Koulutuksella rauhaa

​Värikkäät paperiset t-paidat roikkuvat liitutaulua vasten. Luokkahuoneessa on myös kierrätysmateriaaleista valmistettuja leluja ja askartelutöitä. Lapset leikkivät, laulavat ja nauravat, kuten lapsuuteen kuuluu. Israelin miehittämillä palestiinalaisalueilla lapset todistavat lähes päivittäin uhkaavia tilanteita.

Suomi on tukenut palestiinalaislasten koulutusta vuodesta 1996. Koulutus vahvistaa alueen rauhaa, tasa-arvoa ja demokratiaa. Suomen tuella alueelle on rakennettu kouluja, koulutettu opettajia, parannettu opetushallintoa ja järjestetty oppilaille monipuolista toimintaa. Tulokset ovat olleet hyviä: tytöt ja pojat käyvät nyt tasavertaisesti koulua. Aikuisista lähes kaikki osaavat lukea ja kirjoittaa. Palestiinalaiset opetusalan viranomaiset ovat kysyttyjä asiantuntijoita monessa arabimaassa, ja opetusohjelmaa uudistetaan parhaillaan. Koulun pitäisi olla lapsille turvallinen paikka, mutta aina alueella näin ei ole. Siksi Suomi tukee myös väkivallatonta kasvuympäristöä ja Suomen tukema YK:n lastenjärjestö Unicef vähentää lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa. Lisäksi alueen varhaiskasvatusta vahvistetaan Suomen tuella.

Kuva: Ramzi Nijem, grafiikka: Juho Hiilivirta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *