85. Turismista työtä 60 000:lle

Vuosia sitten laosilainen leski Som Chit sinnitteli pystyäkseen ruokkimaan itsensä ja neljä lastaan. Yllättäen Chit pääsi siivoojaksi hotelliin Aasian kehityspankin ADB:n kautta. Myöhemmin Chit sai mahdollisuuden kouluttautua laukunsuunnittelijaksi ja opetteli kutomaan.

Chit on yksi miljoonista ihmisistä, joka on hyötynyt ADB:n turismin kehittämishankkeesta Mekongin alueella. Hanke kehitti matkailua Kambodžassa, Vietnamissa ja Laosissa vuosina 2003–2011. Se loi alueelle kaikkiaan 60 000 uutta työpaikkaa ja siitä hyötyi suoraan yli 300 000 ihmistä. Vuonna 2002 alueella kävi alle 17 miljoonaa turistia, kun vuonna 2010 luku oli yli 30 miljoonaa. Hyviin tuloksiin ovat johtaneet esimerkiksi entistä paremmat lentokentät ja tiet, joita pitkin turistit voivat matkustaa eri kohteisiin. Kaikkiaan matkailu työllisti alueella 4,2 miljoonaa ihmistä vuonna 2010. Suomi rahoittaa Aasian kehityspankkia kehitysyhteistyövaroista.

Kuva: AP / LEHTIKUVA / Heng Sinith, grafiikka: Juho Hiilivirta

Kehityspoliittinen painopiste Talous ja työ

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *