Hannu Vikman on kehittänyt puhtaan veden ja jätehuollon palveluja kehitysmaihin yli 30 vuotta. Joskus on vain nostettava kädet pystyyn, hän sanoo.
Oli maaliskuu 2015. Hannu Vikman, vesihuollon ja kehitysyhteistyön konsultti, istui Vietnamin terveysministeriön työpajassa, jossa käsiteltiin juomaveden laadun varmistamista.
Vikman tiesi, että juomavedeltä vaaditaan mahdottomia.
Vietnamissa juomavedestä pitäisi analysoida toistasataa ominaisuutta, kun Suomessa riittää parikymmentä. Yksikään vietnamilainen vesilaitos ei pysty siihen, sillä riittävän tasokkaita laboratorioita ei ole. Analysoinnin pitäisi olla myös tiheää, jolloin se tulisi liian kalliiksi.
Vikmanilla oli ehdotus, jotta analysointi olisi mahdollista.
Hän oli johtanut Suomen rahoittamaa pienten kaupunkien vesi- ja sanitaatiohanketta vuoden. Myös siinä pyrittiin kohtuullistamaan juomaveden kunnianhimoisia laatuvaatimuksia.
Työpaja alkoi olla lopuillaan.
Varapääministeri Hoáng Trung Hái nousi ylös, sillä hän lausuisi päätössanat. Juomaveden laadun varmistamisessa ei oteta askeltakaan taaksepäin, hän totesi.
Silloin Vikman ”nosti kädet pystyyn”.
Hän oli työskennellyt kehitysmaiden vesi- ja sanitaatiohankkeissa kolme vuosikymmentä ja oppinut, että tosiasiat on tunnustettava. Jos työssä tulee seinä vastaan tai vastuu asioista kuuluu toiselle, ei kannata kääriä hihojaan ja ryhtyä itse työhön.
Ura jätevedestä
Hannu Vikman oli ehkä kuusivuotias, kun hän käveli äitinsä kanssa loka-auton ohi, joka tyhjensi jätevesilietettä saostuskaivosta. Haju oli kuvottava. Vikmania yökötti.
Silloin äiti totesi, että ”käy poika koulua, ettei tarvitse tehdä tuollaisia hommia”.
Niin Vikman myös teki. Hän aloitti kansakoulun kuusivuotiaana. Lukiossa hän kiinnostui ympäristönsuojelusta ja limnologiasta eli järvitieteestä. Ylioppilaaksi hän valmistui laudaturin arvosanoin. Silloin hän etsi käsiinsä limnologin ja pyysi tapaamista.
Vikman halusi tietää, kannattiko limnologiaa opiskella.
Limnologi vastasi, että alan työpaikkoja oli vähän.
Vikman oli tyytyväinen vastaukseen. Hän haki Teknilliseen korkeakouluun, jossa voisi opiskella vesitaloutta tai vesihuoltotekniikkaa, ja työskenteli kesän helsinkiläisessä Maa ja Vesi -yrityksessä, jossa hän merkitsi tonttien kulmakiviä karttoja ja ilmakuvia varten.
Syksyllä Vikman aloitti opintonsa Espoon Otaniemessä.
Jätevesilietteeseen Vikman palasi diplomityössään, jota hän teki Vesihallituksessa. Aiheena oli jätevesilietteen koneellinen kuivaus, ja siinä käytännön työnä oli suomalaisen lingon prototyypin koeajo Saarioisten jätevedenpuhdistamolla Sahalahdessa.
Diplomi-insinööriksi hän valmistui joulukuussa 1974.
Sen jälkeen hän kävi armeijan, jossa hänet koulutettiin tulkitsemaan ilmakuvia.
Syksyllä 1976 Vikman palasi Vesihallitukseen, jossa hän jatkoi ”jätevesien lotraamista” eli osallistui kansallisen jätevedenpuhdistamoiden toimivuusselvitykseen. Silloin hän perehtyi myös maaseudun vesihuollon kehittämiseen ja rahoitukseen.
Avun muutos
Ensimmäinen kenttätyö vei Tansaniaan. Oli kevät 1985. Hannu Vikman työskentelisi maaseudun vesihuolto- ja sanitaatiohankkeessa, jota Suomi rahoitti.
Asemapaikka oli Mtwara, rantakaupunki lähellä Mosambikin rajaa.
