Oppimisen iloa Mosambikiin Suomen pitkäaikaisella tuella

Mosambikilaislapset voivat nyt opiskella nykyaikaisessa koulurakennuksessa omalla äidinkielellään osaavien opettajien ohjauksessa.

Escola Primaria Unidad 30 on peruskoulu Mosambikin pääkaupungissa Maputossa. Sen kaikki 22 luokkahuonetta ovat käytössä aamusta iltaan, sillä koulun 2 800 oppilasta opiskelevat kolmessa vuorossa. Luokissa on täyttä, sillä yhdellä mosambikilaisopettajalla on ohjattavanaan keskimäärin 62 lasta.

Vähäisestä tilasta huolimatta pulpeteissaan istuvat oppilaat ovat onnekkaita.

”Suomen tuen ansiosta olemme saaneet lisää luokkahuoneita. Ne auttavat koululaisia oppimaan.”

”Edelleen monet lapset joutuvat opiskelemaan ulkona puiden alla, sateessa ja auringon porottaessa. Suomen tuen ansiosta olemme saaneet lisää luokkahuoneita. Ne auttavat koululaisia oppimaan”, sanoo maan opetusministeri Carmelita Namashulua.

Suomi on tukenut Mosambikin opetussektoria vuodesta 1998. Tällä hetkellä vuosittainen tuki on yhdeksän miljoonaa euroa, ja se kanavoidaan opetussektorin yhteisrahoitusohjelmalle FASElle. Suomi on ohjelman suurimpia kahdenvälisiä rahoittajia. Lisäksi Suomi tukee opetussektoria kansalaisjärjestöjen kautta noin miljoonalla eurolla vuodessa. 

Oppia omalla äidinkielellä 

Vuonna 2014 valmistunut Escola Primaria Unidad 30 on yksi Suomen kehitysyhteistyön näkyvistä tuloksista. Koulurakentamisen ohella Suomen ja FASEn tuki kohdentuu opetuksen parantamiseen ja koulutuksen tasa-arvon lisäämiseen. Vaikka 90 prosenttia mosambikilaislapsista aloittaa perusopetuksessa, oppilaiden perustason luku- ja kirjoitustaidot ovat heikot, ja siksi oppimistulokset jäävät yleensä vaatimattomiksi.

Vuonna 1992 mosambikilaisista 6–12-vuotiaista lapsista 41 prosenttia kävi koulua. Vuonna 2004 osuus oli 70 prosenttia, vuonna 2013 88 prosenttia ja vuonna 2018 jo 94 prosenttia.

Monen lapsen oppimista vaikeuttaa merkittävästi se, että koulua käydään portugaliksi. Se on maan virallinen kieli, jota äidinkielenään puhuu kuitenkin vain joka kymmenes mosambikilainen, maaseudulla sitäkin harvempi. Suomi onkin pitkään tukenut kaksikielisen opetuksen kehittämistä, ja vuonna 2015 alettiin suunnitella kaksikielisen opetuksen strategiaa sellaisen järjestämiseksi.

”Oppikirjoja on tähän mennessä julkaistu 16:lla eri kielellä. Opetusministeriössä ja kaikissa maan provinsseissa työskentelee myös kaksikielisen opetuksen asiantuntija”, kertoo opetusalan erityisasiantuntija Marianne Kujala-Garcia Suomen Maputon-suurlähetystöstä.

Lisää päteviä opettajia

Suomi on panostanut kehitysyhteistyössään myös opettajien koulutukseen. Vuosina 2009–2016 alakoulun opettajien määrä kasvoi kolmanneksella. Uuden opettajankoulutusohjelman ansiosta kouluttamattomien opettajien määrä puolestaan laski 29 prosentista 10 prosenttiin. Opettajien poissaolot niin ikään vähenivät.

Lisäksi Suomen tuki on myötävaikuttanut siihen, että oppilailla on oppikirjoja ja joka vuosi pulpeteissa istuu yhä enemmän tyttöjä.

”Tällä hetkellä tyttöjä ja poikia on alaluokilla yhtä paljon”, Marianne Kujala-Garcia sanoo. 

Murrosiässä tyttöjen opintie saattaa katketa kuukautisten alkamiseen, sillä monissakaan kouluissa ei ole vessoja tai niihin ei tule vettä. Escola Primaria Unidad 30:n oppilailla tämän ei kuitenkaan pitäisi muodostua koulunkäynnin esteeksi: modernissa koulurakennuksessa on jopa inva-WC, ja hanoista tulee vettä, kuten pitääkin.

TEKSTI JA KUVA RUUT TOLONEN

Kirjoittaja työskentelee tiedottajana ulkoministeriön kehitysviestinnän yksikössä. Hän vieraili Escola Primaria Unidad 30 -koulussa helmikuussa 2020 osana Suomen kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnarin delegaatiota.

nginx cache is: Disabled

WP-Redis is: Disabled

Xdebug is: Disabled

Heartbeat is: Disabled

WP-Core version: 6.5.5