Kaupunkien asukkaille tarjotaan puhdasta vettä pientä maksua vastaan.
Laadukkaasta vedestä on yhä suurempi pula. YK:n mukaan yli kahdella miljardilla ihmisellä ei ole tällä hetkellä mahdollisuutta saada turvallista juomavettä.
Etenkin kehittyvien maiden kaupunkialueilla ja niiden lähipiirissä on paljon ihmisiä, jotka asuvat kokonaan kunnallisten palveluiden kuten vesijohtoverkoston ulkopuolella, kirjoittaa Manchesterin yliopiston tutkija Godfred Amankwaa The Conversation –verkkolehdessä.
Suuri ongelma globaalin etelän kaupungeissa on myös kunnallisen vesijohtoverkoston heikko luotettavuus. Vettä ei välttämättä aina ole saatavilla, tai vesi ei ole juomakelpoista.
Tästä syystä monet kaupunkien asukkaat joutuvat turvautumaan kalliiseen, yksityisyritysten tarjoamaan veteen, Amankwaa sanoo.
Suuri ongelma globaalin etelän kaupungeissa on myös kunnallisen vesijohtoverkoston heikko luotettavuus.
Puhdasta ja turvallista vettä automaatista
Vesiongelmaa lievittämään on viime vuosina syntynyt uudenlaisia hallitusten, kuntien, yritysten ja kansalaisjärjestöjen pystyttämiä vesiautomaatteja. Ne ovat muiden palveluiden oheen sijoitettuja, pankkiautomaattia muistuttavia laitteita, joista voi pientä maksua vastaan täyttää vesikanisterin tai -pullon puhtaalla ja turvallisella vedellä.
Automaatit saavat vetensä monella eri tavalla. Niiden kautta saatetaan jakaa sadevettä, pohjavettä tai kunnan vesijohtovettä. Tärkeää on kuitenkin veden hyvä laatu. Automaateissa on usein oma käänteisosmoosiin perustuva vedenpuhdistusmenetelmänsä ja aurinkopaneelit, kerrotaan Devexin artikkelissa.
Vesi maksetaan kolikoilla tai prepaid-kortilla, mutta myös erilaiset mobiilisovellukset ovat yleistyneet. Veden hinta vaihtelee paikasta ja maasta toiseen. Esimerkiksi Ugandassa litra vettä maksaa keskimäärin 12 eurosenttiä, mutta Bangladeshissä vain alle puoli eurosenttiä.
Nopeampaa ja varmempaa vedenhakua
Vesiautomaatteihin perehtynyt tutkija Godfred Amankwaa on huomannut automaattien käytössä monia etuja.
Esimerkiksi Ghanassa automaatteja käyttänyt paikallisyhteisö säästi merkittävästi aikaa. Kävelymatka automaatille ja takaisin kesti keskimäärin 15 minuuttia, kun taas kunnan porakaivolla käyminen vei 29 minuuttia. Automaatti toimi ympäri kellon – silloinkin, kun kunnan vesipiste oli kiinni.
Vesiautomaatti lisäsi maksuliikenteessä mukana olleiden mobiilirahavälittäjien tuloja, mutta toisaalta vei epävirallisen sektorin työpaikat vesipulloja myyneiltä katukauppialta. Kaikilla yhteisön jäsenillä ei myöskään ollut varaa maksaa vedestä – edes pientä summaa.
Amankwaan mukaan Ghanassa ymmärrettiin hyödyntää olemassaolevia rakenteita, kuten paikallisyhteisön käyttämää mobiilirahaa ja olemassaolevia vesipisteitä. Hanke olisi saattanut epäonnistua, jos ihmiset olisi pakotettu käyttämään täysin uudenlaisia ratkaisuja.
Tärkeää oli myös valtion rooli vesiautomaatit pystyttäneen kansalaisjärjestön tukijana.
