”On tehtävä oikeita valintoja, jotta lyhytkestoisesta luonnonmullistuksesta ei tule pitkäaikaista inhimillistä katastrofia”, kirjoittaa professori Ilan Kelman.
12. tammikuuta 2010 maa järisi seitsemän magnitudin voimalla Haitin pääkaupungissa Port-au-Princessä. Kaksi kolmesta rakennuksesta vaurioitui, niiden joukossa presidentin virka-asunto, parlamenttitalo ja tuomiokirkko. Arviolta 220 000 ihmistä menehtyi, sadat tuhannet menettivät kotinsa.
Suurimman tuhon kokivat kaupungin köyhät, joiden huterat majat sortuivat heti järistyksen ensisekunneilla. He elivät jo entuudestaan ilman sähköä, puhdasta vettä ja käymälää, mutta nyt heillä ei ollut kotiakaan. Avustusjärjestöjen teltat eivät tarjonneet sen enempää suojaa myrskytuulilta kuin turvaa väkivallalta ja raiskauksilta. Vähäisetkin ansaintakeinot olivat kadonneet.
Mutta mikä lopulta koitui Haitin köyhien onnettomuudeksi: muutaman sekunnin kestänyt maanjäristys vai vuosikausia jatkunut riisto, syrjintä ja kurjistaminen kaikilla elämänalueilla?
Kirjassaan Disaster by Choice professori Ilan Kelman toteaa, että luonnonilmiöt eivät sinänsä aiheuta mittavaa inhimillistä tuhoa, jos niihin osataan sopeutua tai varautua. Haitilaisten enemmistöllä ei tähän ollut mahdollisuutta, ja se taas on seurausta historiallisista valinnoista.
”Miten alikehitykseen pakotetun maan köyhät ihmiset voisivat selviytyä luonnon äärimmäisyyksissä?”
”Miten alikehitykseen pakotetun maan köyhät ihmiset voisivat selviytyä luonnon äärimmäisyyksissä?” hän kysyy.
Kelmanin erikoisalaa ovat katastrofien ja terveyden kytkökset, ja hän opettaa muun muassa brittiläisessä University College Londonissa.
Haitilaisten tragediaa kärjisti kolera, jonka nepalilaiset rauhanturvaajat toivat maahan samana vuonna. Tauti tappoi 10 000 haitilaista, koska sotilaita ei ollut testattu eikä heidän käymälähygieniastaan huolehdittu. YK:lta kesti kuusi vuotta pahoitella tapahtunutta, mutta korvauksia sairastuneille tai edes kuolleiden omaisille ei ilmaantunut.
Kelman ei ihmettele, miksi maanjäristyksen raunioittama ja koleran saastuttama Haiti oli erityisen huonosti valmistautunut, kun hurrikaani Matthew iski saarelle syksyllä 2016.
LUONTO TOIMII omalakisesti: mannerlaatat siirtyilevät, vuoret puskevat laavaa, joet ja vesistöt tulvivat. Joskus myös metsä palaa luonnostaan. Luontoa on kuitenkin turha syyttää, jos ihmiset kärsivät kohtuuttomasti luonnonilmiöiden seurauksista, Ilan Kelman sanoo.
”On tehtävä oikeita valintoja, jotta lyhytkestoisesta luonnonmullistuksesta ei tule pitkäaikaista inhimillistä katastrofia.”
Vauraimmat voivat asua turvallisesti ja rakentaa kestävästi. He voivat myös paeta tuhoalueilta ja korjata vauriot. Tärkeintä silti on auttaa kaikkein haavoittuvimpia yhteisöjä varautumaan ja sopeutumaan luonnonilmiöihin, Kelman sanoo.
Esimerkkinä hän mainitsee kaksi bangladeshilaista rannikkokylää, joissa asukkaat ovat kansalaisjärjestön tuella rakentaneet teitä, kaivoja ja käymälöitä sekä laajentaneet toimeentulomahdollisuuksiaan. Kalastajat ovat hankkineet turvavälineitä ja opetelleet ensiaputaitoja. Kylissä on myös opittu tunnistamaan ja hoitamaan ripulia.
Nyt kyläläisillä on halua ja kykyä suojella elämäänsä, omaisuuttaan ja elinkeinoaan myrskytuhoilta: tiedot ja taidot valavat luottamusta tulevaisuuteen. Toki on monia seikkoja, joihin he eivät voi vaikuttaa, kuten Intian toimet jokien yläjuoksuilla, ilmastonmuutoksen seuraukset, maanjäristykset ja tsunamit.
”He voivat kuitenkin tehdä valintojaan omista lähtökohdistaan vahvoina eivätkä alistettuina tai epätoivoisina”, Kelman toteaa.
ILAN KELMAN. Disaster by Choice. How Our Actions Turn Natural Hazards into Catastrophes. Oxford University Press, 2020.
TEKSTI TIINA KIRKAS
