Brasilian väestönlaskenta uusitaan aina kymmenen vuoden välein. Viimeisimmässä, vuoden 2010 laskennassa tapahtui kiinnostava käänne, sillä ensimmäistä kertaa itsensä muuksi kuin valkoiseksi ilmoittaneet nousivat maan enemmistöksi: valkoisia oli laskennan mukaan 47,7 prosenttia, ruskeita 43,1 prosenttia, mustia 7,6 prosenttia, keltaisia 1,1 prosenttia ja alkuperäisväestöön kuuluvia 0,4 prosenttia.
Vaikka syntyvyys mustien tai ruskeiksi määriteltävien kansalaisten keskuudessa on suurempi kuin valkoisten, eivät IBGEn tutkijat usko muutoksen johtuneen tästä vaan identifikaation muutoksesta.
Rasti muuhun kohtaan kuin ”valkoinen” on yhdistynyt vahvasti köyhyyteen, huonompaan yhteiskunnalliseen asemaan ja siihen liittyvään häpeään. Samanaikaisesti kun brasilialaisten toimeentulo on kohentunut, linkki köyhyyden ja vähemmistöihin kuulumisen välillä on ainakin jonkin verran hälventynyt.
”Brasilialaiset haluavat entistä useammin määritellä itsensä mustaksi tai ruskeaksi. Ihmiset uskaltavat vähitellen olla ylpeitä omasta taustastaan.”
”Brasilialaiset haluavat entistä useammin määritellä itsensä mustaksi tai ruskeaksi. Ihmiset uskaltavat vähitellen olla ylpeitä omasta taustastaan”, Tai Linhares kertoo.
Taloustilanteen parantumisen lisäksi myös tietoisella politiikalla on ollut osuutensa maan vähemmistöjen aseman hienoiseen vahvistumiseen. Esimerkiksi presidentti Luiz Inácio Lula da Silvan kaudella vuosina 2003–2011 Brasiliaan korkeimpaan oikeuteen nimitettiin ensimmäinen mustaihoinen tuomari. Samoihin aikoihin television saippuasarjoihin kiinnitettiin mustaihoisia päänäyttelijöiksi.
Etenkin viimeisimmän väestölaskennan jälkeisissä analyyseissa arvioitiin kehityksen kääntyneen vihdoin kohti yhdenvertaisempaa yhteiskuntaa, ja ilmassa oli vahvaa toiveikkuutta.
Viime aikoina näkymät ovat olleet toisenlaisia.
Musta, mutta…
Tämän vuoden alussa Brasilian johtoon nousi oikeistolainen Jair Bolsonaro, jonka kommentit niin naisista, seksuaalivähemmistöistä kuin etnisistä vähemmistöistäkin ovat avoimen hyökkääviä ja halventavia.
”Brasilian yhä kiristyvä yhteiskunnallinen tilanne toimi yhtenä kimmokkeena tehdä Parda. Nyt elokuvan fiktiivisetkin osuudet näyttävät vaarallisesti muuttuneen todellisuudeksi”, Tai Linhares toteaa.
Elokuvassa pistäydytään välillä kuvitteellisessa saksalaisessa tositelevisio-ohjelmassa, jossa erikoislaite siirtää Saksassa asuvat tarpeeksi valkoiset brasilialaiset suoraan takaisin Brasiliaan. Tarkoituksena on vahvistaa valkoisen väestön määrää maassa.
Saksa ei ole valikoitunut elokuvaan sattumalta. Linhares opiskelee tällä hetkellä Berliinissä, eikä aio ainakaan lähiaikoina palata Brasiliaan. Hän ei ole yksin, sillä etenkin kulttuuriväkeä on lähtenyt maasta nykytilanteen vuoksi.
”Onneksi uusi brasilialainen ohjaajasukupolvi vihdoin tarttuu vaikeisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja luo uusia narratiiveja.”
”Onneksi uusi brasilialainen ohjaajasukupolvi vihdoin tarttuu vaikeisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja luo uusia narratiiveja.”
Cinemaissí-festivaalilla nähdyille brasilialaisille lyhytelokuville oli yhteistä erityisesti vähemmistöihin liittyvien kipukohtien käsittely. Linharesin mukaan ne tuovat hyvää vaihtelua brasilialaiseen elokuvatarjontaan, joka perinteisesti keskittyy kuvaamaan esimerkiksi huonomaineisia lähiöitä, faveloita, ja niiden jengejä.
”En usko, että elokuvalla pystyy muuttamaan Brasilian tilannetta, sillä ongelmat ovat liian isoja ja monimutkaisia. Mutta voin sen kautta tarjota ihmisille erilaisia näkemyksiä.”
Palataan vielä Pardassa käytävään keskusteluun Linharesin omasta taustasta. Miten hän määrittelee itsensä tällä hetkellä?
”Olen musta, mutta…”, Linhares sanoo ja on hetken hiljaa ennen kuin jatkaa.
”Olen musta, mutta kokemukseni osana yhteiskuntaa ei ole samanlainen kuin minua tummemmilla naisilla. En koe samanlaisia vaikeuksia. Määritteleminen itseni mustaksi on minulle poliittinen kannanotto.”
TEKSTI SUSAN VILLA
KUVA TAI LINHARES
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.
