52. Eroosio hellittää Ruandassa

Ennen näkymä Ruandan maaseudulla oli lohduton. Vuorenrinteitä täplittivät pienet, kuivat peltotilkut, joiden multakerrosta eroosio söi yhä ohuemmaksi. Sadot olivat pienet, tuotteita ei riittänyt myytäväksi ja perheiden ruokaturva oli heikko. Nyt tilanne on toinen, sillä entiset niukan sadon alueet on saatu kukoistamaan Maailmanpankin hankkeessa. Eroosio on vähentynyt huomattavasti, ja viljelijöiden tulot ovat nousseet yli 3000 viljelijäryhmän myötä. Hyviin tuloksiin ovat johtaneet maankäyttösuunnitelmat, viljelyterassit, kestävät viljelytekniikat ja vettä säästävät kastelumenetelmät.

Hankkeen tavoitteena on kunnostaa kaikkiaan yli 10 000 hehtaaria maata viljelykelpoiseksi. Valuma-aluetta suojelevaa metsää on jo istutettu 2000 hehtaaria. Hanke hyödyttää lähes 300 000 ruandalaista, joista puolet on naisia. Naisten osallistumista hankkeeseen on lisätty tarjoamalla heille räätälöityä koulutusta niin taloudesta, päätöksenteosta kuin ravitsemuksesta. Suomi tukee Maailmanpankin työtä.

Kuva: Simone D. McCourtie/World Bank, grafiikka: Juho Hiilivirta

Kehityspoliittinen painopiste Ruokaturva, vesi, energia ja luonnonvarat

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *