Koulu alkaa 24 kielellä

Kuinka oppia lukemaan ja laskemaan, jos ei ymmärrä yhtään, mitä opettaja sanoo? Tämä oli tilanne aiemmin Mosambikissa. Maassa puhutaan 24 kieltä. Vain 13 prosenttia ihmisistä puhuu virallista kieltä portugalia äidinkielenään, ja yli puolet ei osaa sitä lainkaan. Suurin osa lapsista joutuu aloittamaan koulunkäynnin itselleen vieraalla kielellä.

Suomi on osallistunut monipuolisesti Mosambikin koulutuksen kehittämiseen. Suomi on painottanut kaikkien lasten oikeutta koulutukseen, äidinkielistä opetusta ja koulutuksen tasa-arvoa. Vuodesta 2017 alkaen kaikilla mosambikilaislapsilla on oikeus saada kaksi ensimmäistä vuotta opetusta äidinkielellään. Myös muita merkittäviä tuloksia on saatu aikaan. Vuosina 2002–2014 peruskoulun aloittaneiden 6-vuotiaiden osuus kasvoi 37 prosentista yli 81 prosenttiin. Peruskouluja tuli 71 prosenttia lisää, ja opettajien määrä niissä lähes kaksinkertaistui. Tyttöjä kouluissa on vuonna 2017 yli miljoona enemmän kuin 10 vuotta aiemmin.

Kuva: Hanna Öunap, Grafiikka: Juho Hiilivirta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *