Kirgisiassa 2020 tonnia kalaa

”Olemme rakentaneet kalankasvattamoja ja perustaneet kalahautomon sekä rehulaitoksen. Seuraavaksi aloitamme kalojen uudelleenistutukset alueemme vesialtaisiin. Odotamme kalan kysynnän kasvavan, kun yhä useammat ihmiset ymmärtävät kalansyönnin myönteiset terveysvaikutukset”, kertoo kirgisialainen kalankasvatusyhdistyksen puheenjohtaja Artur Egemberdiev.

Kirgisiassa on kalantuotannolle erinomaiset edellytykset ja pitkät perinteet. Maan itsenäistyttyä vuonna 1991 tuotanto ja kulutus kuitenkin romahtivat. Vuodesta 2009 lähtien kalataloutta on elvytetty Suomen ja YK:n maatalousjärjestön FAOn tuella. Vuoteen 2017 mennessä kalantuotanto yli kymmenkertaistui 2020 tonniin vuodessa. Yhdistysten kautta maaseudun vähävaraisten viljelijöiden tulot ovat kasvaneet. Samalla on parannettu maan vesivarojen hoitoa ja oppilaitosten osaamista kalatalouden tutkijoiden ja kalankasvattajien koulutuksessa.

Lue, miten kalat auttavat elvyttämään Kirgisian taloutta

Kuva: FAO, grafiikka: Juho Hiilivirta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *