Naiset politiikkaan Keniassa

Kenialainen Prischilla Mema Mumba ajaa politiikassa naisille tärkeitä asioita, kuten maanomistusoikeus ja vesihuolto. ”Kerroin ihmisille, että minua kannattaa äänestää, koska tunnen ongelmanne ja haluan ratkaista ne. Tiedän valintani motivoivan myös kaikkein köyhimpiä naisia”, Mumba sanoo. Syksyn 2017 vaaleissa hän tuli valituksi Mombasan piirikunnan valtuustoon.

Mumba ja muut naisehdokkaat kampanjoivat jopa henkensä uhalla. Miesehdokkaat yrittävät päästä kilpailijoistaan eroon hyvin likaisin ja väkivaltaisin konstein. Lisäksi naisilta puuttuu kampanjointiin tarvittavia varoja ja osaamista. Syksyllä 2017 maahan valittiin ensimmäistä kertaa kolme naiskuvernööriä ja -senaattoria. Parlamenttiin pääsi 23 naista, kun vuoden 2013 vaaleissa naisedustajia valittiin 16. Naisten määrä on edelleen hyvin pieni miehiin verrattuna.

Suomi on tukenut naisten osallistumista päätöksentekoon Keniassa ja Tansaniassa yhdessä YK:n tasa-arvojärjestön UN Womenin ja paikallisten kansalaisjärjestöjen kanssa. UN Women ja sen kumppanit ovat kouluttaneet naisehdokkaita, neuvoneet kampanjastrategian laatimisessa ja parantaneet turvajärjestelyjä. Lisäksi on parannettu puolueiden ja erilaisten vaalitoimijoiden tasa-arvo-osaamista.

Kuva: Juho Paavola, grafiikka: Juho Hiilivirta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

nginx cache is: Disabled

WP-Redis is: Disabled

Xdebug is: Disabled

Heartbeat is: Disabled

WP-Core version: 6.5.5