Vikmanin perheeseen kuului vaimo ja kolme lasta, joista nuorin oli yksivuotias. Vikmanit muuttivat alueelle, jossa asui parikymmentä suomalaista asiantuntijaa. Talossa oli juokseva vesi, sähköliesi ja sisäkäymälä. Suomalaiset perheet tilasivat herkkuja Helsingin Stockmannilta.
Vikman vastasi juomaveden laadun tarkkailusta kahdessa läänissä.
Vikman vastasi muun muassa juomaveden laadun tarkkailusta kahdessa läänissä.
Mtwarassa oli laboratorio. Vikman järjesti vesinäytteiden kuljetuksia, ohjasi lähteiden kunnostuksia ja laati veden laadun tarkkailuohjelman maaseudun kyliin. Vesi- ja sanitaatiohanke alkoi tuolloin olla jo loppumaisillaan.
Myös tapa tehdä kehitysyhteistyötä oli muuttunut.
Aluksi hanke oli noudattanut niin kutsuttua avaimet käteen -periaatetta. Kaivot kaivettiin suomalaisilla kaivureilla ja luovutettiin käyttökunnossa. Loppuvaiheessa edellytettiin, että paikalliset asukkaat osallistuisivat, joten paikalliset miehet kaivoivat käsin kylänsä kaivot.
Muutos oli ehdottoman hyvä, Vikman ajatteli.
Hän palasi perheensä kanssa kotiinsa Espooseen kesällä 1987. Vikman jatkoi työtään Vesi- ja ympäristöhallituksessa. Ulkoministeriö tarvitsi vesialan asiantuntijaa ja suunnitteli yhteistyötä Vesi- ja ympäristöhallituksen kanssa. Yhteistyö ei toteutunut, mutta Vikman ehti taustoittaa Suomen rahoittamaa maaseudun vesi- ja sanitaatiohanketta Nepalissa ja arvioida Suomen hankkeita Etiopiassa ja Sri Lankassa.
Hän oli myös laatimassa Maailmanpankille raporttia, jossa analysoitiin maaseudun vesi- ja sanitaatiohankkeita Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa.
Keväällä 1989 Vikmanin puhelin soi. Hänelle tarjottiin työtä.
Hänen entinen työnantajansa Maa ja Vesi -yritys etsi projektipäällikköä kansainvälisiin vesihuollon tehtäviin. Yksi kohteista olisi Vietnam, jonne Maailmanpankki kaavaili vesi- ja sanitaatio-ohjelmaa. Myös suomalaiset olivat aloittaneet vesihuoltoalan suurhankkeen Hanoissa.
Kaikki on mahdollista
Suomi päätti rahoittaa myös Hai Phongin satamakaupungin vesihuoltoa ja sanitaatiota Vietnamissa. Hankkeen piti alkaa kesällä 1990, mutta se viivästyi puolella vuodella. Hannu Vikman johti sen ensimmäistä vaihetta. Työ oli lähinnä suunnittelua.
Vikman lopetti työnsä Hai Phongissa maaliskuussa 1992.
Hän jatkoi työtään Maa ja Vesi -yrityksessä. Tukikohta oli Suomessa, mutta hän saattoi matkustaa vesihuollon hankkeissa ympäri maailmaa lähes puolet vuodesta. Keväällä 1996 Vikman siirtyi ulkoministeriöön vesialan neuvonantajaksi. Pesti kesti kaksi vuotta.
Sen jälkeen Vikman halusi siirtyä itsenäiseksi vesihuollon ja kehitysyhteistyön konsultiksi, joka olisi ”vastuussa vain itsestään”. Hän työskenteli Afrikassa ja Aasiassa, myös esimerkiksi Venäjällä, Bosnia ja Hertsegovinassa ja Baltian maissa.
Vuonna 2002 Hanoin ohjelma oli päättynyt ja Hai Phong oli loppusuoralla.
Hanoin ohjelma oli suurin Suomen vesialan hankkeista, ja Hai Phongin vesilaitosta ylistettiin maailmalla. Niiden jälkeen Suomi halusi aloittaa ohjelman, jossa kehitettäisiin puhtaan veden ja jätevesihuollon palveluja Pohjois-Vietnamin pieniin ja köyhiin kaupunkeihin.
Vikman taustoitti ja valmisteli ohjelmaa. Mukaan valittiin lopulta 25 köyhää kaupunkia syrjäisiltä alueilta. Ohjelmassa piti toteuttaa 41 vesi- ja sanitaatiohanketta.
