62. Valta kansalle Keniassa

”Nyt uskomme, että jotain voi todella tapahtua. Aiemmin asiat päätettiin kaukana täältä eikä meidän mielipiteillämme ollut merkitystä”, sanoo Makuenin piirikunnassa Keniassa asuva Stella Mwangangi. Kylään on rakenteilla kyläläisten toivoma ja piirikunnan rahoittama terveysasema. ”Minäkin olisin halunnut synnyttää terveysasemalla, mutta sinne oli silloin vielä liian pitkä matka. Nyt palveluja saadaan lähemmäs.”

Kenian vuonna 2010 hyväksytty perustuslaki siirsi valtaa keskushallinnolta 47 piirikunnalle. Vallan hajauttamisen tarkoitus on parantaa kansalaisten osallistumismahdollisuuksia ja julkisia palveluita sekä lisätä hallinnon läpinäkyvyyttä. Muutos on edennyt eri tahtia maan eri osissa. Konkreettiset kehitystulokset näkyvät erityisesti syrjäseuduilla, jotka keskushallinto jätti huomioimatta vuosikymmenet. Piirikunnan työntekijöiden osaaminen, korruption kitkeminen sekä talous- ja hallintojärjestelmien kehittäminen vaativat kuitenkin edelleen työtä. Suomi tukee aluehallinnon kehittämistä, tilivelvollisuuden parantamista ja kansalaisten osallistumista yhteistyössä Maailmanpankin, Saksan kehitysyhteistyöviraston (GIZ) ja kenialaisen Uraia-säätiön kanssa.

Kuva: Milma Kettunen, grafiikka: Juho Hiilivirta

Kehityspoliittinen painopiste Toimiva yhteiskunta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *