Terveyttä 13 000 siirtolaiselle

Vuonna 2015 Suomeen saapui 35 000 turvapaikanhakijaa, vuonna 2016 enää 5 600. Suurimmat määrät siirtolaisia kuitenkin vastaanottavat Afrikan ja Lähi-idän maat. Esimerkiksi Marokko, Egypti, Tunisia, Libya ja Jemen ovat merkittäviä kauttakulkusiirtolaisten vastaanottajamaita. Kansainvälisen siirtolaisjärjestö IOM arvioi maiden vastaanottaneen yli kaksi miljoonaa siirtolaista vuonna 2015. Siirtolaisten määrä ja heidän tarvitsemansa välttämättömät palvelut kuormittavat maiden palveluja.

Suomi vaikuttaa kehitysyhteistyöllä pakotetun muuttoliikkeen taustalla oleviin syihin, ettei ihmisten olisi pakko lähteä kotoaan. Tämän lisäksi kehitysyhteistyöllä turvataan siirtolaisten ihmisoikeuksia ja välttämättömiä palveluita.

Suomi tukee IOM:n työtä, joka parantaa kauttakulkusiirtolaisten terveystilannetta ja hyvinvointia Marokossa, Egyptissä, Libyassa, Tunisiassa ja Jemenissä. Vuosina 2015–2016 työ auttoi yhteensä noin 13 000 siirtolaista, erityisesti kaikkein eniten apua tarvitsevia ihmisiä, kuten ilman huoltajaa olevia alaikäisiä lapsia, yksinhuoltajaäitejä ja ihmiskaupan uhreja. Siirtolaiset saivat lääketieteellistä ja humanitaarista apua sekä tietoa siirtolaisille tarjolla olevista terveyspalveluista. Myös paikallisia viranomaisia tuettiin vastaamaan siirtolaisten tarpeisiin.

Kuva: IOM Egypti, grafiikka: Juho Hiilivirta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *