Kaivokset verolle Sambiassa

​”Haluamme kaivosten maksavan valtiolle sen, mikä sille kuuluu. Hanke auttaa meitä varmistamaan, että kaivokset tekevät tilin kaikesta, mitä tuottavat”, sanoo Sambian valtion kaivosjohtaja Mooya Lumamba.

Kaivostoiminta muodostaa noin kuusi prosenttia Sambian bruttokansantuotteesta. Toimintaa vaivaa kuitenkin läpinäkyvyyden puute: usein ei ole saatavilla tietoa, mitä kaivokset tuottavat ja vievät myyntiin. Tämä hankaloittaa valtiolle kuuluvien verojen keräämistä.

EU auttaa Sambiaa kehittämään kaivostoiminnan läpinäkyvyyttä vuosina 2015–2018. Tavoite on vahvistaa Sambian kaivoksista vastaavan ministeriön toimintaa niin, että se pystyy valvomaan kaivos- ja mineraalitoimintaa entistä paremmin. Virkamiehet ovat saaneet koulutusta, miten kaivostoiminnan tuotannosta raportoidaan. Heillä on myös entistä parempia työvälineitä kaivostoiminnan tarkkailemiseen. Suomi tukee hanketta EU:n kautta.

Kuva: Ville Palonen, grafiikka: Juho Hiilivirta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *