”Ensimmäisen kerran mieheni pahoinpiteli minut, kun taloamme rakennettiin. Minua sattui vatsaan, ja lepäsin ensimmäisessä kerroksessa. Mieheni sanoi, että olen laiska ja teeskentelen. Hän työnsi minut edellään kolmanteen kerrokseen ja ryhtyi hakkaamaan minua työkaluilla kasvoihin. Sitten hän sanoi tappavansa minut ’vähentääkseen taakkaansa’ ja työnsi minut ikkunasta ulos. Onneksi jäin kiinni puun oksiin, enkä pudonnut maahan asti.”
Tapahtuman jäljiltä nainen makasi sängyssä kolmisen viikkoa. Hän oli säästynyt sisäelinvaurioilta, eli hänellä oli omien sanojensa mukaan ”vain” ulkoisia vammoja.
Sitäkin enemmän häntä pelotti ja ahdisti.
”Makasin sängyssä ja ajattelin liikaa enkä saanut nukuttua. Voin vain huonommin. Moneen päivään en kyennyt pesemään vaatteita, ja minun piti odottaa, että lapset auttavat pyykissä. Kykenin tuskin vaihtamaan vaatteeni. Lapset keittivät puuroa ja syöttivät minua. Myöhemmin yritin hieman tehdä kotitöitä ja laittaa itsekin ruokaa.”
Väkivalta jatkui. Mies pahoinpiteli vaimoaan parin päivän välein ilman syytä.
”Minua väsytti, kun menimme nukkumaan. En kyennyt tyydyttämään hänen tarpeitaan, joten hän pieksi minut. Minusta se oli nöyryyttävää. Kärsin. Hakkaamisen jälkeen ajattelin, että ehkä olin tehnyt jotain väärin. Syytin itseäni kaikesta.”
Nainen ei kertonut väkivallasta kenellekään, koska epäili, ettei häntä kuitenkaan ymmärrettäisi.
Yleisintä Afrikassa
Naisen kertomus on kahden vuoden takaa Vietnamista, YK:n tasa-arvojärjestön UN Womenin haastattelututkimuksesta. Se voisi olla myös mistä tahansa muusta maailman maasta.
Viime vuonna Maailman terveysjärjestö WHO julkaisi tutkimuksen, jonka mukaan joka kolmas nainen on kokenut ainakin kerran elämässään fyysistä ja/tai seksuaalista väkivaltaa parisuhteessaan. Yleisintä parisuhdeväkivalta on Afrikassa, jossa 46 prosenttia naisista raportoi fyysisestä ja/tai seksuaalisesta kaltoinkohtelusta.
Myös miehet kokevat parisuhdeväkivaltaa, tosin tilastojen ja tutkimusten perusteella naisia harvemmin ja lievempänä. WHO:n mukaan kuusi prosenttia miehiin kohdistuneista henkirikoksista on heidän puolisoidensa tekemiä. Vastaava osuus naisten tapoissa ja murhissa on lähes 40 prosenttia.
Ruumiilliset ja henkiset vauriot ovat yleisiä. Neljä kymmenestä pahoinpidellystä naisesta saa luunmurtumia, ruhjeita, mustelmia, haavoja tai muita näkyviä vammoja. Fyysinen, seksuaalinen ja henkinen väkivalta voi aiheuttaa esimerkiksi unettomuutta, ahdistusta, ärtyneisyyttä sekä muistin ja keskittymiskyvyn heikentymistä.
WHO:n mukaan parisuhdeväkivalta kaksinkertaistaa naisten riskin sairastua masennukseen ja turvautua päihteisiin. Seksuaalinen väkivalta puolestaan lisää hiv/aidsin riskiä, kun naisella ei ole mahdollisuutta suojautua kumppaninsa seksuaaliselta väkivallalta ja siten sairastumiselta.
Myös väkivallan tekijät kärsivät käytöksestään. Heitä on usein kohdeltu kaltoin lapsena, heillä voi olla mielenterveyden ongelmia tai he saattavat käyttää liikaa päihteitä.
Iso lovi palkkapussiin
Parisuhdeväkivallan vammoilla on taloudellinen hintansa. Välittömiä kustannuksia syntyy, kun väkivallan uhri hakee apua terveydenhoidosta, sosiaaliviranomaisilta, poliisilta ja oikeuslaitokselta.
Esimerkiksi Ugandassa tehtiin vuonna 2007 tutkimus, jonka mukaan jokainen pahoinpitely maksaa naiselle terveyskeskus- ja lääkekustannuksina keskimäärin viisi Yhdysvaltain dollaria. Summa kaksinkertaistuu, jos hän turvautuu poliisin apuun. Kyse on merkittävästä kulusta maassa, jossa monet ihmiset elävät yhä runsaalla dollarilla päivässä.
Vietnamissa vastaavat kustannukset verottavat naisten kuukausiansioita viidenneksellä. Osalla naisista terveysmenoihin kuluu lähes kolmannes palkasta, sillä maan sairausvakuutusjärjestelmä ei korvaa parisuhdeväkivallasta aiheutuneiden vammojen hoitoa.
Myös väkivaltatilanteessa rikkoutuneen omaisuuden korvaaminen maksaa.
Parisuhdeväkivallasta koituu myös välillisiä kustannuksia, kun uhri ei vammoiltaan kykene suoriutumaan ansio- ja kotityöstään. Hän voi jäädä pois työstä tai ainakin hänen työtehonsa laskee. Ennen pitkää hänen mahdollisuutensa edetä työssään heikentyvät ja irtisanomisen riski kasvaa.
Ugandassa useampi kuin joka kymmenes pahoinpidelty nainen kertookin, että vammat vaikeuttavat kotitöiden tekemistä. Hankalinta on hakea vettä ja polttopuita sekä pestä pyykkiä. Ansiotyöstä he joutuvat olemaan poissa keskimäärin 11 päivää vuodessa.
Vietnamissa taas joka kolmas parisuhdeväkivaltaa kokeneista naisista kertoo, että vammat haittaavat heidän koti- ja ansiotyötään. Osa naisista ei pysty keskittymään työhönsä, osa ei voi työskennellä lainkaan. Kaikkiaan menetetty työaika laskee heidän tulojaan runsaalla kymmenyksellä.
Vietnamissa naiset kertovat myös miehistään, jotka väkivallalla uhaten rajoittavat heidän mahdollisuuttaan käydä ansiotyössä kodin ulkopuolella. Useimmiten syynä on mustasukkaisuus. Osa miehistä taas takavarikoi väkivalloin kumppaninsa kaikki ansiot.
Joka kolmas nainen on kokenut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa parisuhteessaan.
Parisuhdeväkivallan kustannuksia koituu myös yrityksille, kun niiden tuottavuus laskee ja vammautuneiden tilalle on palkattava sijaisia. Yhteiskunnat puolestaan menettävät verotuloja ja joutuvat rahoittamaan kasvavia terveydenhoidon, sosiaalitoimen, poliisin ja oikeuslaitoksen menoja.
Yhdysvalloissa onkin laskettu, että parisuhdeväkivalta maksaa vuosittain terveysmenoina 5,8 miljardia dollaria ja menetettynä tuottavuutena 2,5 miljardia dollaria – eli yhteensä 8,3 miljardia dollaria.
Häpeä sulkee suut
Parisuhdeväkivallan kustannusten selvittäminen ei ole monestakaan syystä ongelmatonta.
Enimmäkseen väkivalta tapahtuu kotona. Häpeä sulkee suut, eivätkä naapurit yleisesti puutu toistensa yksityisasioihin. Vähiten tietoa on naisten väkivaltaisuudesta kumppaneitaan ja lapsiaan kohtaan. Myös seksuaalivähemmistöjen parisuhdeväkivaltaa tunnetaan heikosti.
Väkivallan uhrit eivät yleisesti turvaudu julkisen terveydenhoitoon tai poliisiin, joten tilastot ovat tältä osin kaikkialla maailmassa puutteellisia. Esimerkiksi Ugandassa joka kymmenes ja Suomessa vain joka kuudes pahoinpidelty nainen hakeutuu vammojensa takia hoitoon.
Terveyskeskukset tilastoivat harvoin parisuhdeväkivallan vammoja, saati niiden hoidosta aiheutuvia kustannuksia. Sitäkin vaikeampaa on saada selvyyttä väkivallan pitkäaikaisista vaikutuksista niin uhrin, tekijän kuin heidän lastensa terveydelle ja muulle hyvinvoinnille.
Lisäksi parisuhdeväkivalta määritellään eri tavoin eri maissa. Useimmiten se tarkoittaa väkivaltaa avioliitossa mutta myös avoliitossa tai muussa seurustelusuhteessa. Joskus se jatkuu suhteen päättymisenkin jälkeen.
Erityisen vähän tietoa on kehittyvistä maista, joissa naiset tekevät useimmiten palkatonta työtä epävirallisella sektorilla, kertoo tasa-arvokysymysten neuvonantaja Päivi Kannisto ulkoministeriöstä.
”Heidän työpanoksensa ei näy kansantalouden kirjanpidossa, joten sen menetyksellekin on vaikea laskea hintaa.”
Osa tutkijoista epäilee, että nykyiset arviot parisuhdeväkivallan taloudellisista kustannuksista ovat reilusti alimitoitettuja niin yksilöille kuin yhteiskunnille.
Kannisto uskookin, että talouden kieli auttaa ymmärtämään väkivallan todellisen hinnan.
”Pelkkä ihmisoikeuksiin vetoaminen ei tunnu enää riittävän perusteluksi sille, että asioita tehdään tietyllä tavalla.”
Tietoa tarvitaan myös siksi, että parisuhdeväkivallan tekijät ja uhrit voidaan tunnistaa ja heitä tukea.
Ugandassa pahoinpitely maksaa naiselle keskimäärin viisi Yhdysvaltain dollaria.
Tosimies ei hakkaa
Mitä sitten pitäisi tehdä, jotta parisuhdeväkivalta vähenisi ja sen aiheuttamat kulut laskisivat?
WHO kehottaa terveydenhoidon ammattilaisia kiinnittämään nykyistä enemmän huomiota parisuhdeväkivaltaan niin neuvoloissa, sairaaloiden ensiavussa kuin mielenterveyspalveluissa.
Myös oikeusjärjestelmien on puututtava väkivaltaan nykyistä tehokkaammin. Vielä on lukuisia maita, joissa mies voi raiskata ja pahoinpidellä kumppaninsa ilman rangaistuksen pelkoa. Toisaalta hyväkään lainsäädäntö ei riitä, jos yleiset asenteet tukevat sukupuolten eriarvoisuutta ja naisten alistamista. Monissa yhteisöissä miehen on sosiaalisesti hyväksyttyä kontrolloida vaimoaan väkivallan keinoin.
Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD muistuttaakin tuoreessa raportissaan, että parisuhdeväkivalta on kaksi kertaa yleisempää maissa, joissa se hyväksytään kuin maissa, joissa se tuomitaan.
Käytännössä se näkyy siten, että poliisit suhtautuvat välinpitämättömästi rikosilmoituksiin parisuhdeväkivallasta ja oikeuslaitokset jakavat vähän ja alhaisia tuomiota väkivallan käyttäjille.
OECD:n mukaan lain rinnalle tarvitaan laajaa asennekasvatusta. Esimerkiksi Yhdysvalloissa useat yritykset ovat ryhtyneet kampanjoimaan parisuhdeväkivaltaa vastaan, koska seuraukset käyvät niille kalliiksi.
Päivi Kannisto toivoo parisuhdeväkivallan vastaiseen työhön tunnettuja vaikuttajamiehiä.
”He kertoisivat, että todellinen mies ei hakkaa naisia missään tilanteessa, eikä myöskään miehiä. Esimerkiksi Ugandassa tästä on saatu lupaavia tuloksia.”
Ennen kaikkea Kannisto panostaisi kouluihin, koska suurin osa maailman lapsista käy jo koulua ja asennekasvatus on aloitettava varhain.
”Opetuksessa on korostettava, että väkivalta on väärin, eikä se edistä yhdenkään yhteiskunnan kehitystä. Asennekasvatus ei tietenkään ole helppoa. Emme me Suomessakaan ole onnistuneet vähentämään parisuhdeväkivaltaa.”
Kanniston mielestä naisten taloudellisen aseman parantamisella on merkitystä.
”Taloudellisesti riippumattomalla naisella on enemmän vaihtoehtoja väkivaltaisessa parisuhteessa. Naisen tulot parantavat myös perheen taloutta ja hänen arvostustaan.”
Hän huomauttaa, että juuri taloudellinen riippuvuus puolisosta vaientaa naiset ja estää heitä tekemästä parisuhdeväkivallasta poliisiasiaa.
”Köyhissä maissa naiset sanovat, että ei pidä olla niin tyhmä, että menee kertomaan pahoinpitelystä poliisille. Kuka sitten elättää lapset, kun väkivallan tekijä on vankilassa? Riskinä on, että nainen kuolee väkivaltaan, mutta sitäkin suurempi riski on, että koko perhe kuolee hitaammin ja kivuliaammin ilman elantoa.”
TEKSTI TIINA KIRKAS
KUVITUS ANNA-KAISA JORMANAINEN
Artikkelia varten on haastateltu myös toiminnanjohtaja Pia Puu Oksasta Naisten linjasta ja lehtori Juha Holmaa Jyväskylän yliopistosta.
Muita lähteitä: Estimating the Costs of Domestic Violence Against Women in Vietnam, UN Women, 2012. Prevalence and Health Effects of Intimate Partner Violence and Non-partner Sexual Violence, WHO, London School of Hygiene & Tropical Medicine and South African Medical Research School, 2013. Intimate Partner Violence – High Costs to Households and Communities, UNFPA and ICRW, 2009.
Talouden kieli auttaa ymmärtämään väkivallan todellisen hinnan.