Mutta ongelmia virisi tasaisesti. Vikman luettelee niitä:
Vietnamin lainsäädäntö on byrokraattista, eivätkä yhteistyökumppanit aina tienneet, mitä papereita ja lupia vaaditaan. Asiakirjoja jäi päättäjien pöydille. Provinssit eivät olleet ”budjetoineet ropoakaan” viemäröinnin ylläpitoon. Yksittäisiä hankkeita ei arvioitu riittävän perusteellisesti.
Asiat eivät edenneet. Tai etenivät, mutta hitaasti.
Tuolloin Vikman ei vielä ollut toteuttamassa ohjelmaa. Hän tiesi, että ”Vietnamissa mikään ei toimi mutta kaikki on mahdollista”.
Suorat kysymykset
Lokakuussa 2014 Hannu Vikman oli lupautunut pienten kaupunkien hankkeen vetäjäksi. Muutto Hanoihin sujui kivutta, sillä Vikman oli avioitunut uudestaan, ja vaimo oli sieltä kotoisin.
Viemäröinnistä tuli Vikmanin murheenkryyni.
Hänestä tuntuu, ettei viemäröinnissä saavuteta kestävää tulosta. Viemäreiden ylläpito pitäisi järjestää, muuten viemärit tukkeutuvat ja jätevesi tulvii taloihin. Se osoittaisi asukkaille, ettei viemäriverkkoon kannata kytkeytyä, ja saisi jo verkkoon liittyneet irrottautumaan siitä.
Jopa virkamiehet ajattelevat, että ”juomaveteni on minun ongelmani, jäteveteni on naapurini ongelma”.
Syrjäseutujen asukkaat ovat tottuneet laskemaan jätevetensä takapihoille. Jopa virkamiehet ajattelevat, että ”juomaveteni on minun ongelmani, jäteveteni on naapurini ongelma”.
Myös korruptio mutkistaa kehitysyhteistyötä. 1990-luvun Hai Phongissa korruptiota ei juuri näkynyt, mutta nyt siihen törmää yleisesti Vietnamissa, Vikman kertoo.
Esimerkiksi rakennusurakan kilpailutuksessa ”ei-toivotut” yritykset voidaan hylätä pienen muotovirheen vuoksi, jotta ”toivotut” jäävät jäljelle. Palkkio sovitaan, verot ja muut lakisääteiset maksut hoidetaan. Lopuksi kilpailutuksen voittaja palkitsee setelitukolla valitsijansa.
Yhteistyö Vietnamissa vaatii pitkämielisyyttä ja paineensietokykyä, Vikman sanoo.
Suomi lopettaa kahdenvälisen kehitysyhteistyönsä Vietnamin kanssa vuoteen 2018 mennessä, ja valtiot siirtyvät kumpaakin hyödyttävään kumppanuuteen eli kaupankäyntiin. Vikmanista siirtymä on turhan jyrkkä. Vietnam tarvitsisi välivaiheen, kuten pientä apua tekniseen neuvontaan.
Vikmanin mielestä kehitys-sanaa ei pitäisi edes käyttää.
Olisi parempi puhua muutoksesta, jossa on häviäjiä ja voittajia.
Voittajia ovat yleensä kansalaiset. Häviäjiä ovat ”paremmassa asemassa olevat” ihmiset eli eliitti, joka menettää etujaan tai asemansa muutoksessa. Siksi kehitysyhteistyössä pitäisi pohtia tarkoin, kenen kanssa ja millaista yhteistyötä Suomi tekee.
”Pitäisi kysyä, haluaako kumppani aidosti muutosta”, Vikman sanoo.
Muitakin kysymyksiä löytyy: Mitä muutos tuo tullessaan? Haluaako Suomi ylipäätään onnistua hankkeessa? Se ei voi olla määräävin tekijä, jos Afganistanin kaltaisiin hauraisiin valtioihin mennään, Hannu Vikman toteaa.
HANNU TAPANI VIKMAN
IKÄ: 65
KOULUTUS: Vesihuoltotekniikan diplomi-insinööri
TYÖ: Vesihuollon ja kehitysyhteistyön konsultti ja yrittäjä. Yrityksen nimi on Hannu Vikman Consulting, ja sen toimipaikkana on Vikmanin nykyinen kotipaikka Salo.
PERHE: Vietnamilainen vaimo, jonka kanssa kaksi yhteistä lasta. Edellisestä avioliitosta on kolme aikuista lasta.
HARRASTUKSET: Musiikin kuuntelu, lukeminen ja lenkkeily.
TEKSTI PÄIVI ÄNGESLEVÄ / KUVAT LIISA TAKALA
