32. Vettä 100 000:lle Nepalissa

Huhti-toukokuussa 2015 Nepaliin iskivät 7.8 ja 7.4 magnitudin maanjäristykset. Yli neljä miljoonaa nepalilaista jäi Himalajan vuorilla ilman kotinsa suojaa monsuunikauden alla. YK:n mukaan järistykset vaikuttivat yli kahdeksan miljoonan nepalilaisen elämään.

Suomi tuki vuosina 2011–2016 yhdessä Unicefin kanssa Nepalin varautumista luonnonkatastrofeihin. Työssä ehdittiin luoda juuri ennen järistyksiä valmiussuunnitelma, miten ihmisille voitaisiin järjestää puhdasta vettä ja sanitaatio, mikäli maahan iskisi 8.0 magnitudin maanjäristys. Valmiussuunnitelman ansiosta oikean maanjäristyksen aikana viranomaiset pystyivät heti aloittamaan työnsä maanjäristyksestä kärsineiden ihmisten hyväksi. Suunnitelman avulla pystyttiin esimerkiksi estämään koleraepidemian leviäminen laajalle ja rajaamaan tauti vain pienelle alueelle. Unicefillä oli valmiina myös varmuusvarastot puhtaasta vedestä, hygieniasta ja sanitaatiosta 100 000 ihmiselle. Apu pystyttiin jakamaan heti ensimmäisen joukossa uhreille. Varautumisen ansiosta maanjäristyksen jälkeistä uhrimäärää pystyttiin merkittävästi vähentämään.

Kuva: Ishara S. Kodikara/AFP/Lehtikuva, grafiikka: Juho Hiilivirta

Kehityspoliittinen painopiste Humanitaarinen apu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *