96. Puhdasta vettä 30 vuotta

​”Nykyään kaikki käyttävät valtion vettä, myös maaseudulla. Aikaisemmin oli paljon huonommin: vesi kannettiin kaivoista. Nyt vesi tulee vuorilta, ja se on hyvää”, sanoo Sri Lankan Kandyn maakunnassa asuva Apop.

1980-luvun alussa maakunnan asukkaista valtaosa haki juomavetensä kyläkaivoista, mikä lisäsi sairauksia ja lapsikuolleisuutta. Hygienia oli heikkoa ja maanviljely kärsi. Suomen 1980- ja 1990-luvuilla rahoittaman hankkeen myötä lähes puolet maakunnan kylistä liitettiin vesijohtoverkkoon. Alueelle rakennettiin 11 vesihuoltojärjestelmää vesisäiliöineen ja tekoaltaineen ja 12 000 vessaa. Ihmiset saivat koulutusta puhtaan veden merkityksestä terveydelle. Alueen vesiviranomaisille rakennettiin uusi hallintorakennus ja laboratorio.

Suomalaiset ja srilankalaiset asiantuntijat työstivät vedenkäyttösuunnitelman. Tuloksena syntyi maan ensimmäinen kattava vesivarantojen inventaario. Lisäksi asiantuntijat laativat investointien rahoitussuunnitelmat. Malli on toiminut esimerkkinä Sri Lankan muiden alueiden vesihallinnoille. Työ palvelee Kandyn maakuntaa vielä 30 vuoden jälkeen ja on auttanut aluetta selviämään  kasvaneesta veden tarpeesta.

Lue, millaisia tuloksia työllä on saatu aikaan

Kuva: Esa Salminen, grafiikka: Juho Hiilivirta

Kehityspoliittinen painopiste Ruokaturva, vesi, energia ja luonnonvarat

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *