Kaikki tytöt koulussa

Kun osaa lukea, tietää, mitä päätöksiä poliitikot yhteiskunnassa tekevät. Kun osaa laskea, voi pitää huolta toimeentulostaan. Kun osaa käyttää tietokonetta ja kännykkää, maailma ympärillä laajenee.

Tänä päivänä lähes yhtä moni tyttö kuin poika aloittaa peruskoulun. Vuonna 2015 kahdessa kehitysmaassa kolmesta tyttöjä ja poikia on peruskouluissa saman verran. Tyttöjen koulunkäynnin parantaminen on ollut yksi YK:n vuosituhattavoitteiden tärkeimmistä tasa-arvosaavutuksista. Tyttöjen ja poikien välinen ero koulutuksessa on vähentynyt niin peruskoulun, toisen asteen kuin korkeakoulutuksen tasolla. Esimerkiksi Etelä-Aasiassa vuonna 1990 vain 74 tyttöä aloitti peruskoulun 100 poikaa kohti. Vuonna 2015 osuus oli kasvanut 103 tyttöön 100 poikaa kohti.

Suomi on tukenut tyttöjen ja naisten koulutusta vuosikymmenten ajan. Se on edelleen yksi Suomen tärkeimmistä kehitysyhteistyön tavoitteista. Tehtävää riittää: vaikka tytöt aloittavat koulunkäynnin, koulu jää heiltä usein kesken lapsiavioliittojen, teiniraskauksien tai taloudellisten syiden takia.

Kuva: Kirsi Pere, grafiikka: Juho Hiilivirta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *